Cision listasi terveysblogit

Report this content

Medianäkyvyyden kansainvälinen asiantuntija Cision kerää kuukausittain top-listan samaan aihepiiriin keskittyvistä blogeista eri puolilla Eurooppaa. Tammikuussa listauksen aiheena olivat terveyttä käsittelevät blogit. Suomessa ykkössijalle nousi Veteraaniurheilijan blogi.

Cisionin listaamien kotimaisten Top terveysblogien joukosta löytyy sekä asiantuntijoiden että aiheeseen perehtyneiden harrastelijoiden blogeja. Ravintovinkkejä ja apua terveellisemmän ruokavalion noudattamiseen saa niin Veteraaniurheilijan blogista kuin Tarzaniksi 90 päivässä -blogista, hyvän olon ja mielenrauhan tavoittelemisesta voi taas lukea Quinoaa-blogista. Iskuryhmä kertoo muun muassa puhtaasta luonnonkosmetiikasta kun taas Kohti Terveyttä kokoaa terveysaiheisia uutisia ja artikkeleita. - Internet on suosittu paikka keskustella ja jakaa terveyteen liittyviä kokemuksia ja etsiä asiantuntijamielipiteitä. Nyt tutkittujen maiden Saksan, Pohjoismaiden ja Englannin terveysblogeille on yhteistä se, että terveysteema on laaja-alaisesti esillä alkaen ruokavaliosta ja liikunnasta aina terveyspolitiikkaan ja julkiseen terveydenhoitoon. Lisäksi ravintoasioissa neuvovia blogeja löytyy kaikissa maissa sekä asiantuntijablogeina että henkilökohtaisiin kokemuksiin pohjautuvina terveysblogeina, kertoo Cision Finlandin sosiaalisen median palveluja johtava Susanna Tirkkonen. Top 10 terveyttä käsittelevät blogit tammikuussa 2010 Suomessa 1. Veteraaniurheilijan uusi blogi http://sundqvist.blogspot.com/ 2. Tarzaniksi 90 päivässä http://www.viidakkomies.com/ 3. Quinoaa http://quinoaa.blogspot.com/ 4. Ilon Pisara http://ilonpisara.blogspot.com/ 5. Antti Heikkilän blogi http://www.anttiheikkila.com/index.php 6. Iskuryhmä http://www.iskuryhma.blogspot.com/ 7. Minä ja syöpä http://teratooma.vuodatus.net/ 8. Tohtori Armi Painin lääkäriblogi http://armipaini.blogspot.com/ 9. Hyvinvoimaa-terveysblogi http://www.rautalampilehti.fi/blogit/hyvinvoimaa-terveysblogi 10. Kohti Terveyttä http://www.kohtiterveyttä.fi/ Lähde: Oy Cision Finland Ab Terveysblogit muissa Pohjoismaissa, Saksassa ja Englannissa Ruotsissa terveys on yksi suosituimmista blogiaiheista, ja kaikki aiheeseen liittyvät teemat tulivat esille Cisionin Ruotsia koskevassa listauksessa. Aiheen käsittely on laajaa alkaen terveyspolitiikasta ja päättyen ruokavalioista keskusteleviin blogeihin ja päiväkirjanomaisiin blogeihin, joissa henkilökohtaisesti raportoidaan jokapäiväistä kamppailua terveyden puolesta. Ykkösblogi Mats Reimers blogg kirjoittaa terveydenhuollosta Ruotsissa ja muuallakin maailmassa. Ruokavalioneuvoja antavat Kostdoktorn ja Dr Dahlqvists, jotka puolustavat vähähiilihydraattista ruokavaliota selittäen mikseivät rasvat aina olekaan pahasta ja miksi hiilihydraattiarvoiltaan korkeita tuotteita tulisi välttää. Dieetti ja liikunta ovat Livsvinstin aiheina. Blogia kirjoittaa Joanna, joka onnistui pudottamaan painoaan yli puolella jättämällä epäterveelliset elämäntavat taakseen. My Ana Life käsittelee henkistä terveyttä ja kertoo 20-vuotiaan nuoren naisen paranemiskamppailusta anoreksian kanssa. Ludmillas blogg seuraa Ludmillaa, joka tyttärensä menetyksen lisäksi kärsii syövästä. Listaus verkossa http://fi.cision.com/fi/Lataa-tiedostoja-Cisionilta/Media-Updates/Ruotsi-1001/ Norjan blogilistaus sisältää terveellisestä ruoasta terveydenhuoltopolitiikkaan kirjoittavia blogeja sekä lääkäriblogeja, joissa keskustellaan lääkärin työstä ja kokemuksista. Trygg Helse antaa vinkkejä terveellisemmästä ruokavaliosta ja hyvinvoinnista, samoin kuin Solveig’s Smil- ja Når mat gjør deg frisk-blogit. Terveyttä ja liikuntaa käsitellään ykköseksi yltäneessä Fitnessbloggenissa, jota kirjoittaa liikunnanohjaaja ja entinen terveystoimittaja Robert Eilertsen. Asiantuntijaneuvoja terveydestä ja ravinnosta tarjoavat Sunnhetsbloggen ja Frisk som en fisk, äidin ja lasten terveydestä taas saa lisätietoa Lykkelig som Litenista. Helsenyheter päivittää lukijat terveysaiheisilla ja Norjan terveydenhuoltojärjestelmään liittyvillä uutisilla. Listaus verkossa http://fi.cision.com/fi/Lataa-tiedostoja-Cisionilta/Media-Updates/Norja-1001/ Tanskassa listauksen blogit käsittelevät terveyttä laaja-alaisesti. Tanskan terveysministeri jakaa ajatuksiaan ja näkemyksiään julkisesta terveydenhuollosta Sunhedsministerens Blogissa ja terveysalan päälehden Dagens Medicinin toimittajan blogi Kristians blog kirjoittaa kriittisesti terveyspolitiikasta sekä listaa ammattilaisjärjestöjen uutisia. Vinkkejä terveellisemmän elämän tavoittelemiseen tarjoavat Blog om sundhed og vægttab ja Kostpyramiden. Paranemisprosessiin liittyviä teemoja käsitellään Blog om Kræftissä ja Sund Debatissa. Yleisestä hyvinvoinnista ja stressinhallinnasta kirjoitetaan Forebyg Stressissa ja Stress Sidenissä. Listaus verkossa http://fi.cision.com/fi/Lataa-tiedostoja-Cisionilta/Media-Updates/Tanskai-1001/ Saksalaiset terveysbloggaajat keskustelevat hyvinvoinnista ja jakavat terveysvinkkejä, kokemuksia ja tietoa fyysisestä kunnosta. Blogien joukossa on ammattilaisten ja harrastelijoiden blogeja. Lääketieteestä, ravitsemuksesta ja hyvinvoinnista kuluttajan näkökulmasta voi lukea Gesundheits Weblogista. Harald Zycha suosittelee blogissaan Gesundheitliche Aufklärung hyviä terveyskirjoja. Allergioista ja niiden hoidosta löytyy tietoa sekä hyödyllisiä linkkejä Marktplatz Allergiesta. Englannissa terveysblogit kattavat kaikki alaan liittyvät aspektit terveyspolitiikkaa ja hyvinvoinnin saloja unohtamatta, mikä heijastuu myös Cisionin Britannian terveysblogien listaukseen. Terveydenhuollon ylä- ja alamäistä voi lukea 20 vuotta lääkärinä toimineen bloggaajan NHS Blog Doctorista. Terveellisempää sielua ja mieltä etsivästä Dietry Girlistä löytää apuja terveellisemmän elämän tavoitteluun, Random Reality tarjoaa ensiaputyöntekijän mietteitä ja ajatuksia. Cisionin Top-blogilistaus perustuu seuraaviin arviointikriteereihin: - Onko kyseessä blogi? Tähän kysymykseen on entistä vaikeampi vastata ”sosiaalisen webin” kehittyessä ja laajentuessa sosiaalisen median eri muotojen yhdistelmiksi. Cisionin määritelmän mukaan blogin tunnistaa kolmen ominaisuuden perusteella: sen sisältö on käänteisessä kronologisessa järjestyksessä, sisältöä luovat yksilöt tai tunnistettavien yksilöiden joukko ja sisältö on käyttäjien kommentoitavissa. Onko kyseessä suomalainen blogi? Cision pitää blogia suomalaisena, jos sen tekijän voidaan olettaa asuvan Suomessa. Onko kyseessä Top-blogi? Blogin asemaan vaikuttavat lukijoiden määrä ja blogiin tehtyjen viittausten todennäköisyys muualla verkossa (esimerkiksi hakukoneiden hakutuloksissa). Cisionin menetelmässä käytetään algoritmia, joka peilaa kahta keskeistä mittaria websivustojen suosiota vertailtaessa: linkityksiä ja uniikkeja kävijöitä (kk). Muuttujia painotetaan siten, että saadaan tasapaino kävijäliikenteen ja blogin tulevan aseman vaikutuksen välillä. Eli arvioimme jokaisen vertailussa mukana olevan blogin sen hetkisen suosion ja todennäköisen suosion tulevaisuudessa (hakukonenäkyvyys). Lisäksi Top-50 blogin osalta arvioidaan muita muuttujia, joista tärkeimmät ovat päivitystiheys sekä päivitysten lukumäärä. Kehitämme jatkuvasti sosiaalisen median tutkimusmenetelmiämme sekä arvoimme uusia mittareita ja tietolähteitä. Pyrimme mittauksissa mahdollisimman täsmälliseen - ja hyödylliseen - lopputulokseen.

Avainsanat:

Liitteet & linkit