Stockmann uudistaa Helsingin keskustan tavarataloaan – uudistus aloitetaan tavaratalon lastenmaailmasta

Report this content

Stockmann uudistaa Helsingin keskustan tavaratalonsa seuraavien vuosien aikana. Uudistustyö aloitetaan tavaratalon 6. kerroksen lasten- ja nuorten maailmasta, joka tullaan uudistamaan kevään aikana kokonaan. Keskustan Stockmannilla avataan muun muassa Pohjoismaiden suurin lelukauppa. Stockmannin lippulaivamyymälää halutaan uudistaa nykyasiakkaiden odotuksia vastaavaksi; inspiroivaksi paikaksi, jossa vietetään aikaa ja tarjotaan ostosmahdollisuuksien lisäksi erilaisia palveluita, elämyksiä ja yhteisöllisyyttä. Uudistuminen Stockmannin lippulaivamyymälässä alkaa helmikuussa.

Helsingin keskustan Stockmannin tavaratalo uudistetaan seuraavien vuosien aikana asiakkaita kuunnellen. Helsingin keskustassa Stockmannin lippulaivakokemus on erityinen, josta halutaan pitää kiinni jatkossakin. Asiakkaiden toiveiden pohjalta lastenmaailma uusitaan ensimmäisenä.

”Olemme kuunnelleet asiakkaidemme toiveita ja aloitamme tavaratalossamme lasten- ja nuorten osaston kokonaisvaltaisen uusimisen. Haluamme kiinnittää huomiota tärkeisiin asiakkaisiimme, lapsiperheisiin sekä nuoriin, ja luoda heille kokonaan uudenlaisen tavaratalokokemuksen”, sanoo Helsingin keskustan tavaratalojohtaja Mariela Nortama.

Ikonisen tavaratalon lastenosastosta tullaan rakentamaan uusi elämyksellinen lastenmaailma. Keskustan Stockmannille avataan kevään aikana muun muassa Pohjoismaiden suurin lelukauppa, Janne Katajan luotsaama, ja Tampereen Stockmannilta tuttu Pieni Lelukauppa. Helsingin keskustan tavaratalon lelukauppa tulee olemaan 1000 neliömetrin kokoinen myymälä. Mittavan leluvalikoiman lisäksi lelukauppa tulee tarjoamaan yllätyksellisiä ja unohtumattomia elämyksiä koko perheelle. Teatterilavastajat sisustavat lelukaupan ja tuovat tarinankerrontaa esiin näyttävällä osastolla niin visuaalisesti kuin musiikinkin kautta. Tavaratalojen lisäksi Pieni Lelukauppa löytyy 1.2. alkaen myös Stockmannin verkkokaupasta Online Exclusive-valikoimasta, jossa on ostettavissa ennätyksellisen suuri leluvalikoima.

Stockmann haluaa tarjota jatkossa myös nuorille ja esiteini-ikäisille uutta ja inspiroivaa valikoimaa laajentaen muun muassa suosittujen brändien saatavuutta.

”Myös esiteini-ikäisille on tulossa uudenlainen osasto omalla ilmeellä. Olemme halunneet huomioida esiteini-ikäisiä ihan uudella tavalla ja tuomme tavarataloomme laajan ja kuratoidun tuotevalikoiman lisäksi esimerkiksi Instagram-valokuvakopit ja puhelimen latauspisteen”, paljastaa Nortama.

Leikki-ikäisiä hemmotellaan inspiroivalla leikkipaikalla, joka rakennetaan lastenosaston yhteyteen. Perheen pienimmille on tavaratalon 6. kerroksessa avattu erillinen ja kokonaan uusittu lastenhoitohuone. Uudistus on tehty yhteistyössä pienten lasten vanhempien, vaikuttaja Hanna Himangan ja hänen puolisonsa Joonas Laurilan kanssa. Hoitohuoneen sisustuksen on suunnitellut tavaratalon kodin osaston sisustussuunnittelija Marja-Leena Aitoniemi.

Helsingin keskustan tavaratalo uudistuu vaiheittain ja uudesta konseptista Stockmann tiedottaa lisää myöhemmin. Uudistuksen myötä Stockmann tarjoaa mahdollisuuden kutsua mukaan uudenlaisia ja inspiroivia kumppaneita.

Lisätietoja:

Mariela Nortama, johtaja, Helsingin keskustan tavaratalo, Stockmann, puh. 050 486 3414, mariela.nortama@stockmann.com

Stockmann Media Desk, puh. 050 389 0011

Stockmann tarjoaa monipuolisen ja laadukkaan valikoiman muodin, kauneuden ja kodin tuotteita ihanan arjen ja juhlan rakentamiseen. Inspiroimme asiakkaitamme tekemään kestäviä ja vastuullisia valintoja. Stockmannilla on 8 tavarataloa Suomessa ja Baltiassa sekä verkkokauppa stockmann.com. Lisätietoja meistä löydät osoitteesta stockmanngroup.com.

Tilaa

Multimedia

Multimedia