• news.cision.com/
  • LähiTapiola/
  • TAPIOLA PANKIN ARJEN KATSAUS 1/11: Kaksi kolmesta suomalaisesta haaveilee elämänmuutoksesta, usko omaan talouteen on heikko

TAPIOLA PANKIN ARJEN KATSAUS 1/11: Kaksi kolmesta suomalaisesta haaveilee elämänmuutoksesta, usko omaan talouteen on heikko

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE
17.3.2011, julkinen klo 9.00

Kaksi kolmesta suomalaisesta haaveilee jostakin suuremmasta elämän muutoksesta. Nuorista aikuisista elämänmuutosta kaipaa jopa neljä viidestä. Tämä käy ilmi Tapiola Pankin Arjen katsauksen kyselytutkimuksesta. Tyypillisimmin haaveillaan pidemmästä tauosta työelämään, jotta aikaa jäisi lähipiirille tai pidemmän sapatin vietosta ulkomailla. Toisaalta suomalaisten usko omaan talouteensa on kyselyn mukaan heikentynyt viime vuodesta. Suomen talouden kasvunäkymät ovat positiiviset, mutta nouseva kustannusinflaatio nakertaa noususuhdanteelle tärkeää talousluottamusta.

Töistä pidemmäksi aikaa pois jäämisestä ja itseen tai lähipiiriin panostamisesta haaveilee 19 prosenttia kyselyyn vastanneista. Yhtä moni haaveilee pidemmästä sapatista ulkomailla. 18 prosenttia vastaajista mainitsee haaveekseen uuden ammatin opiskelun, 16 prosenttia oman yrityksen perustamisen ja 15 prosenttia maalle muuttamisen ja nykyisen elämäntyylin rauhoittamisen. Yhteensä puolet vastaajista on jo tehnyt suunnitelmia tai toimenpiteitä haaveen toteuttamiseksi.

”Näin suuri muutoksen kaipuu oli yllätys. Ihmisillä on aina ollut haaveita, mutta tutkimuksen mukaan nyt ei oikeastaan haaveilla enemmästä vaan pikemminkin vähemmästä. Taloudellista vaurastumista tärkeämpää näyttää olevan elämästä ja läheisistä nauttiminen. Toki moni on huomannut, että taloudellinen riippumattomuus mahdollistaa sen paremmin”, sanoo Tapiola Pankin varatoimitusjohtaja Marja Pajulahti.

Haavetta varten säästämistä vaivaa varovaisuus

Haaveiden toteuttamisen uskotaan toteutuvan tinkimällä nykyisestä elintasosta. 39 prosenttia vastaajista ilmoittaa elämänmuutoksen toteuttamiskeinoksi vähempään tyytymisen eli oman elämäntyylin muuttamisen. Joka viides näkee keinona säästämisen, omaisuuden myynnin ja säästöjen käytön tai lisätyön tekemisen. Säästämisessä näkyy kuitenkin varovaisuus: tilisäästäminen koetaan selvästi useammin haaveen toteuttamiskeinona kuin rahastoihin tai osakkeisiin säästäminen. Miesten ja naisten välillä on erityisen suuri ero suhtautumisessa rahastoihin ja osakkeisiin. Naisista juuri kukaan ei näe niitä keinoina kerätä varoja muutoshaaveen toteuttamiseksi.

”Etenkin keski-ikäiset uskovat haaveen toteutuvan lottoamalla, vaikka saman summan voisi käyttää säästämiseen ja sitä kautta päästä pienilläkin askelilla lähemmäksi unelmaa”, Pajulahti sanoo.

Vain vajaa kolmannes kertoo tietävänsä tarkasti omaisuutensa arvon. Marja Pajulahden mukaan tämä kertoo siitä, että oman talouden tuntemus ei ole kovin vahvalla pohjalla eikä siihen oikein edes osata tai haluta paneutua. Syitä ovat muun muassa arjen kiireet, talouden seuranta ei kiinnosta tai ajatus, että ”sijoittaminen ei tunnu olevan minua varten”.

Kustannusinflaatio uhkaa noususuhdannetta

Suomen talous kasvoi viime vuonna 3,1 prosenttia eli selvästi euroalueen keskimäärää ripeämmin. Odotukset talouden kehityksestä ovat edelleen positiiviset, mikä tukee lähiajan kasvunäkymiä. Tapiola Varainhoidon ekonomisti Timo Vesala muistuttaa, että noususuhdanne tarvitsee taakseen vahvaa talousluottamusta.

”Kustannusinflaatio eli öljyn, ruuan ja raaka-aineiden hintojennousu on tänä vuonna merkittävä riskitekijä nimenomaan luottamuksen ja positiivisten odotusten kannalta. Kuluttajat ymmärtävät, että valtiontalouksissa - myös Suomessa - on edessä voimakkaan tasapainottamisen vuodet, mikä tarkoittaa etuuksien leikkauksia ja korkeampia veroja. Kotitaloudet näyttävät ennakoivan kiristyvää politiikkaa omissa päätöksissään jo nyt, mihin viittaa kotimaisen kysynnän heikko kehitys kaikkialla Euroopassa”, Vesala sanoo.

