Tapiola: Taantumaa vastaan tarvitaan kestäviä ratkaisuja

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE
11.10.2011

Euromaiden velkaongelmat ovat kärjistäneet eurooppalaisen pankkijärjestelmän riskit huippuunsa. Velkakriisillä on jo ollut huomattavan negatiivinen vaikutus reaalitalouteen. Nyt on seurattava, kuinka pahasti yksityinen kulutus ja investoinnit kärsivät valtioiden ja pankkien ongelmista. Vähintäänkin lyhyt taantumajakso Euroopassa näyttää hyvin mahdolliselta, sanovat Tapiolan ekonomistit. Säästämiseen ja sijoittamiseen kannattaa nyt etsiä uusia ja pitkäjänteisiä vaihtoehtoja. Pääomatuloverotuksen muutos lisää esimerkiksi henkivakuutussäästämisen houkuttelevuutta verotuksellisesti järkevänä säästämistapana.

Yritysten tilanne on tukala sekä kotimaassa että maailmalla, sillä riskinä on kaksinkertainen isku. Ensi vaiheessa rahoituksen ehdot tiukentuvat pankkien ongelmien vuoksi, ja toisessa vaiheessa tuotteiden kysyntä vähenee heikkenevän talousluottamuksen vanavedessä.

”Euroopan velkakriisin ratkaisu kestävällä tavalla on todennäköisesti ainoa tapa pysäyttää maailmantalouden suhdannekuvan nopea heikkeneminen. Mitä pidempään epävarmuus jatkuu sitä todennäköisempää on rahoitusongelmien leviäminen eurooppalaisten pankkien asiakkaisiin eli tavallisiin yrityksiin ja kotitalouksiin”, sanoo Tapiola Varainhoidon ekonomisti Timo Vesala.

Pahimmassa tapauksessa ongelmat leviävät yrityksiin ja kotitalouksiin myös kehittyvissä talouksissa, joiden kasvunäkymä on toistaiseksi pysynyt verrattain hyvänä.
 
Tapiolan sijoittamisen ammattilaiset aloittavat tiistaina 11.10. Vaasasta kymmenen paikkakuntaa kattavan Ekonomistin ennakkokartta -kiertueen. Asiakastilaisuuksissa kuullaan muun muassa Timo Vesalan, Tapiola Varainhoidon pääekonomistin Jari Järvisen, johtaja Jyrki Mäkelän ja toimitusjohtaja Tom Liljeströmin näkemyksiä maailmantalouden liikkeistä. Lisäksi kiertueelle osallistuu joukko Henki-Tapiolan ja Tapiolan paikallisalueiden asiantuntijoita.

Pitkäjänteisyyttä sijoittamiseen

Markkinoiden heilunta pitää sijoittajat varpaillaan. Kun parempia aikoja ei ole näköpiirissä, moni turvautuu mieluiten lyhyen tähtäimen ratkaisuihin.

”Kaikkina aikoina pitää pohtia, miten sijoittaa varoja lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikajänteellä. Esimerkiksi hyvän päivän vara, perintöverosuunnittelu, eläkepäivät, varojen hajauttaminen, hoitaako varoja itse vai antaako muiden hoidettavaksi ovat kaikki asioita, jotka jäävät huomioimatta, jos katse on vain tuotto-odotuksissa tai lyhyen ajan sijoittamisessa”, korostaa Tapiola Private -yksityispankkipalvelun myyntijohtaja Ilkka Tuominen.

Tuominen kehottaa sijoittamisessa hakemaan kestäviä ratkaisuja.

”Sijoituspalveluita ei pidä nähdä vain tuotonhakupalveluina vaikka se onkin tärkeä osa sijoittamista ja säästämistä. Muutoin käy niin, että vaikeampina aikoina ratkaisujen rakentaminen entisestään yksipuolistuu.”

Henkivakuutussäästäminen entistä houkuttelevampaa

Hallitusohjelmaan kirjattu pääomatuloverotuksen kiristäminen luo uudenlaisen kannustimen säästää pitkäjänteisesti henkivakuutuksen kautta. Pääomatulovero nousee nykyisestä 28 prosentista 30 prosenttiin ja muuttuu progressiiviseksi. Yli 50 000 euron pääomatuloista veroprosentti on 32. Korkotulojen lähdevero nostetaan 30 prosenttiin. Yli 200 000 euron perinnöille ja lahjoille tulee uusi 16 prosentin veroporras.

”Henkivakuutusten tuomat hyödyt sijoittamisessa korostuvat entisestään, sillä henkivakuutuksen tuomien verohyötyjen kautta on mahdollista päästä korkeampiin tuottoihin. Henkivakuutuksessa sijoituskohteiden vaihdon verottomuus mahdollistaa lisätuottojen saamisen, ja pääomatuloveroa maksetaan vasta kun tuottoa nostetaan, sanoo Henki-Tapiolan tuotteiden ja palveluiden kehityksestä sijoitusasiakkaille vastaava Tom Lillandt.

Lisätietoja:

Timo Vesala
ekonomisti, Tapiola Varainhoito
050 5320 702

Ilkka Tuominen
myyntijohtaja, Tapiola-ryhmän pankki-, säästö-, ja sijoittajapalvelut
040 8306 885

Tom Lillandt
business controller, Henki-Tapiola
040 7496 064

Ekonomistin ennakkokartta -paikkakunnat

Vaasa ti 11.10.   
Espoo  to 20.10.   
Espoo   to 27.10.   
Tampere  ma 31.10.   
Oulu ti 1.11.   
Turku ke 2.11.   
Vantaa to 3.11.   
Mikkeli  ma 7.11.
Jyväskylä ti 8.11.   
Kuopio  ke 9.11.       
Tampere  ma 14.11.   
Lahti ti 22.11.