Lindex julkaisee vuoden 2022 kestävyysraportin

Report this content

Lindex julkaisee tänään vuoden 2022 kestävyysraportin. Raportin pääkohtia ovat vaikean maailmantilanteen ja epävarmuuden määrittämän vuoden vaikutukset sekä merkittävät edistysaskeleet Lindexin kestävyyslupauksessa tuleville sukupolville.

”Viime vuonna koko maailma joutui kohtaamaan levottomuuksia ja häiriöitä. Ukrainassa on käyty hirvittävää sotaa, jota on seurannut energiakriisi ja inflaatio. Nähtävissä on myös ilmeisiä merkkejä ilmastonmuutoksesta ja sen jatkuvasti kasvavista vaikutuksista. Huolimatta ympärillämme vallitsevasta epävarmuudesta, me Lindexillä olemme entistäkin päättäväisempiä sitoumuksessamme saada aikaan muutoksia tulevia sukupolvia varten. Keskitymme naisten voimaannuttamiseen, maapallon kunnioittamiseen ja ihmisoikeuksien turvaamiseen. Olemme myös päivittäneet tavoitteitamme ja laajentaneet toimiamme näillä aloilla. Osana tätä sitoumusta olemme panostaneet naisten terveyttä ja hyvinvointia edistäviin FemTech-tuotteisiin, ja asettaneet vastuullisesti tuotetut materiaalit sekä tuotannon avoimuuden etusijalle. Jatkamme tätä kaikkea tärkeää työtä, mutta nyt vakaammalla perustalla ja konkreettisimmilla toimilla. Olen erittäin innoissani voidessani kertoa tähänastisesta edistymisestämme”, sanoo Lindexin toimitusjohtaja Susanne Ehnbåge. 

Lindexin kestävyysraportissa esitetään yhteenveto vuodesta 2022 ja kuvataan muotiyrityksen edistymistä ja haasteita sekä koko yrityksen kannalta merkittävää muutosta. Vuoden kohokohtia olivat muun muassa:

  • 77 prosenttia Lindexin kaikista toimitusketjun tehdastyöntekijöistä ovat osa WE Women by Lindex -ohjelmaa, jonka avulla yritys edistää tasa-arvoisempia ja osallistavampia työpaikkoja.
  • Lindex lanseerasi uuden FemTech -brändinsä Female Engineering, joka tarjoaa huippulaatuisia ja innovatiivisia tuotteita ja ratkaisuja naisten hyvinvoinnin ja terveyden parantamiseen elämän eri vaiheissa (esim. kuukautisalushousut).
  • Lindex onnistui säilyttämään kokonaispäästöjen vähentämisasteen 22 prosentissa vuoteen 2017 verrattuna myynnin voimakkaasta kasvusta huolimatta. Tämä johtui mm. kestävämpien kuitujen käytön lisäämisestä.
  • Lindex on käynnistänyt pilottihankkeen, joka koskee toimitusketjun hiilipäästöjen vähentämistä. Hankkeessa pyritään tukemaan viiden keskeisen bangladeshilaisen tavarantoimittajan päästöjen vähentämistä arvioinneilla ja etenemissuunnitelmilla, ja tällä pyritään saavuttamaan tavoite päästöjen vähentämisestä 50 prosentilla vuoteen 2030 mennessä.
  • Lindex on lisännyt käytettyjen vaatteidensa myyntiä Ruotsissa, jossa on avattu pop-up-myymälä ja aloitettu käytettyjen vauvanvaatteiden verkkomyynnin kokeiluhanke.
  • Lindex on myös aloittanut noin miljoonan OnceMore®-materiaaliin pohjautuvan vaatteen valmistuksen. OnceMore®-tuotteiden materiaali on valmistettu yhteystyössä Södran kanssa kuluttajien vaatejätteestä ja vastuullisesti hoidetuista metsistä peräisin olevista puukuiduista.
  • 83 prosenttia Lindexin 30:stä suurimmasta toimittajasta käyttää nykyään toimeentuloon riittävän palkan laskemiseen Anker & Anker -menetelmää.
  • Lindex on ottanut käyttöön uuden monimuotoisuutta, yhdenvertaisuutta ja osallistavuutta lisäävän DEI-strategian, joka perustuu syvähaastatteluihin, työpajoihin ja tiettyihin koko organisaatiota koskeviin kysymyksiin henkilöstön työtyytyväisyyskyselyssä.

Lindexin vuoden 2022 kestävyysraportti löytyy täältä.

Lisätietoja:

Aino-Marja Öster
PR & Sustainability Executive
Puhelin: 0201 422 400
E-mail: aino-marja.oster@lindex.com

Lindex on yksi Euroopan johtavista muotiketjuista. Lindexillä on noin 440 myymälää 18 markkinalla ja verkkomyyntiä oman verkkokaupan sekä maailmanlaajuisesti third party -alustojen kautta. Lindexin liikeidea on tarjota inspiroivaa ja hintansa arvoista muotia vastuullisille ja muotitietoisille naisille. Valikoimaan kuuluu useita eri kokonaisuuksia naisten alusvaatteita, naistenvaatteita ja lastenvaatteita. Lindex kasvaa ja laajentaa toimintaansa sekä omissa kanavissaan, että yhdessä franchise-toimijoiden ja globaalien muotiverkkoalustojen kautta. Lindexin kestävyyslupaus tuleville sukupolville pitää sisällään naisten voimaannuttamisen, maapallon kunnioittamisen ja ihmisoikeuksien turvaamisen. Lindex on Stockmann konsernin omistama tytäryhtiö. Lisää tietoa osoitteessa www.lindex.com

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia