• news.cision.com/
  • Lindex Group Oyj/
  • Talousjohtaja Pekka Vähähyyppä jättää Stockmannin, Lindexin talousjohtaja Annelie Forsberg on nimitetty konsernin uudeksi talousjohtajaksi

Talousjohtaja Pekka Vähähyyppä jättää Stockmannin, Lindexin talousjohtaja Annelie Forsberg on nimitetty konsernin uudeksi talousjohtajaksi

Report this content

STOCKMANN Oyj Abp, Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus 30.3.2022 klo 13.00 EET

Stockmann Oyj Abp:n talousjohtaja ja konsernin johtoryhmän jäsen Pekka Vähähyyppä on irtisanoutunut tehtävästään jäädäkseen eläkkeelle. Hän lopettaa Stockmannilla 30. huhtikuuta 2022.

Annelie Forsberg (s. 1972), KTM on nimitetty Stockmann-konsernin uudeksi talousjohtajaksi 1.4.2022 lähtien. Hän työskentelee tällä hetkellä Lindexin talousjohtajana ja on jo konsernin johtoryhmän jäsen.

Pekka Vähähyyppä oli Stockmann-konsernin talousjohtaja vuodesta 2000 vuoteen 2015, jolloin hän siirtyi Finnairin talousjohtajaksi. Hän palasi Stockmannille elokuussa 2019. Talousjohtajana hänellä on ollut merkittävä rooli sekä Stockmann Oyj Abp:n yrityssaneerausohjelmassa että käynnissä olevan käänneprosessin tukemisessa. Yrityssaneerausohjelman toteuttaminen on edennyt nopeasti ja suunnitelman mukaisesti.

”Tämä on sopiva vaihe lähteä yrityksestä. Suurin osa Stockmann Oyj Abp:n yrityssaneerausohjelmasta on saatu valmiiksi, konsernin rahoitusrakenne on vakaa ja molemmat divisioonat ovat parantaneet tulostaan”, Pekka Vähähyyppä sanoo. ”Olen urani aikana saanut runsaasti kokemusta, josta on hyötyä hallitustyöskentelyssä myös jatkossa”, hän toteaa.

”Haluan kiittää Pekkaa hänen erinomaisesta työstään Stockmann-divisioonan muutosohjelman toimeenpanossa. Pekka on ollut merkittävässä roolissa yrityssaneerausohjelman toteuttamisessa, osakeantien ja joukkovelkakirjaemissioiden järjestämisessä sekä Stockmannin tavaratalokiinteistöjen myynti- ja takaisinvuokrausprosessissa. Nämä tehtävät on nyt suoritettu onnistuneesti. On hienoa, että Annelie siirtyy Stockmann-konsernin talousjohtajan tehtävään ja jatkaa samalla nykyisessä roolissaan Lindexin talousjohtajana. Hänellä on laaja kokemus kansainvälisestä vähittäiskaupan toiminnasta, joka on ollut Lindexin menestyksekkään kehityksen perusta viime vuosina”, toimitusjohtaja Jari Latvanen sanoo.

Lisätietoja:
Jari Latvanen, toimitusjohtaja, puh. 09 121 5606
Pekka Vähähyyppä, talousjohtaja, puh. 09 121 3351
Annelie Forsberg, talousjohtaja, puh. +46 706 43 00 59

www.stockmanngroup.com

STOCKMANN Oyj Abp

Jari Latvanen
toimitusjohtaja

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet

Tilaa