Arjen katsauksen kyselyn mukaan suomalaisten usko omaan talouteensa on selvästi huonompi kuin viime vuonna. Peräti 27 prosenttia arvioi taloutensa ostovoiman heikentyneen kuluneiden 12 kuukauden aikana, kun luku keväällä ja syksyllä 2010 oli noin 20 prosenttia. Työllisyystilanteensa uskoo pysyvän ennallaan lähivuosina 63 prosenttia vastaajista. Työtilanteensa heikkenemistä pelkää 12 prosenttia, mikä on enemmän kuin viime vuonna. Taantuman jälkeen työttömyys kääntyi Suomessa laskuun jo kevätkesällä 2010 eli ennakoitua aiemmin. Kyselyn vastauksissa heijastuu kuitenkin vielä se, että työllisyysaste on edelleen hyvin lähellä taantuman pohjatasoa.

Japanin kriisi saattaa vaikuttaa EKP:n koronnosto-odotuksiin

Euroopan keskuspankin, EKP:n, on ennakoitu nostavan ohjauskorkoa tänä vuonna jopa useaan kertaan inflaation hillitsemiseksi. Tsunamin aiheuttama Japanin kriisi asettaa kuitenkin kysymysmerkin koronnostolle.

”Japanin teollisuustuotannon merkittävä hidastuminen voi hyvinkin tuoda raaka-aineiden hintoja alas ja siten hillitä kustannusinflaatiopaineita - ainakin väliaikaisesti. Siksi aivan lähiajan koronnosto-odotukset saattavat osoittautua ylimitoitetuiksi. Pitkällä tähtäimellä EKP:lla on kuitenkin paineita nostaa korkotasoa normaalimmalle tasolle ennen seuraavaa laskusuhdannetta. Se voi tulla vastaan yllättävänkin nopeasti, mikäli euromaiden velkaongelmien ratkominen edellyttää rajuja säästöjä myös euroalueen niin sanotuissa ydinvaltioissa”, Vesala sanoo.

Asuntokauppojen määrä nousi korkealle hiljaisten vuosien jälkeen

Viime vuonna asuntokauppojen määrät palautuivat kahden hiljaisemman vuoden jälkeen taas vuoden 2007 tasolle ja ylittivät selvästi viiden vuoden keskimääräisen tason. ”Hetkellistä epävarmuutta asuntomarkkinoille aiheuttaneiden Kreikan ja Irlannin velkakriisien heijastuksetkin jäivät huomaamattomiksi, kun hiljaisten vuosien patoutunut asunnonosto- ja -vaihtotarve purkautuessaan lyhensi myyntiaikoja ja nosti hintoja”, sanoo Kiinteistö-Tapiolan toimitusjohtaja Vesa Immonen.

Vuonna 2011 asuntojen hintojen uskotaan edelleen nousevan, mutta selvästi maltillisemmin kuin edellisenä vuonna keskimäärin. ”Kevät on perinteisesti vilkasta asuntokaupan aikaa ja talouteensa luottava asunnonostaja ehtii vielä nauttia maltillisesta korkotasosta. Ennakoitu korkojen ja kustannustason nousu hillinnevät hintakehitystä syksyllä ja ensi vuonna”, Immonen sanoo.

Alhaiset korot ja positiivinen talouskehitys siivittivät asuntojen hinnat vuonna 2010 koko vuoden jatkuneeseen nousuun. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhat kerros- ja rivitaloasunnot kallistuivat viime vuonna koko maassa 8,8 prosenttia edellisvuodesta. Pääkaupunkiseudulla hinnat nousivat 11,4 prosenttia.

--
Arjen katsauksen kysely tehtiin tänä vuonna kahdessa osassa. Suomalaisten haaveita elämänmuutoksesta kerättiin YouGovin kuluttajapaneelissa sähköisenä kyselynä 28.1.-3.2.2011. Tutkimuksen kokonaisvastaajamäärä oli 1542 18-74-vuotiasta suomalaista. Kokonaistulosten virhemarginaali on +/- 2,8 prosenttiyksikköä. Näkemykset ostovoiman ja työllisyystilanteen kehittymisestä sekä asunnonostoaikeista selvitti Taloustutkimus internetpaneelina helmikuussa viikolla 6/2011. Kyselyyn vastasi 1018 15-79-vuotiasta suomalaista. Lue lisää Tapiola Pankin Arjen katsauksesta osoitteista tapiola.fi/arjenkatsaus ja sijoitustalous.fi.

LISÄTIEDOT:

Arjen katsaus:    
Marja Pajulahti, varatoimitusjohtaja   
Tapiola Pankki    
040 842 8665    

Suomen talous:
Timo Vesala, ekonomisti
Tapiola Varainhoito
050 532 0702

Asuntomarkkinat: 
Vesa Immonen, toimitusjohtaja
Kiinteistö-Tapiola Oy
040 532 2808

sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@tapiola.fi