Ravitsemustalkoot jatkuvat – Sydänmerkki käyttöön Lidlin omien merkkien tuotteissa

Report this content

Lidl ottaa käyttöön terveellisemmistä valinnoista kertovan Sydänmerkin omissa merkkituotteissaan. Sydänmerkki tulee noin kahteensataan Lidlin tuotteeseen.

Ensimmäiset Sydänmerkit ilmestyvät Lidlin tuotepakkauksiin toukokuussa: aluksi Sydänmerkin voi bongata Pohjolan Meijeri -merkin maito- ja piimätölkeistä. Loppukesästä Sydänmerkki tulee osaan Kanamestari-merkin broilerituotteista. Tavoitteena on, että loput merkinnät päivittyvät muihin Sydänmerkin kriteerit täyttäviin tuotteisiin asteittain lähivuosina. Niitä löytyy muun muassa maito- ja lihatuotteista, leivistä, vilja-, ja lihavalmisteista sekä rasvoista ja valmisruoista.

Sydänmerkistä tunnistaa elintarvikkeen, jonka rasva on hyvälaatuista ja suolan määrää on vähennetty. Joissakin tuoteryhmissä Sydänmerkin voi saada vain tuotteisiin, joissa on myös enemmän kuitua ja vähemmän sokeria. Lidlillä on jo nyt parisataa tuotetta, jotka täyttävät Sydänmerkin vaatimukset.

– Suomalaisille ruuan terveellisyys on tärkeää ja meille Lidlissä terveellisyys on osa ruoan laatua. Sydänmerkki on hyvin tunnettu ja luotettava merkki, jonka avulla voimme helpottaa terveellisten valintojen tekemistä, Lidl Suomen vastuullisuusasiantuntija Riikka Pöllänen perustelee.

– Sydänmerkin teettämän tutkimuksen mukaan 72 % kuluttajista pitää tärkeänä sitä, että Sydänmerkki on esillä ruokakaupoissa. Tässä Lidl näyttää erinomaista esimerkkiä asiakaslähtöisesti, Sydänliiton viestintä- ja markkinointijohtaja Eeva Hietalahti sanoo.

20 prosenttia vähemmän sokeria ja suolaa 2025 mennessä

Tuotteiden ravitsemuksellisen laadun parantaminen on Lidl Suomen ravitsemuslinjaukseen kirjattu tavoite, jonka eteen tehdään jatkuvasti töitä. Jatkuvan ravitsemustyön myötä Sydänmerkki-tuotteiden määrä voi kasvaa tulevaisuudessa.

–  Vähennämme suolaa muun muassa leivistä ja sokeria muroista, jugurteista ja juomista. Pienikin vähennys on merkittävä, kun kyseessä on elintarvike, jota kulutetaan isoja määriä, Pöllänen sanoo.

Lidl Suomen ravitsemuslinjaukseen voi tutustua täällä. Suola- ja sokeritalkoiden lisäksi Lidl kiinnittää huomiota rasvan laatuun sekä erilaisiin lisäaineisiin.

Sydänmerkki on elintarvikepakkauksista ja ravintoloista löytyvä merkki, joka osoittaa, että kyseinen tuote tai ruoka-annos on terveyden kannalta parempi vaihtoehto. Se on kehitetty helpottamaan ja nopeuttamaan arkea.

Lisätietoja: tiedottaja Anna Rissanen, Lidlin viestintä, p. 09 2345 6400, media@lidl.fi

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Suomalaisille ruuan terveellisyys on tärkeää ja meille Lidlissä terveellisyys on osa ruoan laatua. Sydänmerkki on hyvin tunnettu ja luotettava merkki, jonka avulla voimme helpottaa terveellisten valintojen tekemistä.
Riikka Pöllänen, vastuullisuusasiantuntija