Vuonna 2013 Kehäradalla tapahtuu

Report this content

Kehäradan työmailla rakentaminen jatkuu hurjaa vauhtia vuonna 2013.  Merkittävimmät työvaiheet näkyvät ratatunneleissa, joissa tehdään tunnelin ja asemien sisustusurakoita. Näitä asemia ovat Lentoasema, Aviapolis sekä Ruskeasannan ja Viinikkalan asemavaraukset.

Kehäradan rakentaminen jatkuu vauhdikkaana vuonna 2013 pääosin vuonna 2012 tarkennetun aikataulun mukaisesti. Suurimmat työvaiheet ovat kansalaisten näkymättömissä radan 8 kilometriä pitkässä tunnelissa. Tunneliin rakennetaan kaksi asemaa, Lentoasema ja Aviapolis, sekä Ruskeasantaan tehdään asemavaraus, joka voidaan tarvittaessa rakentaa asemaksi myöhemmin. Myös Viinikkalan asemavarauksen sisustusurakka alkaa maaliskuussa. Tunneliosuuden työt tapahtuvat pitkälti maan uumenissa, joten niistä ei ole haittaa asukkaille tai matkustajille.

Valtatie 3:lle uudet liikennejärjestelyt

Myös valtatie 3:n (Hämeenlinnanväylä) parantamishanke ja sen liittymien muutostyöt jatkuvat. Valtatie 3:n ja Kehä III:n välisen avorataosuuden maanrakennustyöt sekä Kivistön aseman rakennustyöt jatkuvat.

Töiden johdosta valtatie 3:lla on voimassa alennettu nopeusrajoitus, 50 km/h. Lisäksi liittymien ramppien uusimistöiden vuoksi valtatiellä on uudet liikennejärjestelyt tammikuun puolivälistä alkaen. Valtatie 3:n parantamishanke valmistuu vuoden 2013 lopussa.

Itäinen avorataosuus valmistuu kesän aikana

Itäinen avorataosuus kulkee Kehäradan tunnelin itäiseltä suuaukolta pääradalle. Osuudella oleva maanrakennusurakka valmistuu kesällä 2013. Tämän jälkeen osuudella voidaan aloittaa päällysrakennetyöt, joilla tarkoitetaan pölkkyjen, kiskojen ja vaihteiden asentamista sekä radan tukikerroksen rakentamista.. Leinelän asemalla aloitetaan viimeistelytyöt eli aseman varusteiden ja katosten asennukset ja asemaurakka valmistuu kokonaisuudessaan elokuussa 2013.

Tikkurilan asemasillan rakentaminen kuuluu Kehäradalle

Tikkurilan asemasillan urakka käynnistyy alkuvuonna ja sitä rakennetaan tarkan vaiheistuksen mukaisesti kaksi vuotta. Asemasillan rakennustöiden vuoksi Tikkurilan aseman laituriraiteita otetaan tarvittaessa pois käytöstä ja matkustajat ohjataan käytössä oleville laitureille. Lisäksi liityntäpysäköintipaikkoihin tulee muutoksia.
 
Pääradan liitosalueen merkittävimmät urakat valmistuivat

Kehärata ja päärata liitetään Vantaan Havukoskella yhteen. Pääradan liitosalueelta valmistui joulukuussa kaksi merkittävää urakkaa, Koivukylän risteyssilta sekä Havukosken liitosurakka.
Uusia hankintoja

Vuodenvaihteessa Kehärata-projekti käynnistää uusia hankintoja. Kilpailutettava maanrakennusurakka 3 on tarkoitus saada käyntiin ennen kesälomia. Lisäksi radan kahteen osaan jaetut päällysrakennetyöt käynnistetään vaiheittain kesän aikana.

Seuraa Kehäradan töiden etenemistä osoitteessa www.liikennevirasto.fi/keharata

Lisätietoja:

Juha Kansonen, projektipäällikkö, Liikennevirasto, puh. 040 670 7761








Kehärata on 18 kilometriä pitkä, poikittainen raideyhteys, joka yhdistää Vantaankosken radan lentoaseman kautta päärataan Vantaan Hiekkaharjussa. Kehäradalle tulee ensimmäisessä vaiheessa neljä uutta asemaa: Lentoaseman ja Aviapoliksen tunneliasemat sekä Leinelän ja Kivistön pinta-asemat. Asemavarauksia rakennetaan Vehkalaan, Petakseen, Viinikkalaan ja Ruskeasantaan. Kehärata on Liikenneviraston, Vantaan kaupungin ja Finavia Oyj:n yhteishanke. www.liikennevirasto.fi/keharata

Liitteet & linkit