WSP sijoittui kolmanneksi tulevaisuuden kaupunkiyksikön suunnittelukilpailussa

Report this content

Suomen johtaviin rakennusalan suunnittelu- ja konsulttiyrityksiin lukeutuva WSP Finland on sijoittunut kolmanneksi SRV:n ja Orimattilan kaupungin järjestämässä kaupunkisuunnittelukilpailussa. The Innovative Town Concept for the Future (InTo) -kilpailu oli avoin EU:n kansalaisille ja siinä etsittiin kestävän yhteiskunnan kaupunkiyksikön konseptia 20 000 asukkaalle. Kilpailuehdotuksia tuli yli 70 eri puolilta Eurooppaa. Esitetty konsepti tuli soveltaa Orimattilan Hennan alueelle oikoradan ja Lahden moottoritien varteen.

”Kilpailutyömme lähtökohtana oli hyvä seudullinen ja paikallinen saavutettavuus ja houkuttelevuus. Kilpailussa tuli kiinnittää erityistä huomiota ekotehokkuuteen, ja tiimissämme olikin edustettuna monialainen osaaminen. Pystyimme osoittamaan, että uuden kaupungin laskennallinen hiilijalanjälki on puolet tyypillisestä suomalaisesta hiilijalanjäljestä jo vuonna 2014”, WSP:n yhdyskunta- ja kaupunkisuunnittelun tuotepäällikkö ja kilpailun projektipäällikkö arkkitehti Jenni Lautso kertoo.

Kilpailun tuloksia käytetään Hennan alueen suunnitteluun. Projektin on suunniteltu käynnistyvän vuoden 2011 alussa. Uuden, Lahdesta noin 20 kilometriä etelään sijaitsevan kaupungin odotetaan olevan täysimittainen 15−20 vuoden kuluttua.

Lautson mukaan WSP:n kilpailutyön kulmakohtia olivat muun muassa liikenteen väheneminen, logistiikan toimivuus, palvelujen saavutettavuus, infrastruktuurin toteutus ja ylläpito, hulevesien hallinta sekä tavoiteltu kaupunkimainen rakenne ja toiminnot.

WSP:n suunnittelema kaupunkirakennemalli ottaa kantaa myös yhteisöllisyyden muodostumiseen uudella alueella, energiantuotantoon ja -kulutukseen sekä veden ja jätteen kiertoon.

 Menestystä useissa kansainvälisissä suunnittelukilpailuissa

WSP on menestynyt useissa kansainvälisissä suunnittelukilpailuissa. Vuonna 2007 yritys sai 1. palkinnon Greater Helsinki Vision 2050 (GHV 2050) -kilpailussa. Vuonna 2009 WSP:lle myönnettiin jaettu 1. palkinto Mustasaaren keskustakilpailussa. Niin ikään vuonna 2009 WSP Group osallistui Sitran Low2No-kutsukilpailuun, johon valittiin ekotehokkaan suunnittelun viisi maailman ansioituneimmaksi katsottua työryhmää. Kilpailun tarkoituksena oli suunnitella kestävän kehityksen kortteli Helsingin Jätkäsaareen.

Muita saavutuksia on WSP:n ja arkkitehtitoimisto B&M:n suunnittelema Helsingin Salmisaaren ranta-, puisto- ja katualueiden yleissuunnitelma, joka on päässyt hankkeena mukaan Suomen rakennustaiteen museoon Helsinkiin. Siellä avataan 9. kesäkuuta ’Suomen arkkitehtuuria 0809’ -näyttely, jossa esitellään poimintoja suomalaisen nykyarkkitehtuurin kärjestä vuosina 2008−2009.

”InTo-kilpailussa hyödynsimme monialaista osaamista, jota oli kertynyt sekä GHV 2050- työssä että Low2No-kilpailuissa. WSP:n työryhmä koostui arkkitehdeistä ja maisema-arkkitehdista, liikenne- ja logistiikkasuunnittelijoista, hulevesiasiantuntijasta sekä energia-asiantuntijoista”, Lautso sanoo.

Päättynyt kilpailu on osa SRV:n huhtikuussa 2010 käynnistämää laajempaa InTo-tutkimusprojektia. Sen tarkoituksena on luoda kokonaan uusi kaupunkikonsepti, joka huomioi niin asukkaidensa kuin käyttäjiensä tarpeet sekä ilmentää kestävää kehitystä.

WSP on määritellyt konsernitasolla kestävän kehityksen strategian, mikä vaikutti kilpailuun osallistumiseen. Yritys jatkaa kestävien suunnittelumallien kehittämistä myös jatkossa.

 

 

Lisätietoja:

arkkitehti SAFA, projektipäällikkö Jenni Lautso, WSP Finland Oy, puh. 0207 864 415, jenni.lautso@wspgroup.fi

toimitusjohtaja Matti Mannonen, WSP Finland Oy, puh. 040 544 7047, matti.mannonen@wspgroup.fi

Lehdistöyhteyksistä vastaa Taru Nikulainen, Mailand Communications Oy, puh. 050 3257 347, taru.nikulainen@mailand.fi

WSP Finland on monialainen rakennus- ja yhdyskuntasektorin tutkimus-, suunnittelu-, konsultointi- ja muotoiluyritys.  Yrityksessä työskentelee kaikkiaan 370 asiantuntijaa Helsingissä, Oulussa, Järvenpäässä, Tampereella, Jyväskylässä ja Rovaniemellä. Liikevaihto vuonna 2009 oli 27 miljoonaa euroa, mistä viennin osuus oli 15 %. WSP aloitti toimintansa Suomessa 1.1.2007. Nimen alle ovat fuusioituneet WSP LT-Konsultit Oy, WSP SuunnitteluKORTES Oy, WSP TutkimusKORTES Oy, Gridpoint Finland Oy, Insinööritoimisto Pekka Heikkilä Oy, Geosurf Oy sekä Fundus Oy.

WSP Finlandin tunnetuimpia viimeaikaisia suunnittelukohteita ovat muun muassa Eduskuntatalon lisärakennus, Finnforestin puurakenteinen pääkonttori sekä Pauligin uusi paahtimo ja Kolmiosairaala. Yritys suunnittelee myös merkittäviä tie- ja ratahankkeita kuten Länsimetro, Kehärata, Kirkkonummi−Kivenlahti-moottoritie ja Espoo−Lohja−Salo-ratayhteys. Kaupunkisuunnittelu kokonaisuutena sekä kaupunkien liikenne- ja joukkoliikennesuunnittelu ja -selvitykset ovat WSP:n ydinosaamista.

WSP Finland kuuluu kansainväliseen WSP Groupiin, jossa työskentelee 9 000 asiantuntijaa 200 toimistossa kuudessa eri maanosassa ja 35 eri maassa. WSP Group on perustettu 70-luvulla ja se on listattu Lontoon pörssiin.

 

 

Avainsanat: