Werkosto 365-koulutus käyntiin: tiimityön avaimena yhteinen sitoutuminen

Report this content

Lehdistötiedote 1.2.2012

Helsingin Messut Oy Wanha Satama käynnisti työssään eteenpäin pyrkiville ammattilaisille suunnatun, työelämä- ja verkostotaitoihin keskittyvän Werkosto 365 -koulutuskokonaisuuden 31.1. ensimmäisellä koulutusseminaarilla. Sen aiheena olivat työyhteisötaidot ja ryhmädynamiikka. Seminaariin osallistui reilut neljäkymmentä koulutettavaa. Kouluttajien mukaan tiimityössä substanssiosaamista tärkeämpää ovat yhteinen sitoutuminen, motivaatio ja innostavat toimintatavat, joilla tiimi saavuttaa enemmän kuin jäsentensä osaamisen summan.

”Seminaariin liittyvä verkkoyhteisö aloitti toimintansa heti tammikuun alussa kouluttajien blogipostauksilla ja niistä seuranneella keskustelulla. Verkkoyhteisö on keskeinen osa Werkosto 365-konseptia. Seminaaripäivien anti ei kiteydy yksittäiseen koulutuspäivään vaan opitun kypsyttely jatkuu verkkoyhteisössä”, Wanhan Sataman tuotekehityspäällikkö Maija Sillanpää sanoo.

Päivän avasi inspiraatiopuheenvuorolla kokenut kilpapurjehtija, tiiminrakentaja, projektijohtaja sekä markkinointiosaaja Eero Lehtinen. Hän kertoi kokemuksistaan tiimin johtamisesta ääriolosuhteissa. Lehtinen on osallistunut viiteen maailmanympäripurjehdukseen, joista kahteen kipparina. Lehtisen kipparoimien alusten miehistö koostui amatööreistä, joilla oli vähän tai ei ollenkaan kokemusta purjehtimisesta.

Lehtisen mukaan avaimena onnistumiseen ääriolosuhteissa oli se, että kaikki halusivat viedä urakan loppuun asti. Voittoja ei kisan etapeilta lähdetty hinnalla milla hyvänsä hakemaan, mutta niitäkin tuli. Onnistumisen taustalla olivat tavoite tasaisesta, systemaattisesta toiminnasta, tarkka toimintatapojen perehdytys ja dokumentointi, nöyryys ja erilaisten ihmisten vahvuuksien hyödyntäminen.


Tiimit kehittyvät vuorovaikutuksen kautta

Päivän seremoniamestarina ja konkreettisten tiimitaitojen kouluttajana toimi yritysvalmentaja ja konsultti Sari Erpo. Sosiologitaustaisella Erpolla on pitkä kokemus kansainvälisestä muutosjohtamisesta ja työelämän kehittämisestä.

Erpon mukaan rekrytoijat haluavat nyt yrityksiin ihmisiä, joilla vuorovaikutus- ja viestintätaidot ovat hallinnassa. Vuorovaikutus ja viestintä muutoinkin kuin asiapohjalta ovat menestyvien tiimien avaintoimintaa. Erityisesti epämuodollisen vuorovaikutuksen rooli korostuu virtuaalitiimeissä, jotka kohtaavat toisiaan fyysisesti vain harvoin. Erpo muistutti, että fyysisen kontaktin puute ei poista tarvetta ihmiskontaktille. Virtuaalitiimin vetäjän on kiinnitettävä suurta huomiota systemaattiseen vuorovaikutukseen. Myös tehokas, joustava ja helppokäyttöinen teknologia tukee vuorovaikutusta.

Erpo perehdytti osallistujat useisiin eri tiimidynamiikan teorioihin ja tiimiytymisen vaiheisiin. Tiimien voimaa testattiin myös käytännön harjoituksilla osallistujien kesken.


Oma mieli on säädettävä oikeaan moodiin

Yksilön omasta vastuusta ja vallasta asemasta riippumatta muistutti nostemestarinakin tunnettu, kokenut konsultti ja johtaja Heikki Peltola. Peltolan mukaan työelämämme haasteena ovat egot, mutta keskimäärin egot ovat liian pieniä, eivät liian suuria. Vähäinen usko omiin kykyihin estää myös yhteistyön sujumisen.

Peltolan mukaan egojen täytyy kuitenkin suuntautua uudelleen ja ryhmätyön sujua, sillä kyky tulla toimeen toisten kanssa on tärkein taito elämässä. Kaikki työnteko tehdään lopulta toisille, ja myös kaikki hyvä tehdään yhdessä. Peltolan mukaan työelämää ja yksityiselämää ei voi erottaa toisistaan vaan yhden elämänalueen asiat heijastuvat muillekin. Siksi itseään ja muita ei kannata kuormittaa juuttumalla epäonnistumiseen ja kielteiseen. Peltola kehottaa aina miettimään, mitä tuot paikalle, kun tulet sinne.


Kokousteknologian pilotti käytössä

Seminaarin vuorovaikutteisuutta lisäsi Wanhan Sataman tarjoama sähköinen osallistujakanava screen.io. Osallistujien matkapuhelimen, iPadin ja tietokoneen verkkoselaimen kautta lähettämät kommentit ja kysymykset esiintyjille rullasivat tapahtuman ajan valkokankaalla. Seminaarissa toteutettiin myös pikagallup osallistujen palaverirutiineista.

”Pikaisen kenttäpalautteen perusteella olemme onnistuneet rakentamaan sopivan kokonaisuuden: päivän ohjelma oli osallistujia aktivoiva ja sähköinen osallistujakanava antoi mahdollisuuden jatkuvaan ja runsaaseen kommentointiin esitysten koko keston ajan. Seuraavaksi osallistujat suuntaavat verkkoon”, Wanhan Sataman toimitusjohtaja Maarit Vesanto sanoo.

Werkosto 365:n ohjelma sisältää vuonna 2012 yhteensä 8 seminaaria sekä läpi vuoden toiminnassa olevan verkkoyhteisön. Seuraavien seminaarien aiheina ovat muun muassa projekteissa onnistuminen, oman työn organisointi, työyhteisöviestintä ja uusien bisnesideoiden kehittäminen. Kouluttajina toimivat muun muassa Kari Neilimo, Saku Tuominen, Alf Rehn ja Tony Dunderfelt. Seminaareissa kuljetaan inspiraation ja konkretian kautta oivallukseen ja taitojen kehittymiseen. Jokainen seminaaripäivä seuraa samanlaista mallia ja johtaa konkreettiseen oppimiskokemukseen.

Lisätietoja:
Maija Sillanpää, tuotekehityspäällikkö, Helsingin Messut Oy Wanha Satama, puh. 050 354 9585, maija.sillanpaa@wanhasatama.com

Maarit Vesanto, toimitusjohtaja, Helsingin Messut Oy Wanha Satama, puh. 050 320 9717, maarit.vesanto@wanhasatama.com

Werkosto 365 -kotisivut: http://www.werkosto365.fi

Wanha Satama
Wanhassa Satamassa järjestetään päättäjille ja asiantuntijoille kohdennettujen ammattitapahtumien lisäksi ulkopuolisten tapahtumajärjestäjien messuja sekä pienempiä asiakastilaisuuksia, juhlia, kongresseja ja kokouksia. Wanhassa Satamassa on kävijöitä vuosittain noin 150 000. Wanha Satama kuuluu Suomen Messut -konserniin, johon kuuluvat myös Expomark, Standiman ja Suomen Videoviestintä SVV. Konserni on alansa ehdoton markkinajohtaja. Wanhan Sataman toiminnan laatu on tunnustettu ISO 9001 -sertifikaatilla.

Avainsanat:

Liitteet & linkit