Mandatumin Nordic High Yield -rahasto palkittiin jälleen Euroopan parhaana

Report this content

Lehdistötiedote 6.3.2024 10.10

LSEG Lipper Fund Awards 2024 valitsi Mandatumin sijoitusrahaston Euroopan parhaaksi kahdessa eri kategoriassa.

Korkeamman tuotto-odotuksen joukkovelkakirjoihin sijoittava Mandatumin Nordic High Yield Total Return -rahasto palkittiin Euroopan parhaana high yield -joukkovelkakirjalainoihin sijoittavana rahastona kolmen ja viiden vuoden tarkastelujaksoilla. Kategorioissa oli ehdolla 31 ja 25 rahastoa. Lipper-palkinnot jaetaan vuosittain verrokkeihinsa nähden vahvasti suoriutuneille rahastoille.

”Olemme erittäin tyytyväisiä, että rahastomme sai jälleen arvostetun Lipper-tunnustuksen, nyt ensimmäistä kertaa myös viiden vuoden tarkastelujaksolla. Sekä rahastomme absoluuttinen että riskikorjattu tuotto on ollut erinomainen verrokkeihinsa nähden, ja rahaston sijoituskohdevalinta on onnistunut hienosti. Iso kiitos tästä kuuluu koko salkunhoitotiimille ja asiantuntijoillemme”, sanoo Mandatumin sijoitusjohtaja Juhani Lehtonen.  

Mandatum Nordic High Yield -rahasto on perustettu vuonna 2014 ja se sijoittaa pääosin pohjoismaisten yhtiöiden joukkovelkakirjalainoihin, joilla joko ei ole luottoluokitusta tai joiden luottoluokitus on high yield -tasoa. Mandatum Asset Management Oy toimii rahaston salkunhoitajana. 

”Tämä on pitkän aikavälin työtä, jossa korostuu sijoitusprosessin kurinalainen noudattaminen. Rahastoamme voi kutsua shokkitestatuksi, koska se on toiminut pitkällä aikavälillä vaikeissakin markkinaympäristöissä ja viime aikoina poikkeuksellisen kovassa korkoturbulenssissa. Kaiken takana on systemaattinen, hyväksi havaittu ja toistettava sijoitusprosessi”, kuvaa Alexander Gallotti, Mandatumin Head of Leveraged Finance.

Nordic High Yield -rahaston hallinnoitavat asiakasvarat ylittivät 500 miljoonan euron rajapyykin tammikuussa 2024, ja yhdessä lainamarkkinaan sijoittavien strategioiden kanssa yhteenlasketut asiakasvarat ovat tällä hetkellä yli 1,6 miljardia euroa. Mandatumin varainhoito on tarjonnut asiakkailleen lainasijoitustuotteita vuodesta 2016 alkaen, ja viimeisen neljän vuoden aikana eurooppalaisiin senior-lainoihin sijoittavien lainastrategioiden hallinnoimat varat ovat kasvaneet lähes 600 prosenttia.

”Kiinnostus laina- ja korkotuotteisiimme on ollut vahvaa, ja se on näkynyt myös palkitun Nordic High Yield -rahaston kasvuna. Kysyntää on ollut Suomen lisäksi enenevissä määrin myös muissa Pohjoismaissa. Tämä sekä saadut tunnustukset ovat osoitus siitä, että pitkäjänteinen työmme tuottaa tulosta. Kiitos asiakkaillemme luottamuksesta”, Gallotti sanoo.


Lisätiedot:

Alexander Gallotti, Head of Leveraged Finance,
alexander.gallotti[a]mandatumam.com, puhelin: +358 10 209 8172

Niina Riihelä, SVP, Viestintä, brändi ja vastuullisuus
niina.riihela[a]mandatum.fi, puhelin: +358 40 728 1548

 

Markkinointimateriaalia

LSEG Lipper Fund Awards -palkinnot perustuvat Lipper Leader for Consistent Return -luokitukseen. Tämä on riippumaton, kvantitatiivinen ja riskikorjattu luokitus, jossa rahaston tuottohistoriaa tarkastellaan kolmen, viiden ja kymmenen vuoden ajalla. Lipper Leader-luokituksia ei tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Lisätiedot: www.lipperfundawards.com.

Aikaisempi tuotto ei ole tae tulevasta. Tuleva tuotto voi olla myös negatiivinen. Tutustu rahaston esitteeseen ja avaintietoasiakirjaan ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Rahaston riskejä on kuvattu rahaston esitteessä ja avaintietoasiakirjassa, jotka löytyvät osoitteesta: mandatumam.com

Tilaa