Lapsiperheet matkailevat yhä monimuotoisemmin – tieto haetaan nykyään lähes kokonaan netistä

Report this content

Lehdistötiedote 4.9.2012

Suomalaiset lapsiperheet matkailevat yhä useammin ja monimuotoisemmin. Vaikka perheet ovat kiristäneet rahankäyttöään, matkailusta ei haluta tinkiä taloudellisesti haastavinakaan aikoina, kertovat matkailualan ammattilaisten järjestön Skålin selvitykset.

Neljä trendiä erottuu: lyhytlomien suosio on noussut, lomilta kaivataan elämyksellisyyttä, lomaideoita etsitään ja varataan jo lähes yksinomaan verkosta, ja toisten perheiden suosittelu on lisäksi tärkeä matkakohteen valintaan vaikuttava tekijä.

Lasten saama palvelu tärkeää perheille

”Suomalaiset haluavat nykyään, kuten eurooppalaiset yleensä, jakaa vapaa-ajan lomailunsa useampaan osaan. Aurinkolomien rinnalle ovat tulleet lyhyet lomat esimerkiksi kotimaan hiihtokeskuksissa ja kylpylöissä sekä risteilyillä. Lomiin kaivataan elämyksellisyyttä ja palvelun laatuun kiinnitetään huomiota erityisesti lasten kohdalla, sillä perheen lomamotiivi on lapsen onnellisuus”, kertoo Skål Helsingin presidentti Kari Halonen.

”Kuluttajatrendejä on tärkeä seurata, sillä se mikä myi hyvin eilen ei välttämättä myy tänään. Perhepakettien tulee olla joustavasti hinnoiteltuja ja helppo ostaa. Eri perhemuodot ja eri-ikäiset lapset tulisi huomioida paremmin. Huvi- ja puuhapuistojen rinnalle alkaa nousta tarve luonto- ja hyvinvointi-lomille”, Halonen jatkaa.

Matkoja etsitään lähes yksinomaan netistä

Suomi on edelläkävijämaa netin käytössä. Internetin vaikutus korostuu matkan ostoprosessin edetessä. Perheitä kiinnostavat Google-hakujen perusteella aurinkolomat, risteilyt, huvi- ja viihdepuistot, kylpylät sekä hiihtokeskusten tarjonta. Kylpylöiden ja hiihto-keskusten suosio on kasvanut roimasti viimeisen vuoden aikana.

Lomahakuja tehdään selvissä sykleissä. Etelänlomien äkkilähtöhaut ovat korkeimmillaan alkuvuonna ja kesällä. Talvilomiin liittyvät ulkomaanmatkojen haut kiihtyvät syksyllä. Teema-, eläin- ja huvipuistot kiinnostavat matkaa suunnittelevia maaliskuusta syyskuuhun. Kun perheet suunnittelevat matkaa, alueen ykköskohteet kiinnostavat, huvi- ja teemapuistojen osalta voiton hauissa vievät kirkkaasti Linnanmäki ja Särkänniemi.

Ostopäätösten ajankohtia kannattaa miettiä ja hyödyntää yritysten markkinoinnissa. ”Syyslomatarjontaa esimerkiksi katsastetaan heti kesälomien jälkeen elokuussa. Tällöin palveluntarjoajan olisi syytä olla valppaana”, sanoo Google Finlandin Niina Sauvolainen.

Suomalaiset perheet tekivät vuonna 2011 noin 2 miljoonaa kotimaanmatkaa ja noin 1,5 miljoonaa ulkomaanmatkaa.

”Perhematkailun kansantaloudellinen merkitys on varsin merkittävä. Alalla kaivattaisiin parempaa tilastointia perhematkailuun liittyen”, sanoi Kari Halonen Skål Helsingin järjestämässä Perhematkailuseminaarissa Linnanmäellä 4.9.2012. Seminaarin yhteydessä julkistettiin myös uusi lapsiperheen matkakäsikirja sekä Linnanmäen Valokarnevaalin ohjelma.

Lehdistötiedote 040912 - Linnanmäen menestyksekäs kausi huipentuu Valokarnevaaliin

Lehdistötiedote 040912 - Lapsiperheen matkakäsikirja

Lisätietoja:

Tanja Holmberg
Skål Helsinki, hallituksen jäsen
Mailand Communications, asiakkuusjohtaja
tanja.holmberg@mailand.fi, puh. 050 327 8923

Kari Halonen
Skål Helsinki, presidentti
Toolbox Travel Consulting & Marketing, toimitusjohtaja
kari.halonen@toolboxtravel.fi, puh. 050 375 1328

Niina Sauvolainen
Google Finland, Industry Manager
niinas@google.com, puh. 040 772 3411

Skål -järjestö

Skål International on maailman suurin matkailualan ammattilaisten ja esimiesten järjestö.

Skålin tavoitteena on edistää matkailua ja turismia sekä matkailualan vaikuttajien keskinäistä ystävyyttä. SKÅL International pyrkii edistämään kestävää kehitystä matkailun parissa.

SKÅLiin kuuluu noin 18 000 jäsentä yli 525 klubista ja 80 maasta.

Skål International Finland koostuu Turun ja Helsingin klubien jäsenistä. Helsingin klubiin kuuluu 120 aktiivista matkailualan vaikuttajaa. Helsingin klubin presidenttinä toimii Kari Halonen.

www.skalfinland.com

Avainsanat: