Kauppakeskus Itiksen Stockmann uudistuu kauttaaltaan – uusi myymälä on valmis kevään aikana

Report this content

Helsingissä Itiksen Stockmannin myymälä uudistuu ja muutostyöt ovat jo pitkällä: myymälään tulee uusi konsepti ja tilat muuttuvat kauttaaltaan. Uusi myymälä tulee tarjoamaan nopeampia ja sujuvampia ostoksia lähellä asiakkaita. Uudistetussa myymälässä Stockmann tarjoaa vastuullisesti tuotettujen omien merkkien tuotteiden lisäksi laajan valikoiman suosikkibrändejä niin Suomesta kuin maailmalta unohtamatta laadukasta kosmetiikkaa ja lasten osaston luottotuotteita. Monikanavaiseen ostamiseen, palveluihin ja kiertotalouteen liittyvät toiminnot kootaan selkeästi yhdelle alueelle.

Itiksen myymälässä laajat muutostyöt alkoivat helmikuun alussa ja jatkuvat kevään ajan. Stockmannin uusi kaupallinen konsepti ja myymäläkokonaisuus on valmis kesään mennessä.
 
”Jotta voimme tarjota asiakkaillemme uudenlaisen premium-tasoisen asiakaskokemuksen, olemme uudistaneet Itiksen myymälämme kauttaaltaan. Olemme kuunnelleet asiakkaitamme ja henkilökuntaamme Itiksen Stockmannin muutoksessa. Haluamme tarjota asiakkaillemme omien merkkiemme ja Itiksen asiakkaiden suosikkituotteiden lisäksi koko Stockmannin valikoiman uudella, monikanavaisella tavalla”, kertoo Itiksen Stockmannin tavaratalojohtaja Nina Urho.    

Stockmannin omien merkkien vastuullisesti valmistetut kodin ja muodin tuotteet ovat saaneet aitiopaikan uudessa ympäristössä. Seuraavana vuorossa on lasten muodin osasto, jonka uudistus ja muutto myymälän 1. kerrokseen on juuri alkanut. Uudelle huhtikuun aikana valmistuvalle lasten myymäläalueelle tulee leikkipaikka ja levähdyspaikkoja koko perheen viihtymistä ajatellen. Kosmetiikka pysyy tutulla paikalla laajalla valikoimallaan. 

Itiksen myymälään rakentuu myös kokonaan uudenlainen palvelualue, joka sisältää muun muassa monikanavaiseen ostamiseen liittyvät toiminnot, kuten sovitusmahdollisuus verkkokauppaostoksille sekä monipuoliset lajittelu- ja kierrätyspalvelut. Uusi palvelualue valmistuu huhti-toukokuun aikana.   

”Rakennamme uudenlaista, kompaktia lähi-Stockmannia asiakkaitamme varten. Toivotamme kaikki asiakkaamme lämpimästi tervetulleeksi ostoksille”, iloitsee Urho.  

Uudistuksen myötä Stockmann siirtyy kokonaan Itiksen kauppakeskuksessa nykyiseen ensimmäisen kerroksen tilaansa. Nykyinen toinen kerros poistuu käytöstä huhtikuun loppuun mennessä. Kauppakeskuksen muutostyöt Stockmannin edustalla jatkuvat vielä kesän ajan. Stockmannin tavaratalo palvelee asiakkaitaan ja tavaratalo on auki normaalisti muutostöidenkin aikana. Tiedotamme muutoksista asiakkaillemme ja lisätietoja saa stockmann.com/itis.   

Lisätietoja:  

Nina Urho, Itiksen Stockmannin tavaratalon johtaja, p. 050 427 4730, nina.urho@stockmann.com  

Stockmann Media Desk, puh. 050 389 0011  

Stockmann tarjoaa monipuolisen ja laadukkaan valikoiman muodin, kauneuden ja kodin tuotteita ihanan arjen ja juhlan rakentamiseen. Inspiroimme asiakkaitamme tekemään kestäviä ja vastuullisia valintoja. Stockmannilla on 8 tavarataloa Suomessa ja Baltiassa sekä verkkokauppa stockmann.com. Lisätietoja meistä löydät osoitteesta stockmanngroup.com.

Tilaa

Multimedia

Multimedia