Kehärata: Ilolassa kevyen liikenteen järjestelyt muuttuvat

Report this content

Vantaan Ilolassa sijaitseva kevyenliikenteen väylä, Kylmäojanraitti, siirretään lopulliselle paikalleen maanantaina 28.1.2013. Samalla väliaikaisesti toiminut väylä suljetaan.

Ilolan uusi kevyenliikenteen väylä tulee kulkemaan noin 200 metriä tämänhetkisen väylän itäpuolella ja alittaa Kehäradan ylittävän ratasillan. Vanha väylä poistetaan kokonaan käytöstä, sillä paikalla aloitetaan ratapenkereen sekä lopullisen turva-aidan rakentaminen. Työmaalla rakennetaan parhaillaan ratakerroksia ja aitauksia. Kehärata tulee kulkemaan alueella Koivukylän väylän suuntaisesti.

Lähistöllä rakennetaan myös Ruskeasannan asemavarausta. Tunnelissa sijaitsevan asemavarauksen perusteiden rakentaminen mahdollistaa aseman rakentamisen paikalle tulevaisuudessa. Tunneliosuuden työt tapahtuvat pitkälti maan uumenissa, joten niistä ei ole haittaa asukkaille tai matkustajille. Kehäradan rakentaminen kokonaisuudessaan sujuu aikataulussa.

Lisätietoja:

Juha Kansonen, liikennevirasto, Kehäradan projektipäällikkö, puh. 040 670 7761

Kehärata on 18 kilometriä pitkä, poikittainen raideyhteys, joka yhdistää Vantaankosken radan lento-aseman kautta päärataan Vantaan Hiekkaharjussa. Kehäradalle tulee ensimmäisessä vaiheessa viisi uutta asemaa: Lentoaseman ja Aviapoliksen tunneliasemat sekä Leinelän, Vehkalan ja Kivistön pinta-asemat. Asemavarauksia rakennetaan Petakseen, Viinikkalaan ja Ruskeasantaan. Liikennöinti kehä-radalla aloitetaan heinäkuussa 2015. Kehärata on Liikenneviraston, Vantaan kaupungin ja Finavia Oyj:n yhteishanke.

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit