Lantmännenille vahva tulos ensimmäisellä vuosikolmanneksella

Report this content

Lantmännenin tulos rahoituserien jälkeen kuluvan vuoden neljältä ensimmäiseltä kuukaudelta oli 708 miljoonaa Ruotsin kruunua. Tulos laski edellisvuoden vastaavan ajanjakson 826 miljoonan Ruotsin kruunun ennätystuloksesta, mutta oli edelleen historiallisen korkealla tasolla.

– Lantmännen teki vahvan tuloksen ensimmäisellä vuosikolmanneksella huolimatta viime vuoden heikon sadon negatiivisista vaikutuksista maatalousdivisioonassa ja alhaisemman etanolihinnan vaikutuksesta energiadivisioonassa. Elintarvikedivisioonan myynnin elpyminen jatkui, ja Swecon-liiketoiminta-alueen tuloskehitys oli edelleen vahva. Myös Scan-yrityskauppa saatettiin päätökseen ajanjakson aikana, ja odotan innolla yhtiön liiketoiminnan vahvistamista ja kehittämistä muiden liiketoimintojemme rinnalla, sanoo Lantmännenin konserni- ja toimitusjohtaja Magnus Kagevik.

Alla olevat luvut viittaavat liikevoittoon. Edellisen vuoden luvut suluissa.

Maatalousdivisioonan tulos oli 28 (138) miljoonaa Ruotsin kruunua. Tulosta heikensivät viime vuoden heikon viljasadon vaikutukset. Suomen maatalousliiketoiminnan tulos laski hieman edellisvuodesta.

Energiadivisioonan tulos oli 160 (333) miljoonaa Ruotsin kruunua. Etanolin hinnan vakiintuminen aiempaa erittäin korkeaa tasoa normaalimmalle tasolle vaikutti negatiivisesti Lantmännen Biorefineries -biojalostamoliiketoiminnan tulokseen. Lantmännen Aspenin positiivinen kehitys jatkui edelleen, ja Scandbio teki jälleen vahvan tuloksen neljän kuukauden jaksolla.

Elintarvikedivisioonan tulos oli 347 (259) miljoonaa Ruotsin kruunua. Tuloskehitystä vauhditti pääasiassa pakastettujen leipätuotteiden myynnin kasvu Lantmännen Unibaken kansainvälisissä liiketoiminnoissa. Lantmännen Cerealian tuloskehitys tasaantui ensimmäisen neljän kuukauden jakson aikana.

Swecon-liiketoiminta-alueen tuloskehitys jatkui vahvana: 247 (256) miljoonaa Ruotsin kruunua. Raskaampien koneiden kysyntä kasvoi neljän kuukauden jaksolla, kun taas pienempien koneiden tilauskanta jäi alhaisemmaksi. Tulevaisuuden näkymät markkinoilla ovat edelleen epävarmat, erityisesti Saksassa ja Baltiassa.

Kiinteistöt-liiketoiminta-alueen tulos oli 130 (79) miljoonaa Ruotsin kruunua. Tulosparannusta vauhdittivat pääasiassa vuokraus- ja projektiliiketoimintojen positiivisena jatkunut tuloskehitys.

Kuluvan kasvukauden viljely on parhaillaan käynnissä. Ruotsissa syysviljat ovat toistaiseksi kehittyneet hyvin, kun taas kylmä ja märkä kevät viivästytti kevätviljojen kylvötöiden aloitusta. Viime vuoden viljasato oli huonoimpia 30 vuoteen, ja Ruotsi, joka on yleensä vienyt viljaa ulkomaille, on joutunut turvautumaan viljan tuontiin kattaakseen tarpeensa.

– Lantmännen jatkaa investointeja viljainfrastruktuuriin. Neljän kuukauden aikana olemme vihkineet käyttöön uuden lastausjärjestelmän vientisatamassamme Norrköpingin ulkopuolella, ja käynnistäneet maanrakennustyöt uuden viljasiilon rakentamiseksi Uddevallaan. Kuluvan vuoden sadonkorjuu on nyt tärkeämpi kuin pitkään aikaan. Hyvä sato on tärkeä sekä Lantmännenin jäsenille että maataloudelle, mutta myös kotimaiselle ruoantuotannolle ja elintarvikkeiden huoltovarmuudelle", Magnus Kagevik sanoo.

Englanninkielinen osavuosikatsaus löytyy liitteenä sekä verkkosivuilta: https://www.lantmannen.com/about-lantmannen/financial-information/.


Lisätietoja:
Mari Dunderfelt, brändi- ja viestintäjohtaja, Suomi, Lantmännen

Puhelin: 040 556 5721
Sähköposti: mari.dunderfelt@lantmannen.com

Lantmännen Media Desk
Puhelin: +46 10 556 88 00
Sähköposti: press@lantmannen.com


Denna information är sådan information som Lantmännen ek för är skyldig att offentliggöra enligt EU:s marknadsmissbruksförordning. Informationen lämnades, genom ovanstående kontaktpersons försorg, för offentliggörande den 31 maj 2024 kl. 08:00 CET.

 

Tietoja Lantmännenistä
Lantmännen on maatalousosuuskunta ja Pohjois-Euroopan johtava toimija maatalous-, kone-, bioenergia- ja elintarviketoimialalla. Lantmännenin omistaa 18 000 ruotsalaista maanviljelijää, ja sillä on 12 000 työntekijää sekä toimintaa yli 20 maassa. Yhtiön vuotuinen liikevaihto on 70 miljardia Ruotsin kruunua (SEK). Tehtävämme on edistää maanviljelyn elinvoimaisuutta. Tunnetuimpia suomalaisia tuotemerkkejämme ovat Vaasan, Myllyn Paras, Start ja GoGreen. Toimintamme perustuu maanviljelijöiltä sukupolvien aikana hankittuun osaamiseen ja arvoihin. Liiketoimintamme ja tutkimus- ja kehitystyömme kattaa koko arvoketjun, ja yhdessä kannamme vastuun pellosta pöytään. Lisätietoja: www.lantmannen.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit