Lehto myi hankekehittämänsä Kivistön lähipalvelukeskuksen eQ:n rahastolle

Report this content
Lehto Group Oyj
Lehdistötiedote
1.10.2021 klo 9.30

Rakennusyhtiö Lehto Group on myynyt hankekehittämänsä Vantaan Kivistön lähipalvelukeskuksen kiinteistöosakeyhtiön Erikoissijoitusrahasto eQ Liikekiinteistöille.

”Lehto on kokenut hankekehittäjä, mutta Kivistön hankkeen kokoluokan vuoksi onnistuminen tuntuu poikkeuksellisen hienolta. Ammattimainen hankekehityksemme onnistui ratkomaan haastavan yhtälön ja sen ansiosta Kivistöön saadaan kauan kaivatut palvelut. Tässä vaiheessa palvelukeskus siirtyy meiltä hankekehittäjiltä luotettavan ja kotimaisen sijoittajan käsiin. Tämä on luonteva jatko pitkään jatkuneelle yhteistyölle. Lehto ja eQ ovat tehneet yhdessä muun muassa hoivatiloja ja asuntoja, mutta toimitilojen osalta tämä on ensimmäinen yhteinen hankkeemme”, kertoo Lehdon toimitusjohtaja Juuso Hietanen.

”Olemme tyytyväisiä, että pääsemme tekemään ensimmäistä yhteistä hanketta Lehdon kanssa myös toimitilapuolella sekä jatkamaan eQ:n ja Lehdon pitkäjänteistä yhteistyötä. Lehdon hankekehitys on onnistunut Kivistön lähipalvelukeskuksen kehittämisessä ja kohde sopii erinomaisesti Erikoissijoitusrahasto eQ Liikekiinteistöjen omistukseen. Kivistön lähipalvelukeskus tulee tarjoamaan kattavat päivittäiset palvelut kehittyvän alueen asukkaille. Kohteesta tulee löytymään mm. kaksi päivittäistavarakauppaa ja julkisia palveluita, jotka luovat keskuksesta vetovoimaisen kokonaisuuden”, kertoo eQ Liikekiinteistöjen sijoitusjohtaja Marjaana Berger.

Kivistön uusi lähipalvelukeskus sijaitsee Vantaan Kivistön kaupunginosassa, erinomaisten raideliikenneyhteyksien varrella olevalla kasvavalla asuinalueella. Vuoteen 2030 mennessä Kivistön asukasluvun on ennustettu nousevan yli 26 000:een ja jo nyt uuden keskuksen alueella asuu reilut 15 000 asukasta. Kivistön lähipalvelukeskuksesta tulee lähiasukkaiden arjen ostos- ja kohtaamispaikka, jossa asioidaan päivittäin ja halutaan helposti saavutettavia palveluita. Kivistön suuralueella valtaosa asukkaista on nuoria ja keski-ikäisiä aikuisia ja lapsiperheitä ja erityisesti 30–44-vuotiaiden määrän odotetaan lähitulevaisuudessa kasvavan.

Lisätietoja:
Juuso Hietanen, toimitusjohtaja, Lehto Group Oyj, puh. 050 343 4023

Marjaana Berger, sijoitusjohtaja, Erikoissijoitusrahasto eQ Liikekiinteistöt, puh. 040 768 0993

Lehto on paremman huomisen edellärakentaja. Meitä ajaa tarve olla edellä aikaamme, uudistaa rakennusalaa ja tuottaa sitä kautta arvoa eli parempaa huomista asiakkaillemme: laadukasta, kohtuuhintaista, nopeaa ja ekologista rakentamista. Luomme nerokkaita koteja, menestyviä toimitiloja, toimivia hoivatiloja ja kouluja sekä toteutamme vaivattomia putkiremontteja. 

Tilaa

Multimedia

Multimedia