Ympäristökorvauksen maksaminen alkaa 18.11.2016

Report this content

Maaseutuvirasto aloittaa vuoden 2016 ympäristökorvauksen ennakoiden maksamisen perjantaina 18.11. Maksuun tulevat sekä ympäristösitoumuksen että ympäristösopimusten perusteella maksettavat korvaukset.

Ympäristökorvauksen ennakkoa maksetaan sitoumusten perusteella yhteensä noin 187 miljoonaa euroa. Ohjelmakauden 2014–2020 ympäristösopimusten mukaisia korvauksia tulee maksuun noin 18,5 miljoonaa euroa ja aiempien ohjelmakausien erityistukisopimusten mukaisia korvauksia noin 2 miljoonaa euroa.

Ennakkona maksettava osuus on 85 % ympäristökorvauksen kokonaismäärästä. Vuosien 2014–2020 alkuperäiskasvien ylläpitosopimuksen perusteella maksettava korvaus tulee maksuun kokonaan.

Eläinten hyvinvointikorvauksen ennakot maksuun viikolla 47

Eläinten hyvinvointikorvauksen ennakoiden maksaminen alkaa viikolla 47. Sika- ja siipikarjatiloille maksetaan puolet vuoden 2016 korvauksesta sen eläinmäärän perusteella, jonka maatila on ilmoittanut kesäkuussa. Nauta-, lammas- ja vuohitilat saavat korvauksen 1.1. ja 30.6. väliseltä ajalta eläinrekistereihin kertyneiden eläinyksikköjen perusteella.

Eläinten hyvinvointikorvauksen ennakkoa maksetaan yhteensä noin 25 miljoonaa euroa. Korvauksen loppuosan Maaseutuvirasto maksaa kesäkuussa 2017.

Viikolla 47 alkaa myös metsämarjojen ja -sienten varastointituen maksaminen. Korvausta tulee maksuun yhteensä noin 660 000 euroa.

Tiedot maksetuista tuista Vipu-palvelussa

Viljelijät saavat maksuja tileilleen ensimmäisestä maksupäivästä lähtien sitä mukaa, kun kunnat ja ELY-keskukset hyväksyvät maksuaineistoja.

Maatilalleen maksetut tuet viljelijät voivat tarkistaa Vipu-palvelusta. Vuosittaisen tukiyhteenvedon maatilat saavat postitse alkuvuodesta.

Tavoitteellinen maksuaikataulu, syksy 2016

Lisätietoja Maaseutuvirastosta:

Tukipäällikkö Vesa Perätalo

0295 31 2434

etunimi.sukunimi@mavi.fi

Maaseutuvirasto toimeenpanee viljelijätukia, maaseudun yritys- ja hanketukia sekä markkinatukia asiakaslähtöisesti ja hallinnon palveluja kehittäen. Ohjaamme, neuvomme ja koulutamme asiakkaitamme palvelevia ELY-keskuksia, kuntien yhteistoiminta-alueita ja Leader-ryhmiä. Vastaamme Suomen kansallisten tukien ja EU:n maataloustukirahaston ja maaseuturahaston varojen käytöstä ja toimimme Suomen maksajavirastona. Hallinnoimme vuosittain yli kahden miljardin euron arvosta EU- ja kansallisia tukia.

Avainsanat: