Rauhallisesti epätasaisessa maastossa

Report this content

LIQUI MOLY esittelee uuden moottoriöljyn mönkijöille

Toukokuu 2017 – Mönkijöillä voi liikkua kaikenlaisissa maastoissa. Saksalainen moottoriöljy- ja lisäainevalmistaja LIQUI MOLY on kehittänyt yksi- ja kaksipaikkaisille mönkijöille ATV 4T Motoroil 5W-50 -öljyn. Kyse on erityisestä voiteluaineesta, sillä teiden ulkopuolella käytettävien ajoneuvojen moottorit joutuvat suureen rääkkiin.

Yksi- ja kaksipaikkaiset mönkijät soveltuvat maaston lisäksi myös tieliikennekäyttöön. Hauskuus nousee kuitenkin ihan toisiin sfääreihin, kun niillä ajetaan maastossa. On kivaa, kun mönkijä nostattaa kunnon pölypilven. Se on myös suuri ongelma, David Kaiser toteaa. Hän on LIQUI MOLYn tutkimus- ja kehityspäällikkö sekä sovellustekniikan yksikön johtaja: ”Pöly ja hiekka voivat lisätä likakuormitusta ja siten moottorin kulumista.”

Myös ilmavirta otettiin öljyn kehityksessä huomioon. Maastossa eteneminen on hidasta, ja siksi ilmavirta on pienempi kuin tiellä ajettaessa. ”Sen vuoksi ilmavirta jäähdyttää moottoria huomattavasti vähemmän kuin tieliikenteessä, ja moottoriöljyn terminen kuormitus on huomattavasti suurempi”, David Kaiser selittää.

Näihin äärimmäisiin olosuhteisiin LIQUI MOLY kehitti ATV 4T Motoroil 5W-50 -öljyn. Voiteluaineen sisältämät lisäaineet on valittu tarkkaan, jotta ne suojaavat moottoria myös äärimmäisissä kuormituksissa parhaalla mahdollisella tavalla. Siten ajoneuvo on aina valmiina maastoon.

Luokitukset
API SN; JASO MA2

Peter Szarafinski
Leiter Öffentlichkeitsarbeit Ausland
Head of Media Relations International
 
Phone:   +49 731 1420-189
Mobil:   +49 151 16207701
Fax:   +49 731 1420-82
Peter.Szarafinski@liqui-moly.de

LIQUI MOLY GmbH
Jerg-Wieland-Straße 4 | 89081 Ulm | GERMANY

Tietoja LIQUI MOLYsta
LIQUI MOLYn maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen kattavaan valikoimaan kuuluu noin 4000 kemiallista tuotetta – niin moottoriöljyjä, lisäaineita, rasvoja, tahnoja, suihkeita, autonhoitotuotteita, liimoja kuin tiivisteaineita. Vuonna 1957 perustettu LIQUI MOLY kehittää ja valmistaa tuotteensa yksinomaan Saksassa. Kotimarkkinoillaan yritys on lisäaineiden kiistaton markkinajohtaja, ja se valitaan toistuvasti parhaaksi öljymerkiksi. Omistaja Ernst Prostin johtama yritys markkinoi tuotteitaan yli 120 maassa, ja sen liikevaihto oli 489 miljoonaa euroa vuonna 2016.

Multimedia

Multimedia