Lindexin asiakkaat keräsivät 1,2 miljoonaa euroa syöpätutkimukseen

Report this content

Lindex yhdisti voimansa asiakkaidensa kanssa ja keräsi lokakuun aikana kaikilla markkinoilla yhteensä 1,2 miljoonaa euroa syöpätutkimukseen.

"Työntekijöidemme ja asiakkaidemme suurenmoisen sitoutumisen ansiosta osoitimme jälleen kerran, että yhdessä voimme saada muutoksen aikaan. On tärkeää, että voimme yhdessä edistää syöpätutkimusta, jotta yhä useammalla olisi mahdollisuus selviytyä ja jotta syöpä vaikuttaisi yhä harvemman ihmisen elämään", sanoo Lindexin toimitusjohtaja Susanne Ehnbåge.

Lindex lahjoitti lokakuun ensimmäisen viikonlopun aikana 10 prosenttia kaikilla kahdeksallatoista markkina-alueellaan ja lindex.com-verkkokaupassa tehdystä myynnistä syöpätutkimukseen. Yhtiö lahjoitti myös kampanjaa varten suunnitellun sateenvarjon ja shopper-kassin koko tuoton syöpätutkimuksen hyväksi, ja lisäksi myymälöissä sekä verkkokaupassa on myyty paikallisia Roosa nauhoja ja järjestetty erilaisia aktiviteetteja. Tänä vuonna Lindex keräsi eri markkina-alueiden asiakkaidensa kanssa yhteensä 1,2 miljoonaa euroa.

Lindex on jo vuodesta 2003 lähtien omistanut lokakuun syöpätutkimuksen edistämiseen. Yritysten ja yksittäisten ihmisten lahjoitusten ansiosta tutkimusalalla saadaan joka vuosi uusia edistysaskelia.

Suomessa Roosa nauha on myymälöissä myynnissä vielä marraskuun ajan sekä kampanjaa varten suunniteltu sateenvarjo ja shopper-kassi vuoden loppuun asti.

Lisätietoja:

Eva Kujansivu
Sales, Marketing & PR Manager
E-mail: lindexfinland@lindex.com

Lindex on yksi Euroopan johtavista muotiketjuista. Lindexillä on noin 460 myymälää 18 markkinalla. Lindexin liikeidea on tarjota inspiroivaa ja hintansa arvoista muotia vastuullisille ja muotitietoisille naisille. Valikoimaan kuuluu useita eri kokonaisuuksia naisten alusvaatteita, naistenvaatteita ja lastenvaatteita. Lindexin kestävyyslupaus tuleville sukupolville pitää sisällään naisten voimaannuttamisen, maapallon kunnioittamisen ja ihmisoikeuksien turvaamisen. Lindex on Stockmann konsernin omistama tytäryhtiö. Lisää tietoa osoitteessa www.lindex.com

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit