• news.cision.com/
  • Loiste/
  • Loisteen uusi talousjohtaja Lasse Aarnio haluaa kehittää yhtiötä osana Kainuun talousaluetta

Loisteen uusi talousjohtaja Lasse Aarnio haluaa kehittää yhtiötä osana Kainuun talousaluetta

Report this content

”Talousjohtajan rooli yrityksissä on muuttunut viime vuosina yhä liiketoimintalähtöisemmäksi, ja haluankin auttaa Loiste-yhtiöitä ja sen liiketoimintoja menestymään ja kasvamaan”, Loisteen uusi talousjohtaja, KTM Lasse Aarnio sanoo.

Aarnio vastaa Loiste-yhtiöiden taloushallinnosta ja rahoituksesta sekä niihin liittyvien prosessien kehittämisestä. Hän osallistuu myös liiketoimintastrategian ja kasvupolkujen kehittämiseen yhtiön johtoryhmän jäsenenä. Aarnio aloitti tehtävässään joulukuussa 2021.

Loisteen ydinliiketoimintaa on energiainfra Kainuussa ja sen lähialueilla. Lasse Aarnio kehittää liiketoimintaa tukevia ratkaisuja yhdessä yhtiön kolmen liiketoimintayhtiön kanssa. Kajave Oy vastaa sähköverkkoon, Loiste Lämpö Oy kaukolämpöön ja Loiste Energia Oy sähkön tuotantoon liittyvistä liiketoiminnoista.

”Talous on kiinnostava osa-alue, koska siinä pääsee näkemään kaikki liiketoiminnan rahavirrat. Kun toimii aktiivisesti eri liiketoimintojen kanssa, pystyy kehittämään yhdessä myös yhtiön toimintaa.”

Lasse Aarniolla on pitkä kokemus energiatoimialalta. Hän on toiminut esimerkiksi 20 vuotta Fortumin ja neljä vuotta Gasumin taloushallinnossa. Loisteessa häntä kiinnosti paitsi tuttu ala, myös sen hänelle uusi puoli eli kaukolämpö.

”On myös mielenkiintoista päästä Loisteessa kehittämään Kainuuta ja sen lähialueita yhtenä alueen merkittävistä toimijoista. On kiinnostavaa saada yhtiö kasvamaan ja kehittymään – sitä myös sidosryhmämme odottavat”, Aarnio sanoo.

Loisteen omistavat Kajaanin kaupunki, Sotkamon kaupunki sekä Kanerva Energia Oy. Yhtiön liikevaihto vuonna 2021 oli noin 130 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa oli keskimäärin 45 työntekijää.

Loiste-yhtiöiden pääkonttori sijaitsee Kajaanissa, ja sillä on toimipiste myös Espoossa. Aarnio työskentelee noin puolet ajastaan Kajaanissa ja puolet Espoossa. Hän raportoi yhtiön toimitusjohtajalle Reino Huuskolle.

Lisätietoja

Loiste-yhtiöt loisteyhtiot.fi

Talousjohtaja Lasse Aarnio 050 453 6064, lasse.aarnio@loiste.fi
Toimitusjohtaja Reino Huusko 050 5703 427, reino.huusko@loiste.fi

 

Loiste on suomalainen energiayhtiö, jonka juuret ulottuvat Kainuussa yli sadan vuoden päähän. Ydinliiketoimintaa ovat sähkön sekä kaukolämmön jakelun ja tuotannon käsittävä energiainfra. Tehtävänämme on toimittaa sähköä tasapuolisesti kaikille alueemme asiakkaille ja huolehtia sähköverkkopalveluista eli sähkön toimituksesta, sähköverkon rakennuttamisesta, käytöstä ja kunnossapidosta sekä näihin liittyvien palvelujen hankinnoista ja kumppanuuksista. Vastaamme kaukolämpötoiminnasta ja -palveluista sekä tuotannosta Kajaanissa. Kaukolämpö on alueemme yleisin ja suosituin lämmitysmuoto. Mahdollistamme hiilineutraalin kaukolämmön saatavuuden ja panostamme jatkuvasti uusiutuviin energialähteisiin. Lisäksi tarjoamme ja kehitämme energiainfran ja tuulipuistojen operointipalveluita sekä monipuolisia energiaratkaisuja kiinteistöille

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia