Perehdytys ja tarkkaavaisuus pitävät työtapaturmat kurissa kesähelteelläkin

Report this content

Työtapaturmien määrä taittui ennakkotietojen mukaan Suomessa laskuun vuonna 2012. Eniten tapaturmia sattuu työpaikoilla talvisin, mutta kesässäkin piilee omat riskinsä. Perehdytys, tarkkaavaisuus ja oikeiden varusteiden käyttö helteestä huolimatta takaavat turvallisemman kesän työpaikalla.

Tapaturmavakuutuslaitosten liiton (TVL) ennakkoarvion mukaan työtapaturmien määrä laski vuonna 2012 noin kolme prosenttia edellisvuodesta. Työtapaturmia sattui ennakkoarvion mukaan 126 500 kappaletta.

Runsaiden liukastumisten vuoksi talvi on työtapaturmien varsinaista sesonkiaikaa. Kesälläkään ei silti pidä heittäytyä ihan huolettomaksi, sillä helteinen sää ja kirkas auringonpaiste eivät poista työtapaturmien riskiä.

”Riittävään veden juontiin täytyy kiinnittää huomiota, ja myös suolatasapainosta on huolehdittava esimerkiksi kivennäisveden avulla. Työ pitää muistaa myös tauottaa olosuhteiden mukaan”, sanoo ympäristö- ja työturvallisuusjohtaja Riitta Haapanen Lassila & Tikanojalta.

Kesätyöntekijöille riittävä perehdytys

TVL:n tilastot osoittavat, että työtapaturmia sattuu määrällisesti eniten nuorille, parikymppisille työntekijöille.

”Työnantajien tulisi kiinnittää erityistä huomiota vaarojen arviointiin ja poikkeustilanteiden hallintaan. Jo se, että monta uutta työntekijää aloittaa samaan aikaan, on poikkeustilanne. Silloin työnantajan tulee varata riittävästi aikaa perehdytykseen”, toteaa TVL:n työturvallisuuspäällikkö Janne Sysi-Aho.

Lassila & Tikanoja palkkaa joka kesä satoja kesätyöntekijöitä, joiden perehdytyksessä työturvallisuus on keskeinen osa.

”Haluamme, että nuoret kesätyöntekijät omaksuvat turvalliset työtavat heti alusta alkaen”, Riitta Haapanen toteaa.

Kiinnittämällä erityistä huomiota työturvallisuuteen, L&T on onnistunut kääntämään työtapaturmien määrän merkittävään laskuun. Viime talvena yhtiön työntekijöitä kannustettiin aktiivisesti kenkien liukuesteiden käyttöön ja kesäaikana on kampanjoitu sekä riittävän nesteytyksen ja suojavarustuksen että yleisen tarkkaavaisuuden puolesta.

Ajatukset työssä ja varustus kunnossa

Suurin osa nuorille sattuvista työtapaturmista on TVL:n mukaan silmä- ja sormivammoja. Ne ovat monesti helposti vältettävissä, jos työvarusteet ovat kunnossa ja niitä käytetään ohjeiden mukaan.

”Hiostavallakaan säällä oikeiden suojavälineiden käytöstä ei tule tinkiä”, muistuttaa Riitta Haapanen.

Hän kertoo, että kesäajan tapaturmia sattuu yllättävän paljon kokeneillekin työntekijöille. Syitä tähän on useita, yhtenä yleinen tarkkaavaisuuden lasku.

”Vuodenajasta riippumatta työtapaturmia sattuu selvästi eniten, kun liikutaan paikasta toiseen. Kävellessä työpisteeltä toiselle tulee harvemmin ajatelleeksi, että siinä pitää olla yhtä tarkkaavainen ja keskittyä kuten muihinkin työtehtäviin. Yli 30 päivän työkyvyttömyyteen johtavista työtapaturmista yli puolet on nykyisin erilaisia liikkumistapaturmia”, Janne Sysi-Aho muistuttaa.

Viisi kesäistä vinkkiä turvalliseen työntekoon

  • Muista juoda. Nesteytys on kesähelteellä tärkeää. Ota juotavaa mukaasi ja muistuta myös työkavereitasi nestetasapainon ylläpidosta.
  • Ole tarkkana. Ihmiset ovat kesäaikaan enemmän liikkeellä. Huomioi leikkivät lapset, polku- ja moottoripyörät työympäristössäsi. Tauot, veden juominen ja hyvät yöunet auttavat pysymään skarppina.
  • Pidä työympäristö siistinä ja varusteet kunnossa. Pidä työympäristösi siistinä ja järjestyksessä. Varmista, että työssäsi tarvittavat varusteet ovat ehjät, oikeassa paikassa ja mukana. Ajaessa on syytä estää häikäisy ja huolehtia tuulilasin puhtaudesta.
  • Käytä aina oikeita työvälineitä ja suojaimia ulkolämpötilasta riippumatta.
  • Älä hätiköi ja pidä turha kiire loitolla. Huolehdi omasta ja kaverin jaksamisesta. Kulje työmatkakin turvallisesti ja muista pyöräilykypärä!

Lisätietoja:
Ympäristö- ja työturvallisuusjohtaja Riitta Haapanen, riitta.haapanen@lassila-tikanoja.fi, puh. 050 385 0805, L&T
Ympäristö- ja työturvallisuuspäällikkö Tuija Helsky,
tuija.helsky@lassila-tikanoja.fi, puh. 050 385 9178, Kiinteistöpalvelut, L&T
Työturvallisuuspäällikkö Janne Sysi-Aho, janne.sysi-aho@tvl.fi, puh. 0404 504 232, Tapaturmavakuutuslaitosten liitto (tavoitettavissa 22.7. jälkeen)

Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa pienennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen käyttöikää, ohjaamme materiaalit hyötykäyttöön sekä vähennämme raaka-aineiden ja energian käyttöä. Autamme asiakkaitamme keskittymään omaan ydinliiketoimintaansa ja säästämään ympäristöä. Yhdessä luomme hyvinvointia ja työpaikkoja. L&T toimii Suomessa, Ruotsissa, Latviassa ja Venäjällä. L&T:n liikevaihto vuonna 2012 oli 674,0 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää 9 000 henkilöä. L&T on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.

www.lassila-tikanoja.fi

Avainsanat: