Werkosto 365 -koulutus: saat sitä, mitä neuvottelet

Report this content

Wanhan Sataman käynnistämä, työssään eteenpäin pyrkiville ammattilaisille suunnattu työelämä- ja verkostotaitoihin keskittyvä Werkosto 365 -koulutuskokonaisuus jatkui 7.3. toisella seminaarilla. Sen aiheena olivat vakuuttavuus ja uskottavuus erilaisissa neuvottelutilanteissa. Seminaariin osallistui reilut kolmekymmentä ammattilaista. Kouluttajien mukaan oman näkökulmamme huomioiduksi saaminen on kiinni neuvottelutaidoistamme. Tähän vaikuttaa se, osaammeko käsitellä vastapuolella olevaa henkilöä ja huomioimmeko hänen tyylinsä ja toimintatapojensa vaikutuksen neuvottelun kulkuun.

Päivän avasi inspiraatiopuheenvuorollaan Aku Louhimies, tämän hetken yksi tunnetuimmista suomalaisista elokuvaohjaajista. Hän otti kantaa neuvottelutaitojen merkitykseen taiteilijoiden kanssa työskentelyssä ja herätti kuulijat ymmärtämään, mikä on vuorovaikutustaitojen merkitys erinomaisen lopputuloksen varmistamisessa.

Kokemukset elokuvan ohjausprosessista purivat koulutettaviin ja Louhimiehen mukaan ohjaustyö onkin verrannollinen mille tahansa projektille, jolla on selkeä alku ja loppu, ja jossa työntekijät ovat oman alansa asiantuntijoita. Ohjaaja painotti luovuuden keskeistä merkitystä niin ideoinnissa, prosessin kulussa kuin myös johtajan ja alaisten henkilökohtaisessa panoksessa.

Neuvottelu on tavoitteellista vuorovaikutusta

Päivän seremoniamestarina ja konkreettisten neuvottelutaitojen kouluttajana toimi tunnettu puhuja, työyhteisövalmentaja ja tietokirjailija Lari Junkkari. Vuorovaikutusosaamista, terapiaa sekä neuvottelu- ja sovittelutaitoja opiskelleella Junkkarilla on pitkä kokemus työyhteisön haastavista neuvottelu- ja vuorovaikutustilanteista sekä välittäjänä että kouluttajana.

Junkkarin mukaan suomalainen työelämä kaipaa enemmän ammatillisuutta ja aikuisuutta. Hän on vakuuttunut siitä, että jokaisessa meissä on enemmän lahjakkuutta ja kehittymiskykyä kuin tiedämmekään. Päästäkseen kiinni näihin taitoihin neuvottelijat tarvitsevat tavoitteellisuutta, tarkkaan harkittuja keinoja, kirkasta fokusta ja persoonan likoon laittamista. Junkkari myös korosti, että erilaisuuden hyväksyminen sekä hyvä itsehillintä parantavat viestin perillemenoa tiukassa neuvottelutilanteessa.

Junkkarin koulutus tarjosi kuulijalle eväät kehittyä neuvottelijaksi, joka taitaa valmistelun, hallitsee asiansa, argumentoi vakuuttavasti, kuuntelee ja ymmärtää vastapuolta. Opittuja taitoja testattiin myös käytännön harjoituksilla osallistujien kesken.

Eri mieltä, mutta hyvässä hengessä

Seminaaripäivän näkökulmapuheenvuorosta vastasi Juha-Pekka Turunen, yksi Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston kolmesta vuorovaikutussuunnittelijasta. Ainutlaatuisessa virassaan hän tapaa työkseen ihmisiä, jotka ovat vihan vallassa. Hän on etulinjassa yleisötilaisuuksissa, joissa kaupunki tiedottaa, miten naapurusto muuttuu. Ilmapiiri voi olla hyvinkin tulehtunut periaatteellisten ristiriitojen takia.

Kokemustensa ja konkreettisten esimerkkien kautta vaikeisiin vuorovaikutustilanteisiin erikoistunut Turunen toi esiin ongelmien ratkaisun ja neuvottelutaitojen merkityksen työssä onnistumisessa. Huonojen kompromissien sijaan hän etsii uusia ratkaisuja yhdessä osapuolten kanssa. Hankalien neuvottelutilanteiden välttämiseksi Turunen neuvoi ”lämmittelemään” eli kyselemään tarvittavat tiedot ja muodostamaan erilaisia vaihtoehtoja ennen varsinaiseen neuvottelupöytään istumista.

Osallistujat hyödyntävät interaktiivista osallistumisjärjestelmää

Seminaariin liittyvä verkkoyhteisö jatkaa aktiivista toimintaansa kouluttajien blogipostauksilla ja niistä seuranneilla keskusteluilla. Lisäksi seminaaripäiviin tuo uudenlaista vuorovaikutteisuutta Wanhan Sataman tarjoama sähköinen osallistujakanava screen.io. Osallistujien matkapuhelimen, iPadin ja tietokoneen verkkoselaimen kautta lähettämät kommentit ja kysymykset esiintyjille rullasivat tapahtuman ajan valkokankaalla.

”Palautteen perusteella olemme onnistuneet rakentamaan sopivan kokonaisuuden: osallistujat ovat kokeneet näiden kahden seminaaripäivän ohjelman aktivoivana ja sähköistä osallistujakanavaa käytetään kommentointiin esitysten aikana. Seminaaripäivien anti ei kiteydy yksittäiseen koulutuspäivään vaan opitun kypsyttely jatkuu verkkoyhteisössä”, Wanhan Sataman toimitusjohtaja Maarit Vesanto sanoo.

Werkosto 365:n ohjelma sisältää vuonna 2012 yhteensä 8 seminaaria sekä läpi vuoden toiminnassa olevan verkkoyhteisön. Seuraavien seminaarien aiheina ovat muun muassa projekteissa onnistuminen, oman työn organisointi, työyhteisöviestintä ja uusien bisnesideoiden kehittäminen. Kouluttajina toimivat muun muassa Kari Neilimo, Saku Tuominen, Alf Rehn ja Tony Dunderfelt. Seminaareissa kuljetaan inspiraation ja konkretian kautta oivallukseen ja taitojen kehittymiseen. Jokainen seminaaripäivä seuraa samanlaista mallia ja johtaa konkreettiseen oppimiskokemukseen.

Lisätietoja:

Maarit Vesanto, toimitusjohtaja, Helsingin Messut Oy Wanha Satama, puh. 050 320 9717, maarit.vesanto@wanhasatama.com

Werkosto 365 -kotisivut: http://www.werkosto365.fi

Helsingin Messut Oy Wanha Satama
Wanhassa Satamassa järjestetään päättäjille ja asiantuntijoille kohdennettujen ammattitapahtumien lisäksi ulkopuolisten tapahtumajärjestäjien messuja sekä pienempiä asiakastilaisuuksia, juhlia, kongresseja ja kokouksia. Wanhassa Satamassa on kävijöitä vuosittain noin 150 000. Wanha Satama kuuluu Suomen Messut -konserniin, johon kuuluvat myös Expomark, Standiman ja Suomen Videoviestintä SVV. Konserni on alansa ehdoton markkinajohtaja. Wanhan Sataman toiminnan laatu on tunnustettu ISO 9001 -sertifikaatilla.

Liitteet & linkit