Ensimmäiset Tapasankarit valmistuivat Fransmannien Ruokalistalla hyvät tavat -hankkeesta

Report this content

S-ryhmän Fransmanni-ravintoloiden Ruokalistalla hyvät tavat -hankkeen ensimmäinen vuosi on huipentunut kummiluokkien nimittämiseen Tapasankareiksi. Tapa- ja ruokailukulttuuriin tutustui vuoden aikana yli 2 500 koululaista ja opettajaa ympäri maata.

Tapaseuran kunniamaininnan saanut, peruskoulun kuudesluokkalaisille suunnattu hanke tutustuttaa yhden lukuvuoden ajan tapakulttuuriin ja kannustaa perheitä nauttimaan yhteisistä ruokailuhetkistä hyviä tapoja noudattaen. Fransmanni-ravintolat ovat paikkakunnillaan valinneet itselleen kummiluokan, jonka oppilaiden kanssa on tehty yhteistyötä pöytä- ja käytöstapojen parissa.

– Kouluissa on aivan liian lyhyet ruokatauot ja perheiden yhteiset ruokailuhetket ovat vähentyneet. Oppilaat ovat olleet valtavan innoissaan, kun istumme heidän kanssaan rauhassa pöytään, nautimme hyvän aterian kauniita tapoja noudattaen ja opettelemme huomioimaan vierustovereita. Hyvät tavat kantavat elämässä pitkälle, kommentoi Tapaseuran puheenjohtaja ja hankkeen kummi Kaarina Suonperä.

Hankkeen läpikäyneiden kummiluokkien oppilaat on kevään mittaan palkittu kunniakirjalla ja Tapasankari-arvonimen käyttöoikeudella osoituksena haasteellisimpienkin pöytä- ja käytöstapojen hallinnasta. Tapasankarit neuvovat ja opastavat oman koulunsa muita oppilaita hyvien tapojen maailmaan.

– Kummiluokkana olo on ollut ainutlaatuinen kokemus. Vierailijat ja käynnit ravintolassa ovat olleet lisäbonus koulutyöhön. Kuudesluokkalaisten käytöstavat hakevat muotoaan ja he omaksuvat ja sisäistävät hyvin uusia oppeja. Luokan siirtyessä yläasteelle käytöstavat seuraavat mukana, tiivistää Kaisaniemen ala-asteen kummiluokan luokanvalvoja Anna Hurme.

Lisätietoja

Brand manager Katja Malminen, SOK Ravitsemiskaupan ketjuohjaus,
puh. 050 562 0994, katja.malminen@sok.fi

Lehdistöyhteydet ja kuvapyynnöt

Mailand Communications, Maarit Myrberg, puh. 050 550 7599, maarit.myrberg@mailand.fi

Fransmanni ja Ruokalistalla hyvät tavat -hanke

Ruokalistalla hyvät tavat -hankkeen toteuttavat vuonna 2012 yhteistyössä Fransmanni-ravintolat, Atria, Pingviini-jäätelöt, Hartwall, Duni ja Libris. Hankkeen kummeina toimivat kokki Sami Garam ja Tapaseuran puheenjohtaja Kaarina Suonperä. Ravintolavierailujen, luentojen ja tapahtumien lisäksi hankkeella on www.tapasankari.fi -sivusto, jolta hyvät ruokailu- ja käytöstavat löytyvät helposti ja hauskasti opittavassa muodossa. Sivustolta voi ladata Ruokalistalla hyvät tavat -kirjasen, jota voi hyödyntää luokissa opetusmateriaalina.

Fransmanni on S-ryhmän valtakunnallinen ravintolaketju, johon kuuluu 15 ravintolaa Suomessa ja yksi Pietarissa. Vuodesta 1987 toimineiden ravintoloiden lähtökohtana on rakkaus maalaisranskalaiseen ruokaan sekä sosiaaliseen ja nautiskelevaan eteläranskalaiseen elämäntapaan. Fransmanni-ravintolat työllistävät noin 260 henkilöä.

Avainsanat:

Liitteet & linkit