Lehto Group käynnisti Ryttylän koulun uudistamisen kolmannen vaiheen Hausjärvellä

Report this content

Talousohjattu rakentaminen takaa nopean hankkeen käynnistymisen sekä aikataulussa ja budjetissa pysymisen. Hausjärven kunnanjohtaja Pekka Määttäsen mukaan suunnittele ja rakenna -urakkamalli (S&R) turvaa kuntien tiukkaa taloutta rakentamisessa.

Lehto Group Oyj
Mediatiedote
20.6.2019

Lehto Group on käynnistänyt Hausjärven Ryttylän koulun rakentamisen kolmannen vaiheen. Kyseessä on olemassa olevan koulurakennuksen ja päiväkodin yhteyteen rakennettava laajennusosa. Olemassa olevat rakennukset ja uusi koulurakennus yhdistetään toisiinsa yhdyskäytävillä. Uuteen koulurakennukseen sijoittuvat liikuntasali, ruokala, keittiö, opettajien taukotilat, kädentaitopaja sekä opetustiloja. Yläkerran opetustiloista löytyy tulevaisuudessa puoliavoimia oppimisympäristöjä, jotka ovat yhdistettävissä toisiinsa siirtoseinillä. Lisäksi uusista tiloista löytyy valmistuessaan erityisopetukseen soveltuvia opetustiloja.

Hausjärven tekninen lautakunta teki viimeisestä osiosta hankintapäätöksen huhtikuussa ja kustannusarvio viimeiselle vaiheelle on hieman vajaat 6,5 miljoonaa euroa.

S&R-urakkamalli tärkeä kuntien taloudelle

Ryttylän koulun tapauksessa kävi ilmeiseksi, miksi perinteisen urakkamallin korvaa nykyään yhä useammin niin sanottu S&R-malli eli suunnittele ja rakenna -malli: Alkuperäisten piirustusten mukaan toteutettavan uudisosan rakentamiseen oli varattu 7,5 miljoonaa euroa. Perinteisessä urakkakilpailussa viime syksynä kustannusarviot nousivat lähes 10 miljoonaan euroon. Piirustukset hylättiin ja päädyttiin suunnittele ja rakenna -malliin, jolloin rakentaja vastaa suunnittelusta ja toteutuksesta annetun budjetin puitteissa. Tällä päästiin 6,5 miljoonan euron hintaan.

Lehto Group pystyi tarjoamaan rakentamisen kokonaisvastuu-urakkana, mikä oli meille hurjan tärkeä asia. Kaikki rakennusliikkeet eivät anna tarjousta tällä mallilla. Suomessa yli 200 kuntaa on tehnyt viime vuonna alijäämäisen tilinpäätöksen ja resurssit ovat tiukalla. Siitä syystä budjetin ja aikataulun koossa pitävän mallin tuominen tähän oli todella hieno asia, kertoo Hausjärven kunnanjohtaja Pekka Määttänen.

—Tämä urakkamalli oli erittäin viisas päätös kunnalta. Kun suunnittelu ja toteutus yhdistetään saman tekijän käsiin, pysyvät sekä budjetit että aikataulut paremmin hallinnassa. Tämä perustuu muun muassa siihen, että jopa 80 % rakentamisen kustannuksista syntyy jo suunnitteluvaiheessa. Niinpä kustannuksiin ei voi vaikuttaa enää kovin paljon työmaalla, toteaa kouluista ja päiväkodeista vastaavan tulosyksikön johtaja Juha Paananen Lehto Groupista.

Aikataulussa pysytään modernin rakentamisen avulla

Ryttylän koulun hankkeessa rakentamisen aikataulu on kriittinen, sillä koulun liikuntatilojen on valmistuttava vuoden 2020 loppuun mennessä kunnalle myönnetyn valtionosuuden vuoksi.

—Lehdon hieman perinteisistä rakennusliikkeistä poikkeava talousohjatun rakentamisen malli sopi eritysesti tähän tilanteeseen. Pystymme käynnistämään hankkeet nopeasti ja jouduttamaan myös työmaavaihetta. Tähän liittyvät muun muassa hyväksi havaittujen vakioratkaisujen käyttö sekä kotimaisten tehtaidemme elementtituotannon hyödyntäminen mahdollisuuksien mukaan. Lehto on yhtiönä siirtänyt rakentamista työmailta tehtaiden sisätiloihin, mikä näkyy sekä laatuna että alempina kustannuksina, kertoo Juha Paananen Lehdolta.

Tilat muuhunkin kuin koulunkäyntiin?

Tulevaisuudessa on mahdollista, että koulun tilat eivät olekaan tyhjillään iltaisin ja viikonloppuisin.

—Lehdon valintaa urakoitsijaksi tukivat myös sellaiset seikat, että yhtiö painotti koulutilojen monikäyttöisyyttä muuhunkin kuin koulunkäyntiin ja lisäksi tilat ovat uuden opetussuunnitelman mukaiset. Toisin sanoen tilat ovat monikäyttöisiä ja niitä voidaan käyttää joustavasti erilaisille ryhmille ja erilaisiin tarpeisiin, kertoo Pekka Määttänen Hausjärven kunnasta.

Lisätietoja:

  • Juha Paananen, tulosyksikön johtaja, koulut ja päiväkodit Lehto Group, puh. 040 771 7120
  • Pekka Määttänen, kunnanjohtaja, Hausjärven kunta, puh. 040 767 6488
  • Lisätietoa Lehdon kouluista

Lehto Group Oyj:

Lehto on nopeasti kehittyvä rakennus- ja kiinteistöalan konserni. Toimimme kolmella palvelualueella: Asunnot, Toimitilat ja Hyvinvointitilat. Olemme rakennusalan innovatiivinen uudistaja ja edelläkävijä. Talousohjattu toimintamallimme tehostaa rakentamisen tuottavuutta, varmistaa rakentamisen laadun sekä tuottaa asiakkaille merkittäviä aika- ja kustannushyötyjä. Työllistämme yhteensä noin 1 500 henkilöä ja vuoden 2018 liikevaihtomme oli 721,5 miljoonaa euroa.

Tilaa