Pääkaupunkiseudun taloyhtiöiden putkiremontteja voitaisiin saada käyntiin nykyistä helpommin
Lehto Group Oyj
Lehdistötiedote
23.9.2019
Taloyhtiöiden putkiremontit sekä niihin liittyvät haasteet nousivat 17.-19.9.2019 Isännöintipäivät 2019 -tapahtumassa, jossa rakennusliike Lehto Group selvitti isännöitsijöiden ja taloyhtiöiden hallituksien johtohenkilöiden mielipiteitä kyselyn avulla.
Erityisesti pääkaupunkiseudun vanhempien asuinalueiden ja taloyhtiöiden putkiremontit ovat tämän ajan merkittäviä haasteita kiinteistöjen osalta. Putkiremontit ovat taloyhtiöille kalliita, rahoitusta on vaikeaa saada eikä remontteja ole helppo saada käyntiin. Mikäli putkiremontteja ei saada tehdyksi, kiinteistöt rapistuvat ja niiden arvo alenee. Sen takia olisi tärkeä löytää uusia ratkaisuja taloyhtiöiden tarpeisiin.
Arvattavasti, valtaosa (66 %) kyselyyn vastanneista tunnisti selkeän tarpeen putkiremontille hallinnoimassaan taloyhtiössä. Kaksi selkeästi haastavinta teemaa putkiremonttien aloituksissa on vastaajien mukaan hankkeen käynnistäminen ja taloyhtiöiden päätöksenteko. Myös rahoituksen haasteet nousivat esiin vastauksissa.
Kyselyssä selvisi myös, että kaikkein tunnetuin urakkamuoto on edelleen niin sanottu perinteinen kilpailu-urakka, josta 60 prosentilla vastaajista oli omaa kokemusta. Sen sijaan KVR-urakkamallista (kokonaisvastuurakentaminen) omakohtaista kokemusta oli selkeällä vähemmistöllä (17 prosenttia).
Taloyhtiöt voisivat hyötyä uudentyyppisen urakkamallin valinnasta
Putkiremontin käyntiin saamisen osalta juuri urakkamallin valinta on hyvin keskeinen päätös hankkeen kannalta. Valinnalla on ratkaiseva vaikutus remontin hintaan.
Perinteisin, ja toimialalla tunnetuin, kilpailu-urakkamalli on verrattain hidas ja kallis tapa käynnistää remontti. Siinä taloyhtiö kilpailuttaa tai tilaa aluksi hankesuunnitelman. Tämän valmistuttua kilpailutetaan suunnittelijat ja suunnitelmien valmistuttua kilpailutetaan varsinainen remontin urakka. Remontin hinta nousee muun muassa ketjuuntuvan katteen myötä, koska toimijoita on ketjussa useampia. Lisäksi kustannukset lukitaan suunnittelussa eikä niihin voida juuri enää vaikuttaa remontoinnin vaiheessa.
Perinteistä urakkamallia huomattavasti edullisempi tapa olisi yhdistää putkiremontin suunnittelu- ja toteutusvaiheet yksiin käsiin. KVR eli kokonaisvastuurakentamisen termi yhdistetäänkin totutusti jo muuhun rakentamiseen, mutta harvoin putkiremontteihin. Kokonaishinta on edullisempi ja hankkeet saadaan sekä käyntiin että tehtyä nopeammin. Nopeutuva aikataulu on tärkeä osa kustannusten alenemista.
”Rakentamisessa 80 % kuluista määräytyy jo suunnitteluvaiheessa. Siksi suunnittelu ja rakentaminen tulisi muutenkin pitää yhdessä paketissa myös putkiremontissa. Näin taloyhtiöt välttyisivät paitsi turhilta kustannuksilta myös venyviltä aikatauluilta. KVR-malli olisi hyödyllistä yhdistää entistä enemmän myös putkiremonttien maailmaan”, kertoo Lehdon putkiremonttiliiketoiminnasta vastaava johtaja Ari Saartoala.
Tavis ei tunne urakkamalleja
Taloyhtiöiden päätöksiä tekevät isännöitsijöiden avulla usein tavalliset ihmiset, joilla ei välttämättä ole kokemusta rakentamisesta tai remontoinnista. Siksi erilaiset urakkamallit eivät ole tuttuja päätöksentekijöille, saati niiden valitaan liittyvät seurannaisvaikutukset.
”Olisi hyvä, että ihmisillä olisi tiedossa näitä vaihtoehtoja, kun oma taloyhtiö joutuu ison investoinnin eteen. Taloyhtiöiden ongelmat ovat merkittäviä, ja toimialan tulee pyrkiä löytämään vaihtoehtoja ihmisten haasteisiin. Urakkamallin valinta on yksi niistä asioista, jotka voivat osaltaan ratkoa tuota taloyhtiöiden kipeää pulmaa”, toteaa Ari Saartoala.
Taloyhtiöiden rahoitusongelmiin yksi ajankohtainen ratkaisu on kartoittaa taloyhtiön rakennusoikeudet ja harkita niiden myyntiä.
”Esimerkiksi pääkaupunkiseudun 60-70-luvun talojen tontit ovat melko väljiä. Rakennusoikeutta myymällä esimerkiksi täydennysrakentamisen tarpeisiin voi taloyhtiö rahoittaa putkiremonttiaan, joskus jopa kokonaan, ja kasvattaa samalla omaisuutensa arvoa”, kertoo Ari Saartoala.
Lisätietoja:
Ari Saartoala, johtaja, putkiremonttiliiketoiminta, Lehto Group Oyj, puh. 0400 836 017
Lehto Group Oyj:
Lehto on nopeasti kehittyvä rakennus- ja kiinteistöalan konserni. Toimimme kolmella palvelualueella: Asunnot, Toimitilat ja Hyvinvointitilat. Olemme rakennusalan innovatiivinen uudistaja ja edelläkävijä. Talousohjattu toimintamallimme tehostaa rakentamisen tuottavuutta, varmistaa rakentamisen laadun sekä tuottaa asiakkaille merkittäviä aika- ja kustannushyötyjä. Työllistämme yhteensä noin 1 500 henkilöä ja vuoden 2018 liikevaihtomme oli 721,5 miljoonaa euroa.
Avainsanat: