Werkosto 365 -koulutus: jokainen voi vaikuttaa menestykseensä

Report this content

Wanhan Sataman työssään eteenpäin pyrkiville ammattilaisille suunnatussa Werkosto 365 -koulutuksessa neuvottiin listaamaan tavoitteet, vapauttamaan intohimo, olemaan avoin sattumille ja pitämään kirjaa onnistumisista, jos mielii menestykseen.

– Werkosto 365 on täysin uudenlainen konsepti, joka rikkoo monen ennakko-odotukset seminaarista. Ohjelma sisälsi vuonna 2012 yhteensä kahdeksan seminaaria, joissa tähdättiin inspiraation ja konkretian kautta oivallukseen ja taitojen kehittymiseen, Wanhan Sataman toimitusjohtaja Maarit Vesanto kertoo.

22.11. vuoden viimeisen seminaaripäivän avasi inspiraatiopuheenvuorollaan Suomen merkittävimpien johtajien joukkoon kuuluva Mikael Jungner. Suorapuheinen Jungner pohti erilaisia menestystarinoita yhdistäviä tekijöitä. Hän korosti sattuman merkitystä osana menestystä ja näki tämän yhtenä syynä sille, ettei menestyksen resepti ole selvästi kirjoitettavissa tai kopioitavissa.

– Menestystarinoita yhdistää ainutlaatuisuus. Kannustan ihmisiä kampeamaan tietoisen mielensä sivuun ja antamaan enemmän tilaa alitajunnalle. Kun luottaa intuitioonsa ja seuraa intohimoaan, on myös avoimempi kohti menestystä kuljettaville sattumille.

Tavoite + idea + työkalut + innostus + rohkeus + ripaus sattumaa = menestys

Seminaarin Katse Konkretiaan -osuudesta vastasi yli 25 vuotta johtajia ja työyhteisöjä, urheilujoukkueita ja urheilijoita menestymään valmentanut Heikki Pajunen. Pajunen jakoi seminaariväelle kokemuksiaan ja oppeja siitä, kuinka ylittää itsensä.

– Ensin pitää määritellä missä asioissa haluaa menestyä. Kun tavoite on selvä, alitajunta alkaa poimia asioita ja tehdä sellaisia valintoja, jotka vievät kohti päämäärää. Mutta miksi toisille menestyminen näyttää olevan helpompaa kuin toisille? Siksi, että menestymiseen taipuvaiset ihmiset luovat itselleen mahdollisuuksia, luottavat intuitioonsa, odottavat hyvää tulevaisuudelta ja näkevät epäonnistumisessakin myönteisiä mahdollisuuksia.

”Menestyminen ei ole tavoitteesta tavoitteeseen juoksemista”

Seminaaripäivän näkökulmapuheenvuorosta vastasi kolumnisti ja entinen ammattilaisjalkapalloilija Aki Riihilahti. Jotta on valmis kohtaamaan haasteensa, tulee Riihilahden mukaan kiinnittää ennen kaikkea huomio liikkumiseen, lepoon ja ravintoon. Huolellinen valmistautuminen ja keskittyminen oleelliseen ratkaisevat myös.

– Ei riitä, että on hyvä vähän kaikessa. Mikä on se sinun juttusi? Keskity kasvattamaan tätä vahvuusaluetta. Menestyjät ovat määrätietoisia ja saavuttavat tavoitteensa, mutta muistavat myös nautiskella onnistumisistaan.

Lisätietoja

Maija Sillanpää, tuotekehityspäällikkö, Helsingin Messut Oy Wanha Satama, puh. 050 354 9585, maija.sillanpaa@wanhasatama.com

Maarit Vesanto, toimitusjohtaja, Helsingin Messut Oy Wanha Satama, puh. 050 320 9717, maarit.vesanto@wanhasatama.com

Werkosto 365 -kotisivut: http://www.werkosto365.fi

Helsingin Messut Oy Wanha Satama

Wanhassa Satamassa järjestetään päättäjille ja asiantuntijoille kohdennettujen ammattitapahtumien lisäksi ulkopuolisten tapahtumajärjestäjien messuja sekä pienempiä asiakastilaisuuksia, juhlia, kongresseja ja kokouksia. Wanhassa Satamassa on kävijöitä vuosittain noin 150 000. Wanha Satama kuuluu Suomen Messut -konserniin, johon kuuluvat myös Expomark, Standiman ja Suomen Videoviestintä SVV. Konserni on alansa ehdoton markkinajohtaja. Wanhan Sataman toiminnan laatu on tunnustettu ISO 9001 -sertifikaatilla.

Avainsanat:

Liitteet & linkit