Uutta moottoritielinjausta liikenteen käyttöön Loviisassa

Report this content

Vt7:n liikenne Loviisassa siirretään tulevalle moottoritielinjalle noin kolmen kilometrin matkalla torstain 10.7. ja perjantain 11.7. välisenä yönä.

Uutta tielinjausta otetaan liikenteen käyttöön yksi kaista molempiin suuntiin Loviisanjoelta Loviisan itäiseen eritasoliittymään ulottuvalla osuudella. Liikenne Helsingistä Kotkan suuntaan ohjataan Loviisan itäisen eritasoliittymän ja siihen liittyvän yhdystien kautta takaisin nykyiselle vt7:lle. Kotkan suunnasta Helsinkiin ajettaessa liikenne ohjataan yhdystien kautta tulevalle moottoritieosuudelle ennen Loviisaa.

Viimeinen kesä käynnissä

E18 Koskenkylä-Kotka-moottoritien rakentamisessa on käynnissä viimeinen kesä. 53 kilometriä pitkän moottoritien rakennustyöt saadaan päätökseen tulevana syksynä, jonka jälkeen uusi moottoritie kulkee Koskenkylästä Kotkaan.

Kesä kuluu vielä rakenteilla olevalla moottoritiellä telematiikan testausten, viimeistely- ja päällystystöiden parissa. Parhaimmillaan uutta päällystettä syntyy päivässä noin 14 500 m², mikä vastaa noin kahta jalkapallokenttää. *

Tällä hetkellä rakennettavat tieosuudet kulkevat pääosin uudella linjauksella, poissa tienkäyttäjien näköpiiristä. Loviisassa, Ahvenkoskella ja Heinlahdessa rakennettava linjaus kuitenkin yhdistyy valtatie 7:ään, joten näissä kohdissa on poikkeavia liikennejärjestelyjä.

E18 Koskenkylä–Kotka -moottoritien rakennustyöt on jaettu kuuteen osuuteen. Kolme ensimmäistä tieosuutta, Koskenkylä–Loviisa, Ahvenkoski–Pyhtää ja Heinlahti–Kyminlinna, on otettu moottoritienä käyttöön viime syksynä. Rakenteilla ovat tieosuudet Loviisa–Ruotsinpyhtää, Ruotsinpyhtää–Ahvenkoski sekä Pyhtää–Heinlahti.

*) Verrokkina käytetty The Estádio do Maracanã -stadionin kenttää (7 140 m²), jossa pelataan tämän vuoden jalkapallon MM-kilpailujen finaaliottelu.

Lisätietoja:

työmaainsinööri Noora Linnasalo-Aho, TYL Pulteri, puh. 050 406 2527

projektinjohtaja Jukka Hietaniemi, Liikennevirasto, puh. 0400 422 251

E18 Koskenkylä–Kotka -hankkeessa valtatie 7 (E18) rakennetaan vihreäksi moottoritieksi Loviisan Koskenkylän ja Kotkan Kyminlinnan välillä. Tavoitteena on lisätä liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta. Moottoritie on avattu liikenteelle osittain jo vuonna 2013 ja kokonaisuudessaan vuonna 2014. Muut tiejärjestelyt ovat valmiita vuoden 2015 lopussa. Vuoteen 2026 kestävällä elinkaarisopimuksella toteutettavan hankkeen palveluntuottaja on Tieyhtiö Valtatie 7 Oy, ja urakoitsijana YIT Rakennuksen ja Destian muodostama työyhteenliittymä Pulteri. www.liikennevirasto.fi/e18

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia