VAASAN PIZZA CUP – VAASALAISET URHEILUSEURAT JA ROSSO TEKEVÄT YHDESSÄ HYVÄÄ
Lehdistötiedote 23.9.2013
Vaasalaisten seurojen urheilijat heittäytyvät kokin rooliin tehdäkseen hyvää lasten liikuntaharrastusten edistämiseksi sekä hankkimalla joululahjoja Vaasan keskussairaalan lastenosastolle. Vaasan Rosso on haastanut viisi vaasalaista seuraa Vaasan Pizza Cupiin, jossa mitellään eri seurojen pizzareseptien paremmuudesta – palkintona parhaimman seuran junioritoiminnalle sponsorointiavustus sekä joululahjoja Vaasan keskussairaalan lastenosastolle.
Urheilijat aktiivisesti mukana suunnittelussa ja pizzanteossa
Rosso haastoi viiden seuran urheilijat mukaan Vaasan Pizza Cupiin loppukesästä ja kaikki haastetut seurat lähtivät innolla mukaan. Urheilijat ovat suunnitelleet raaka-aineista oman kokonaisuuden, jonka he tulevat paikan päälle tekemään keittiöpäällikkö Riikka Kupiaisen opastuksella. ”Seurat mittelevät näin leikkimielisesti yli lajirajojen kaupungin pizza-kuninkaiden tittelistä”, kertoo ravintolapäällikkö Petri Salomäki. ”Innokkaimmat urheilijat ovat jo suunnitteluvaiheessa lähestyneet valokuvilla ja mielenkiintoisilla makuyhdistelmillä – tämä tuo haasteen myös mielenkiintoiseksi henkilökunnallemme, joka on innokkaana mukana tekemässä hyvää yhdessä seurojen kanssa”, toteaa keittiöpäällikkö Riikka Kupiainen. Urheilijoiden tekemät pizzat ovat asiakkaiden saatavilla 24.9. alkaen ja kampanjan tuotosta menee osa juniorityön hyväksi ja osa keskussairaalan lastenosastolle joululahjahankintoihin.
Mukana olevat seurat ja seurojen urheilijat:
Vaasan Sport Antti Uitto ja Kristian Tuohilampi
Vaasan Palloseura Jarno Parikka ja Cheyne Fowler
VIFK naiset Jenny Vuorenlinna ja Tiia Hakala
Royals Joakim Jakobsson ja Tom Suoste
Salama Adem Osmanovic ja Daniel Lindqvist.
Lisätietoja:
ravintolapäällikkö Petri Salomäki, puh. 020 780 8838 tai toimialajohtaja Riku Asukas, puh. 050 388 3488.
Rosso-ravintolat ovat tarjonneet suomalaisille eteläisen ja pohjoisen Euroopan italialaisia makuja jo reilun kolmenkymmenen vuoden ajan vuodesta 1978. 37 Rossoa Suomessa ja yksi Tallinnassa kutsuu Sinut, ystäväsi ja perheesi nauttimaan italialais-suomalaisista herkuista. Rossot kuuluvat S-ryhmään ja työllistävät noin 700 henkilöä.
Avainsanat: