Kansalliset kotieläintuet maksetaan 28.4.2016 alkaen

Report this content

Kansallisten kotieläintukien vuoden 2015 lopullisten tukien ja vuoden 2016 ennakoiden maksaminen viljelijöille alkaa 28.4.2016. Maksussa ovat pohjoinen kotieläintuki (naudat ja hevoset), uuhien pohjoinen kotieläintuki, kuttujen pohjoinen kotieläintuki, sika- ja siipikarjatalouden pohjoinen tuki sekä sika- ja siipikarjatalouden Etelä-Suomen tuki. Maaseutuvirasto maksaa samaan aikaan vuoden 2015 lopulliset kansalliset kotieläintuet ja 75 % ennakkoa vuoden 2016 tuista.

Kansallisia kotieläintukia maksetaan 28.4. alkaen yhteensä noin 102,5 miljoonaa euroa. Pankkien välisestä maksuliikenteestä johtuen maksut ovat viljelijöiden tileillä muutaman päivän viiveellä.

Kasvihuonetuen ennakot maksussa

Kasvihuonetuotannon tuen ennakoiden maksaminen on alkanut 21.4.2016. Maksettavana on 60 % vuoden 2016 kasvihuonetuesta. Tuen ennakoita maksetaan yhteensä noin 16 miljoonaa euroa.

Maksuilmoitukset poistuvat

Maaseutuvirasto ei postita maksuilmoituksia enää 1.4.2016 lähtien. Ilmoitukset on lähetetty tähän asti viljelijöille tukien maksamisen yhteydessä. Vuosittaisen tukiyhteenvedon viljelijät saavat jatkossa postitse alkuvuodesta. Maatilalle maksetut tuet ovat tarkistettavissa Vipu-palvelusta.

Lisätietoa Maaseutuvirastosta:

Maksaminen

Velimatti Mukkila, ylitarkastaja, 0295 31 2285

Tuet

Kansalliset kotieläintuet, Pia Mattila, ylitarkastaja, 0295 31 2442

Kasvihuonetuotannon tuki, Lea Anttalainen, ylitarkastaja, 0295 31 2423

Maaseutuvirasto toimeenpanee viljelijätukia, maaseudun yritys- ja hanketukia sekä markkinatukia asiakaslähtöisesti ja hallinnon palveluja kehittäen. Ohjaamme, neuvomme ja koulutamme asiakkaitamme palvelevia ELY-keskuksia, kuntien yhteistoiminta-alueita ja Leader-ryhmiä. Vastaamme Suomen kansallisten tukien ja EU:n maataloustukirahaston ja maaseuturahaston varojen käytöstä ja toimimme Suomen maksajavirastona. Hallinnoimme vuosittain yli kahden miljardin euron arvosta EU- ja kansallisia tukia.