EU-rahoitteisille tiedotus- ja menekinedistämisohjelmille jaossa 111 miljoonaa

Report this content

EU-rahoitteisia tiedotus- ja menekinedistämisohjelmaehdotuksia koskeva haku on avattu. Haku päättyy 28. huhtikuuta. EU-rahoitteinen maataloustuotteiden tiedotus- ja menekinedistämisjärjestelmä tarjoaa uusia mahdollisuuksia erityisesti maataloustuotteiden viejille. Laajempi tuotevalikoima, alkuperän ja tuotemerkkien salliminen kannustavat hakijoita toteuttamaan EU-rahoitteisia ohjelmia myös sisämarkkinoilla.

Hakemukset jätetään jatkossa EU:n kuluttaja-, terveys-, maatalous- ja elintarvikeasioista vastaavaan toimeenpanovirastoon CHAFEA:n sähköiseen portaaliin. Lisäksi komissio järjestää kiinnostuneille toimijoille infopäivän Brysselissä 26.2.2016.

Tuotevalikoima on kasvanut

Uuden järjestelmän piiriin kuuluu jatkossa aiempaa laajempi tuotevalikoima. Ohjelmia voi toteuttaa sekä sisämarkkinoilla että EU:n ulkopuolella laajasta valikoimasta maataloustuotteita sekä lisäksi joistakin elintarvikkeista, kuten suklaasta ja siitä saaduista tuotteista sekä leipomo-, konditoria-, makeis- ja keksituotteista.

Uutta on myös, että tuotemerkit ja kansallinen alkuperä saavat olla näkyvillä messuilla, näyttelyissä ja maistattelutilaisuuksissa. Ohjelmilta edellytetään myös EU-ulottuvuutta, joka tulee näkyä ohjelman materiaaleissa ja niissä esitettävissä viesteissä.

Maito ja sianliha korostuvat

Vuoden 2016 budjetti tiedotus- ja menekinedistämistoimiin on EU-tasolla yhteensä 111 miljoonaa euroa. Sisämarkkinoilla yhdestä jäsenvaltiosta tulevan hakijan ohjelmaehdotuksissa budjetissa painotetaan sianliha- ja meijerialan ohjelmia sekä laatujärjestelmistä tiedottamista.

Kolmansissa maissa toteutettaviin yhden jäsenvaltion ohjelmiin on budjetoitu 67,9 miljoonaa euroa, josta 21 miljoonaa on varattu pelkästään maito- ja sianlihaohjelmille tai niiden yhdistelmille. Useasta jäsenvaltiosta tulevien toimijoiden ehdottamiin multiohjelmiin on varattu 14,3 miljoonaa euroa.

EU rahoittaa tukikelpoisista kustannuksista 70–80% riippuen siitä, onko ohjelma yhden jäsenmaan toimijoiden vai useista eri jäsenvaltioista tulevien toimijoiden yhdessä ehdottama ja onko kyse EU:n sisämarkkinoilla vai EU:n ulkopuolella toteutettavasta ohjelmasta.

CHAFEA:n sivuilta löytyy lisätietoa hausta, suomenkieliset hakuohjeet sekä myöhemmin infopäivän taltioidut puheenvuorot. Myös Mavi ohjeistaa hakijoita ohjelmiin liittyvissä kysymyksissä.

Lisätietoja Maaseutuvirastosta:
Eveliina Viitanen, ylitarkastaja
0295 31 2365
etunimi.sukunimi@mavi.fi

CHAFEA:n sivusto

Ilmoittautuminen komission järjestämään infotilaisuuteen

Lisätietoja järjestelmästä Mavin sivuilta 

Maaseutuvirasto toimeenpanee viljelijätukia, maaseudun yritys- ja hanketukia sekä markkinatukia asiakaslähtöisesti ja hallinnon palveluja kehittäen. Ohjaamme, neuvomme ja koulutamme asiakkaitamme palvelevia ELY-keskuksia, kuntien yhteistoiminta-alueita ja Leader-ryhmiä. Vastaamme Suomen kansallisten tukien ja EU:n maataloustukirahaston ja maaseuturahaston varojen käytöstä ja toimimme Suomen maksajavirastona. Hallinnoimme vuosittain yli kahden miljardin euron arvosta EU- ja kansallisia tukia.

Avainsanat: