E18 Koskenkylä–Kotka -vuosijulkaisu: Töistä on tehty reilu kolmannes

Report this content

E18 Koskenkylä–Kotka -moottoritien ensimmäinen rakennusvuosi sujui suunnitelmien mukaan, ja töistä on nyt tehty reilu kolmannes. Rakennusmassojen määrästä kertoo se, että ensimmäisen rakennusvuoden massoilla täyttäisi 740 000 kuorma-autokuormaa. Juuri julkaistu vuosijulkaisu kertoo tarkat yksityiskohdat ensimmäisen vuoden töistä.

Vuodenvaihteessa 2012–2013 rakennustyöt ovat pisimmällä Koskenkylän ja Loviisan sekä Heinlahden ja Kyminlinnan välisillä tieosuuksilla, joilla molemmilla yli 60 prosenttia töistä on suoritettu. Kolmanneksi pisimmälle on rakennettu Ahvenkosken ja Pyhtään välistä tieosaa, jossa töistä on tehty jo puolet. Nämä kaikki osuudet myös valmistuvat vuoden 2013 lopulla.

Siltojen valmiusaste vuoden 2013 alkaessa on 52 prosenttia. Lähes neljäkymmentä siltaa on joko päällysrakenne- ja viimeistelytyövaiheessa tai valmistuneita.

Hankkeeseen kuuluneet maanrakennustyöt ovat myös edenneet vauhdilla. Maan- ja kallioleikkauksen toteuma on yli neljä miljoonaa kuutiota (m3ktr). Lisäksi massanvaihtoa on ensimmäisen vuoden aikana tehty yli miljoonan kuution verran. Massojen määrästä kertoo se, että ensimmäisen rakennusvuoden massoilla täyttäisi 740 000 kuorma-autokuormaa.*

Tutustu tarkemmin E18 Koskenkylä–Kotka -tiehankkeen ensimmäiseen rakentamisvuoteen osoitteessa www.liikennevirasto.fi/e18.

*) Massoja on siirretty yhteensä noin 5 190 000 m3ktr. Yhteen kuorma-autoon mahtuu noin 7 m3ktr.

Lisätietoja

työmaainsinööri Noora Linnasalo-Aho
TYL Pulteri
puh. 050 4062527
noora.linnasalo-aho(at)destia.fi

projektinjohtaja Jukka Hietaniemi
Liikennevirasto
puh. 0400 422 251
jukka.hietaniemi(at)liikennevirasto.fi

E18 Koskenkylä–Kotka -hankkeessa valtatie 7 (E18) rakennetaan vihreäksi moottoritieksi Loviisan Koskenkylän ja Kotkan Kyminlinnan välillä. Tavoitteena on lisätä liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta. Moottoritie avataan liikenteelle osittain jo vuonna 2013 ja kokonaisuudessaan vuonna 2014. Muut tiejärjestelyt ovat valmiita vuoden 2015 lopussa. Vuoteen 2026 kestävällä elinkaarisopimuksella toteutettavan hankkeen palveluntuottaja on Tieyhtiö Valtatie 7 Oy, ja urakoitsijana YIT Rakennuksen ja Destian muodostama työyhteenliittymä Pulteri. www.liikennevirasto.fi/e18