Nenän limakalvojen kuivuminen on hoidettavissa
TIEDOTE 31.5.2004 A-vitamiini, mentoli ja oliiviöljy auttaa Nenän limakalvojen kuivuminen on hoidettavissa Nenän limakalvojen kuivuminen on monille vaiva, jonka hoitoon ei osata hakea apua. Tutkimuksen mukaan nenän kuivista limakalvoista kärsii arviolta yli puolet suomalaisista. Ilmansaasteista, pölystä ja liasta kärsivät sekä iho että limakalvot, juuri kevät ja kesä saavatkin oireet pintaan. Nenän kuivuminen aiheuttaa nenän tukkoisuutta ja karstoittumista sekä ikävän tunteen limakalvoilla. Keväällä 2004 Leiras teetti Taloustutkimuksella tutkimuksen, jossa kerättiin tietoa nenän limakalvojen kuivumisesta ja niiden hoitamisesta. Tutkimuksessa kartoitettiin vaivasta kärsivien määrää ja hoitotapoja. Yli puolella vastaajista ilmenee nenän limakalvojen kuivumista. Pahimmillaan vaiva on talvella (62%), flunssan yhteydessä (27%) sekä keväällä ja kesällä allergia-aikaan (16%). Vastaajista 13 prosenttia kärsi jatkuvasta vaivasta, naiset miehiä useammin; yli 50-vuotiaat alle 24-vuotiaita useammin. Alhainen ilman kosteus kuivattaa limakalvoja. Monille vaiva on tuttu ilmastoidusta autosta tai lentokoneesta, jossa ilman suhteellinen kosteus on alle 15 % ja mannertenvälisillä lennoilla jopa 5-8 %. Talviaikaan kuiva ulko- ja sisäilma kuivattavat nenän limakalvoja. Myös runsas lääkkeiden käyttö saattaa tuntua nenän kuivumisena. Etenkin limakalvoja supistavien valmisteiden pitkäaikainen käyttö estää nenän luonnollisen kostutuksen, kuten myös allergian ja tulehdusten hoitoon käytettävät kortisonisuihkeet. Itse allergia ja nenän niistäminen saattavat kuivattaa nenän limakalvoja entisestään. Tuttu tuntematon nenätippa Tutkimus osoittaa, että kuivasta nenästä kärsivistä vain 35 prosenttia ilmoitti käyttävänsä jotakin valmistetta. Hoitoon käytettiin mm. perus- ja kosteusvoiteita tai allergia- ja nuhalääkkeitä tai ilmankostutinta ja vettä. Jopa 62 prosenttia ei hoitanut ongelmaa lainkaan. Valtaosa vastaajista ei tiennyt, että vaivaan on olemassa reseptivapaassa myynnissä oleva lääke. A-Vita on monille tuttu valmiste, mutta sen vaikutustapaa ja käyttöaluetta ei tunneta. Hellä A-Vita A-Vita(TM) helpottaa nenän kuivumista ja karstoittumista sekä parantaa nuhan seurauksena rikkoutuneita limakalvoja. A-Vita(TM) sisältää A- vitamiinia, joka hoitaa limakalvoja, viilentävää mentholia sekä kosteuttavaa ja karstaa irrottavaa oliiviöljyä. A-Vitaa voivat käyttää sekä lapset että aikuiset. Tippoja säilytetään viileä- tai jääkaapissa, myös apteekeissa. Lisätiedot: Oy Leiras Finland Ab, tuoteryhmäpäällikkö Piritta Vaarna, p. 020- 746 5023, 0400 784 095. Sähköposti: piritta.vaarna@leirasfinland.fi. Tutkimus, tiedote ja kuvat sähköisenä: AC-tiedotus/Hanna Hiilamo- Kangaslahti, p. 09-6962 8124, 050-520 3153. Sähköposti: hanna.hiilamo@actiedotus.fi. Oy Leiras Finland Ab on terveydenhoidon ammattilaisia ja apteekkilaisia palveleva lääkeyhtiö, joka on eurooppalaisen Nycomed-konsernin tytäryhtiö. Leiras Finlandin painopistealueita ovat diabetes ja verenpaine, migreeni, allergia ja osteoporoosi sekä sairaala- ja Base Care -tuotteet. Tuotevalikoima sisältää reseptilääkkeet ja apteekeissa myytävät itsehoidon tuotteet. ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2004/05/31/20040531BIT00090/wkr0001.pdf The full release