Konkurssin tehnyt startup-yrittäjä paljastaa totuuden startupeista ja murskaa konkurssiin liittyviä tabuja rehellisellä otteella uutuuskirjassa
Monelle suomalaiselle on piirtynyt kuva startup-yrittäjyydestä Slushin, Angry Birdsien ja muiden huikeiden menestystarinoiden kautta. Startup tarkoittaa pöhinää, laservaloja, hyvää meininkiä, uskomattomia onnistumisia ja suuruudenhulluja unelmia. Totuus kuitenkin on, että yhdeksän kymmenestä startupista epäonnistuu. Yrittäjälle se tarkoittaa konkurssia. Kulissien takana startup-yrittäjän elämä on usein raastavaa selviytymistaistelua, josta glamour on kaukana.
”Konkurssiin liittyy Suomessa voimakas stigma. Sitä pidetään häpeällisenä epäonnistumisena ja virheenä, josta pitää vaieta, kun taas esimerkiksi Piilaaksossa vasta konkurssin tehnyt yrittäjä on oikea yrittäjä. Haluan oman tarinani kertomalla murtaa konkurssiin liittyvää tabukulttuuria ja kertoa, ettei konkurssi ole maailmanloppu. On olemassa elämää konkurssin jälkeenkin”, kertoo oululainen startup-yrittäjä Asmo Saloranta.
Salorannan latureita valmistanut yritys, Asmo Solutions Oy, kaatui viime vuonna monivaiheisen tapahtumaketjun päätteeksi. Onnistuneesta joukkorahoituskampanjasta, positiivisesta mediahuomiosta ja miljoonasijoituksesta huolimatta yrityksen toiminta osoittautui kannattamattomaksi. Saloranta ei jäänyt nuolemaan näppejään, vaan päätti kirjoittaa kokemuksistaan kirjan. ”Kirjassa kerron rehellisesti yritykseni vaiheista ja syistä, jotka lopulta johtivat konkurssiin. Toivon, että kirja madaltaisi yrittämisen kynnystä ja auttaisi muita menestymään helpommin.”
Salorannan kirja ”Asmo: No Exit” julkaistaan tämän viikon torstaina 31.5. Kirjassa kurkistetaan startup-kuplan pinnan alle, juodaan samppanjaa design-sankari Eero Aarnion kotona, pitchataan sijoittajalle Slushin wc:ssä viereiseltä pisoaarilta ja päädytään brittilehti Guardianin sivuille kuolemattomalla lainauksella:
“I am not going to lick investors’ arse in an icehole.”
-Asmo Saloranta
Ote kirjasta:
Vuosi sitten minulla oli oma yritys, oma tuote, toimitusjohtajana matkapuhelinyritys Jollan perustaja ja myyntipäällikkönä entinen Gollan myyntipäällikö. Minulla oli huipputiimi, Suomen parhaat suunnittelijat tuotekehityksessä ja lähes 1,5 miljoonan euron sijoitus tilillä. Omistukseni arvo oli yli miljoona euroa.
”Mikään ei voi mennä nyt pieleen”, ajattelin. Kuinka väärässä olinkaan!
Vuosi 2017 painui ikuisesti mieleeni vuotena, jolloin tapoin rakkaani. Asmo-laturi – tuote, jolle annoin kaikkeni, jopa nimeni – epäonnistui. Yritykseni ajautui konkurssiin.
Tämä kirja sisältää koko Asmo-laturin tarinan. Käymme läpi sen synnyn, kuolemanlaaksosta selviämisen ja tuhon miljoonasijoituksesta huolimatta.
”Asmo: No Exit” -kirja ilmestyy 31.5.2018 ja kirjailija antaa mielellään haastatteluja kaikesta kirjan tematiikkaan liittyvästä.
Haastattelupyynnöt: asmo.saloranta@gmail.com, p. 044 534 2356
Arvostelukappaleet: labra@luovalaboratorio.com, p. 050 5282 712
Lisätietoja: https://luovalaboratorio.com/tuote/kirja-asmo-no-exit-kuinka-tapoin-rakkaani-ja-muita-tarinoita-start-up-maailmasta/