Thomas Isaksson on nimitetty Lantmännen Cerealia -liiketoiminta-alueen uudeksi toimitusjohtajaksi
Thomas Isaksson on nimitetty Lantmännen Cerealia -liiketoiminta-alueen uudeksi toimitusjohtajaksi 1. maaliskuuta 2023 alkaen. Hän toimii tällä hetkellä Vaasan Oy:n toimitusjohtajana sekä Lantmännen Unibaken Tuoreleipä -liiketoiminta-alueen operatiivisena vetäjänä. Hän seuraa tehtävässä Magnus Kagevikia, joka on hoitanut tehtävää väliaikaisesti elokuusta 2022 lähtien Lantmännenin konserni- ja toimitusjohtajan tehtäviensä lisäksi.
– Olen iloinen voidessani kertoa, että Thomas Isaksson siirtyy Lantmännen Cerealian liiketoiminnan vetäjäksi. Viime vuosina Thomas on tehnyt erinomaista työtä Lantmännen Unibakella ja Vaasanilla. Olen vakuuttunut siitä, että Thomas on oikea henkilö luotsaamaan Lantmännen Cerealiaa eteenpäin, sillä hänellä on erinomaiset johtamistaidot sekä vahva kokemus niin Lantmänneniltä kuin muualta elintarviketeollisuudesta. Positiivista on myös se, että pystyimme jälleen tekemään sisäisen rekrytoinnin johtotehtävään, sanoo Lantmännenin konserni- ja toimitusjohtaja Magnus Kagevik.
Uudessa tehtävässään Thomas Isaksson on Lantmännen-konsernin johtoryhmän jäsen, ja hän raportoi Magnus Kagevikille. Isaksson on työskennellyt Lantmännenillä vuoden 2015 Vaasan-konsernin yrityskaupasta lähtien – aluksi Vaasan Oy:n toimitusjohtajana ja myöhemmin Lantmännen Unibaken Tuoreleipä-liiketoiminta-alueen operatiivisena johtajana. Aiemmin Isaksson on työskennellyt erilaisissa kaupallisissa ja johtotehtävissä muun muassa Cloettalla makeis- ja suklaateollisuudessa.
– Kiitän lämpimästi luottamuksesta valinnassani tähän tehtävään. Odotan innolla, että pääsen jatkamaan Lantmännen Cerealian liiketoiminnan kehittämistä yhdessä työntekijöiden kanssa. Lantmännen Cerealialla on useita vahvoja tuotteita ja brändejä, ja näen tulevaisuudessa paljon mahdollisuuksia. Haluan myös kiittää kaikkia työntekijöitä Vaasanilla ja Lantmännen Unibakella hyvästä yhteistyöstä viimeisten seitsemän vuoden aikana. Olemme tehneet yhdessä fantastisen matkan, ja voin nyt rauhallisin mielin antaa viestikapulan eteenpäin", Thomas Isaksson sanoo.
Hakuprosessi Thomaksen seuraajan löytämiseksi on käynnistynyt.
Lisätietoja Lantmännen Cerealiasta:
Lantmännen Cerealia kehittää, valmistaa ja markkinoi kuluttajille laajaa valikoimaa pääosin viljapohjaisia elintarvikkeita, kuten jauhoja, jauhosekoitteita, näkkileipiä, aamiaismyslejä, pastaa, siemeniä ja pannukakkuja. Lantmännen Cerealialla on toimintaa Pohjoismaissa ja Ukrainassa, ja yhtiö vie näkkileipiä ja kauratuotteita noin 30 maahan. Tunnettuja tuotemerkkejä ovat muun muassa AXA, FINN CRISP, START!, GoGreen ja Vaasan Koulunäkki. Lantmännen Cerealia on osa maanviljelijöiden omistamaa Lantmännenia, joka on Pohjois-Euroopan johtava toimija maatalous-, kone-, bioenergia- ja elintarviketoimialalla. www.lantmannencerealia.com
Lisätietoja:
Thomas Isaksson, toimitusjohtaja, Vaasan Oy,
Puhelin: 040 700 6709
Sähköposti: thomas.isaksson@lantmannen.com
Mari Dunderfelt, brändi- ja viestintäjohtaja; Lantmännen (Suomi)
Puhelin: 040 556 5721
Sähköposti: mari.dunderfelt@lantmannen.com
Lisätietoja Lantmännen
Lantmännen on maatalousosuuskunta ja johtava toimija maatalous-, kone-, bioenergia- sekä elintarvikealalla Pohjoismaissa. Lantmännenin omistaa 19 000 ruotsalaista maanviljelijää. Yrityksemme työllistää 10 000 henkilöä, sillä on toimintaa yli 20 maassa ja sen vuotuinen liikevaihto on 55 miljardia SEK. Viljasta ammentaen edistämme maatalouden elinvoimaisuutta. Tunnetuimpia elintarviketuotemerkkejämme ovat esimerkiksi Vaasan, AXA, Kungsörnen, GoGreen, FINN CRISP ja START. Yrityksemme perustan muodostavat osaaminen ja arvot, jotka ovat säilyneet omistajillamme sukupolvien ajan. Otamme yhdessä vastuun koko arvoketjusta pellosta pöytään tutkimuksen, tuotekehityksen ja muun toimintamme avulla. Lisätietoja on osoitteessa www.lantmannen.com/fi