Lindexin asiakkaat keräsivät lokakuussa 969 000 euroa syöpätutkimukseen

Report this content

Lindex on yhdessä asiakkaidensa kanssa kerännyt kaikilla markkinoillaan yhteensä 969 000 euroa syöpätutkimukseen lokakuun aikana. Pelkästään Suomessa kerättiin 75 000 euroa Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräykseen. Lahjoituksen mahdollistivat tarkoitusta varten suunniteltu erikoismallisto, Roosa nauhat ja asiakkaiden sitoutuneisuus kampanjaa kohtaan.

”Lokakuu on Lindexille erityinen kuukausi, jolloin pääsemme kokemaan, miten paljon voimme saavuttaa yhdistämällä voimamme hyvän asian puolesta. Olen ylpeä kaikista työntekijöistämme ja asiakkaistamme, jotka osoittivat jälleen kerran meidän olevan vahvempia yhdessä”, Lindexin toimitusjohtaja Susanne Ehnbåge toteaa.

Tänä vuonna Lindex suunnitteli kampanjaa varten oman naistenmalliston, jonka myynnistä 10 prosenttia lahjoitettiin syöpätutkimukseen. Lindex suunnitteli myös Roosa rannekorun ja kangaskassin, joiden tuotot lahjoitettiin kokonaisuudessaan. Myös Roosa nauhoja on myyty ja muita paikallisia tapahtumia on järjestetty eri markkina-alueilla.

Lindex on jo 17 vuoden ajan omistanut lokakuun rintasyöpätutkimuksen tukemiseen, sillä tärkeään tutkimustyöhön ja tietoisuuden lisäämiseen tarvitaan jatkuvasti yksityistä rahoitusta. Suomessa Lindex on toiminut Syöpäsäätiön pääyhteistyökumppanina vuodesta 2003, eli ensimmäisestä Roosa nauha -kampanjasta lähtien.

”Lindex on yksi tärkeimmistä Roosa nauhan kumppaneista ja iloitsemme upeasta lahjoitussummasta, jonka Lindex on kerännyt yhdessä asiakkaidensa ja työntekijöidensä kanssa. Syöpäsäätiö kiittää lämpimästi kaikkia Lindexin kampanjaan osallistuneita tuesta. Roosa nauhalla kerätään varoja naisten syöpien tutkimusten hyväksi ja yhdessä vaikuttaa siihen, että yhä useampi syöpään sairastunut selviää,” kiittää Syöpäsäätiön varainhankintapäällikkö Sari Meller.

Lisätietoja:

Aino-Marja Öster
PR & Communication Executive
Puhelin: 0201 422 400
E-mail: aino-marja.oster@lindex.com

Lindex on yksi Euroopan johtavista muotiketjuista. Lindexillä on noin 460 myymälää 18 markkinalla. Lindexin liikeidea on tarjota inspiroivaa ja hintansa arvoista muotia vastuullisille ja muotitietoisille naisille. Valikoimaan kuuluu useita eri kokonaisuuksia naisten alusvaatteita, naistenvaatteita ja lastenvaatteita. Lindexin kestävyyslupaus tuleville sukupolville pitää sisällään naisten voimaannuttamisen, maapallon kunnioittamisen ja ihmisoikeuksien turvaamisen. Lindex on osa suomalaista pörssinoteerattua Stockmann-konsernia. Lisää tietoa osoitteessa www.lindex.com

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia