Lenovolla vahva liikevaihto ja kaikkien aikojen paras tulos ennen veroja tilivuodelle 19/20
- Koko tilikauden liikevaihto ylitti 50 miljardia Yhdysvaltain dollaria toisena vuonna peräkkäin
- Historiallisen korkea 1,02 miljardin dollarin tulos ennen veroja – kasvua lähes 19 %
- Nettotulos 665 miljoonaa dollaria. Nousua edellisestä vuodesta 12 %, mikä ylitti markkinoiden keskimääräisen tason
- Ohjelmistot ja palvelut -yksikkö johti koko konsernin transformaatiota liikevaihdon ylittäessä 3,5 miljardia dollaria (kasvua edellisestä vuodesta 43 %)
- COVID-19-kriisi vaikutti tilikauden viimeiseen neljännekseen, mutta tätä vaikutusta lievensivät merkittävästi maailmanlaajuisesti hajautettu valmistus ja toimitusketjun erinomainen hallinta, minkä ansiosta tulokset ylittivät markkinoiden odotukset
Tiedotusvälineille 20.5.2020
Lenovo-konserni julkisti tänään vahvan tuloksen koko tilikaudelleen sekä sen viimeiselle neljännekselle. Tulos on osoitus yhtiön vahvasta asemasta maailmanlaajuisen murroksen keskellä. Vaikka tilikauden aikana sekä makrotaloudessa että toimialalla oli runsaasti haasteita, Lenovon koko tilivuoden liikevaihto ylitti 50 miljardia Yhdysvaltain dollaria (50,7 miljardia) jo toisena vuonna peräkkäin. Kannattavuus oli edelleen yhtiön vahvuus, ja tulos ennen veroja oli historiallisen suuri 1,02 miljardia dollaria, missä oli kasvua lähes 19 % edellisestä vuodesta.
Koko vuoden nettotulos oli 665 miljoonaa dollaria, kasvua edellisestä vuodesta 12 %. Osakekohtainen tulos koko 31.3.2020 päättyneelle tilivuodelle oli 5,58 dollarisenttiä.
Lenovon älykkäiden laitteiden liiketoimintaryhmä johti yhtiön vahvaa suoritusta. Ryhmään kuuluvan PC-tietokoneiden ja älylaitteiden yksikön liikevaihto oli lähes 40 miljardia dollaria, kasvua viime vuodesta 3,6 %. Yksikön kannattavuus parani tuloksen ennen veroja ollessa ennätykselliset 2,3 miljardia dollaria (yli 18 % kasvu). Myös johtoasema maailmanlaajuisilla PC-markkinoilla vahvistui. Markkinaosuus kasvoi yli yhdellä prosenttiyksilöllä 24,5 prosenttiin koko vuoden ajalta. Tätä vahvaa ja kestävää kasvua ajoi johdonmukainen strategia, jossa keskitytään ja investoidaan vahvan kasvun segmentteihin. Tuoteryhmistä pelaaminen, työasemat, visuaalisuus, ohuet ja kevyet laitteet sekä Chromebookit kasvoivat kaksinumeroisin luvuin muuta markkinaa nopeammin.
Datakeskusryhmän liikevaihto laski 8,7 % hyperscale-ratkaisujen kysynnän heikentymisen ja laitteistojen merkittävän hintojen laskun takia. Muiden kuin hyperscale-ratkaisujen liikevaihto puolestaan kasvoi 5,3 %. Tätä kasvua johtivat kaksinumeroisin kasvuluvuin ohjelmisto-ohjattu infrastruktuuri (SDI), tallennusratkaisut, ohjelmistot ja palvelut. Erityisesti tallennusratkaisut kasvoivat jopa runsaat 50 % edelliseen vuoteen verrattuna. Myös supertietokoneissa Lenovon ykkössija vahvistui. Maailman 500 tehokkaimmasta supertietokoneesta 173 käyttää Lenovon järjestelmiä.
Liiketoiminnan transformaatioon liittyvät liiketoiminnot kasvoivat vakaasti. Älykkäiden esineiden internetin ratkaisujen liikevaihto lähes nelinkertaistui (kasvua 296 %), ajureinaan lisätty todellisuus, virtuaalitodellisuus, älytoimisto sekä esineiden internet. Ohjelmistot ja palvelut -yksiköllä oli läpimurtovuosi ennätysmäisellä 3,5 miljardin dollarin liikevaihdolla, jossa kasvua edelliseen vuoteen oli 43,2 %.
“Lenovon Suomen tiimi on onnistunut erinomaisen hyvin liiketoiminnassaan tällä vuosineljänneksellä. On suuri ilo todeta, että tämän seurauksena Suomen Lenovo säilytti ykköspaikkansa PC-liiketoiminnassa jo kahdeksannella perättäisellä vuosineljänneksellä, markkinaosuuden ollessa nyt 41,1 %. Pystyimme myös lisäämään etumatkaamme kilpailijoihin, mikä on osoitus toimenpiteidemme onnistumisesta. Tämä erinomainen tulos on seurausta virheettömästä suoriutumisesta kautta linjan haastavassa markkinatilanteessa sekä kaikkien tiimin jäsenten tinkimättömästä asiakaskeskeisyydestä”, sanoo Lenovon PC-liiketoiminnasta Suomessa vastaava maajohtaja Eero Tainio.
Lisätietoja medialle:
Toni Stubin
Netprofile Finland
040 865 6560
toni@netprofile.fi
Avainsanat: