Kansallisten kotieläintukien haku on käynnissä

Report this content

Kansallisia kotieläintukia voi hakea Vipu-palvelussa 23.3.2018 saakka. Eläintilat voivat hakea sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettua tukea sekä pohjoisen kotieläintuen ennakkoa.

Sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotetun tuen haku muuttuu siten, että tästä vuodesta alkaen sekä tuen ennakkoa että lopullista tukea haetaan samanaikaisesti jo alkuvuodesta. Tuenhakija voi kuitenkin edelleen valita, hakeeko sekä ennakkoa että lopullista tukea vai pelkästään lopullista tukea. Lopullista tukea ei voi enää hakea aiempien vuosien tapaan päätukihaussa.

Aiemmin yhteisöt, joilla ei ole ollut peltoa, ovat joutuneet hakemaan lopullisen tuen paperilomakkeella. Muutoksena tähän kaikki tilat voivat vuodesta 2018 alkaen hakea tukea Vipu-palvelussa.

Sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettua tukea maksetaan tilakohtaisen viitemäärän perusteella. C-tukialueella maksetaan pohjoista tukea ja AB-tukialueella Etelä-Suomen kansallista tukea. Pohjoista kotieläintukea maksetaan C-tukialueella naudoista, uuhista ja kutuista.

Lisätietoa Maaseutuvirastosta:

Ylitarkastaja Ulla Sihto
0295 31 2443

Ylitarkastaja Päivi Akkanen
0295 31 2299

etunimi.sukunimi@mavi.fi

Maaseutuvirasto toimeenpanee viljelijätukia, maaseudun yritys- ja hanketukia sekä markkinatukia asiakaslähtöisesti ja hallinnon palveluja kehittäen. Ohjaamme, neuvomme ja koulutamme asiakkaitamme palvelevia ELY-keskuksia, kuntien yhteistoiminta-alueita ja Leader-ryhmiä. Vastaamme Suomen kansallisten tukien ja EU:n maataloustukirahaston ja maaseuturahaston varojen käytöstä ja toimimme Suomen maksajavirastona. Hallinnoimme vuosittain yli kahden miljardin euron arvosta EU- ja kansallisia tukia.

Avainsanat: