TAPIOLA PANKIN SUHDANNEKATSAUS 2/2011: Suomen talous ajautuu ensi vuonna taantumaan, kokonaistuotanto supistuu 1,5 prosenttia
LEHDISTÖTIEDOTEJulkinen 15.12.2011 klo 9.00 Tapiola alentaa selvästi Suomen talouden kasvuennustetta vuodelle 2012 -1,5 prosenttiin (1,0 % syyskuun 2011 ennusteessa). Työttömyys noussee ensi vuonna 8,5 prosenttiin. Heikot työllisyysnäkymät ovat kuluttajien kannalta suurin riski. Tapiola arvioi euroalueen hajoamisen todennäköisyyden nousseen 30-35 prosenttiin. Euron pelastaminen kaventaa väistämättä kansallista budjettivaltaa. Kansainvälisen talouden merkittävimmät riskit liittyvät Euroopan rahaliiton hajoamiseen, Yhdysvaltain talouden uuteen notkahdukseen ja Kiinan asuntokuplan