Kehäradan maanrakennustyöt Kivistön ja Lapinkylän välillä valmiit

Report this content

Kehärata-projektin käynnissä olevista urakoista valtaosa valmistuu tämän vuoden aikana. Ensimmäisenä päätökseen saatiin Kivistön ja Lapinkylän välinen maanrakennusurakka, jonka erikoisuutena oli avorataosuuteen kuuluvan, 700 metriä pitkän ja yli viisi metriä syvän vesitiiviin betonikaukalon rakentaminen.

Maanrakennustyöt Vantaan Kivistön ja Lapinkylän välisellä avorataosuudella valmistuivat liki kahden vuoden urakoinnin jälkeen. Kyseisellä, noin kilometrin pituisella osuudella Kehäradan linjaus kulkee tulevan uuden Kivistön keskustan läpi, minkä takia rata kulkee maanpinnan alapuolelle leikatussa urassa. Nyt valmistuneeseen urakkaan kuului ratalinjan raivaus, maanrakennustyöt sekä vesitiiviin betonikaukalon rakentaminen.

Noin 700 metriä pitkä ja yli viisi metriä syvä kaukalo rakennettiin vesitiiviinä paineellisen pohjavedenpinnan alapuolelle. Urakoitsijan oma ratkaisu oli toteuttaa vedenalainen pohjalaatan tiivistysvalu kuitubetonilla, ja menetelmä oli aikataulullisesti erinomainen valinta.

Kuvia kaukalosta, jonka seinämää koristaa taide, on tiedotteen liitteenä.

Lisäksi urakkaan kuului Kehäradan pohjoispuolella kulkevan kevyen liikenteen yhteyden rakentaminen. Noin kilometrin pituinen Kvartsiraitti yhdistää Keimolanmäen tulevan asuinalueen ja Kivistön aseman Riipiläntiehen.

Uusi Kivistö kohoaa rakenteilla olevan aseman ympärille

Varsinainen Kivistön aseman rakentaminen on käynnissä ja se valmistuu loppuvuodesta 2014. Kivistön uuteen keskustaan rakennettava asema sijaitsee Hämeenlinnan väylän ja Vanhan Nurmijärventien välillä, Kivistön koulun eteläpuolella.

Kivistön tulevassa kaupunginosassa on käynnissä aseman lisäksi myös asuntorakentaminen. Aseman ympärille rakentuvan asuinalueen suunnitellaan tulevaisuudessa olevan jopa 14 000 vantaalaisen kotipaikka. Ensimmäiset kerrostalokorttelit ovat jo rakenteilla ja kevään mittaan tahti kiihtyy, kun rakentaminen alkaa myös asuntomessualueella. Kivistön asuntomessut järjestetään kesällä 2015.

Lisätietoja:

Juha Kansonen, projektipäällikkö, Liikennevirasto, puh. 0295 34 3633

Kehärata on 18 kilometriä pitkä, poikittainen raideyhteys, joka yhdistää Vantaankosken radan lento-aseman kautta päärataan Vantaan Hiekkaharjussa. Kehäradalle tulee ensimmäisessä vaiheessa viisi uutta asemaa: Lentoaseman ja Aviapoliksen tunneliasemat sekä Leinelän, Vehkalan ja Kivistön pinta-asemat. Asemavarauksia rakennetaan Petakseen, Viinikkalaan ja Ruskeasantaan. Liikennöinti kehä-radalla aloitetaan heinäkuussa 2015. Kehärata on Liikenneviraston, Vantaan kaupungin ja Finavia Oyj:n yhteishanke.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia