Hyvä alku koulutielle vaatii vanhempien aikaa
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO TIEDOTE Julkaisuvapaa 13.8.2002 kello 10.00 Mannerheimin Lastensuojeluliitto: Hyvä alku koulutielle vaatii vanhempien aikaa Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hyvä alku koulutielle -kampanja on käynnistynyt. Ekaluokkalaiset saavat liitolta harrastuspussin, jossa on asiaa sekä ekaluokkalaiselle että hänen vanhemmilleen. Harrastuspussissa on muun muassa lastenkirjailija Eppu Nuotion Ensimmäisen luokan kirja, joka muistuttaa lasta ja hänen vanhempiaan oikeudesta olla lapsi. Oppaassa vanhemmille muistutetaan vanhempia siitä, että lapsuus jatkuu, vaikka koulu onkin askel itsenäisyyteen. Oppaassa vanhemmille on muun muassa lueteltu seuraavat vanhemman kymmenen kultaista oikeutta: * Iloita uudesta koululaisesta ja olla hänestä ylpeä. * Järjestää mukavaa yhteistä tekemistä lapsen kanssa. * Luoda kotiin kiireetön ja sujuva arki. * Johtaa perheen päätöksentekoa ja määritellä rajat. * Lohduttaa lasta, ottaa vastaan ensiluokkalaisen pettymykset ja väsymys. * Hullutella lapsen kanssa. * Pitää huolta itsestä ja parisuhteesta. * Luottaa ja etsiä turvaa ystävistä ja sukulaisista. * Elää omien arvojensa mukaisesti ja tehdä valintoja lapsen hyväksi. * Osallistua täysillä ensiluokkalaisen elämään. " Vanhemmuudessa on paljon iloa, kun vain annamme sille tilaa. Tavallisesta arjessa yhdessä elämisestä löytyvät avaimet lapsen hyvinvointiin. Hyvä vanhemmuus edellyttää jokapäiväistä, kestävää, vuosikymmenten sitoutumista lapseen ja hänen tarpeisiinsa. Se vaatii aikuiselta valintoja - joskus vaikeitakin - lapsen hyväksi", muistutti Mannerheimin Lastensuojeluliiton pääsihteeri Eeva Kuuskoski. Yhteiskunnalta Kuuskoski vaatii ratkaisua pienten koululaisten yksinäisten aamu- ja iltapäivien vakavaan ongelmaan. "Hallituksen tulee tarttua asiaan jo nyt budjettiriihessä. Toimenpiteet ongelman ratkaisemiseksi on kirjattava viimeistään uuden hallituksen ohjelmaan. Kysymys on kaikista alle 10-vuotiaista lapsista, ei vain eka- ja tokaluokkalaisista. Pienillä koululaisilla on oltava oikeus kunnan järjestämään iltapäivätoimintaan. Myös koulujen työpäivän rakenteen on muututtava yhteiskunnallisen kehityksen myötä", Kuuskoski sanoi. Hyvä alku koulutielle -kampanjan ekaluokkalaisille jaettavassa harrastuspussissa on Ensimmäisen luokan kirjan ja Oppaan vanhemmille lisäksi MLL:n Lasten ja nuorten puhelimen lukujärjestys, vanhempien puhelin- ja nettipalvelun esite, Lapsemme-lehti, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön turvallisuusasioita käsittelevä tehtävävihko, viesti Opettajien Ammattijärjestö OAJ:ltä ja hampaiden hoitoon opastava tarra. MLL:n kanssa Hyvä alku koulutielle -kampanjaa ovat olleet toteuttamassa ja tukemassa opetusministeriö, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, Palosuojelurahasto, Flora, Metso-konserni, Nordea, Pepsodent, S-Ryhmä, Suomen Nestlé ja VR. Lisätietoja: Viestintäpäällikkö Juha Aromaa, (09) 3481 1580, 040-580 2393 Pääsihteeri Eeva Kuuskoski, (09) 3481 1550, 040-545 7956 ------------------------------------------------------------ Lisätietoja saat osoitteesta http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2002/08/13/20020813BIT00030/wkr0001.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2002/08/13/20020813BIT00030/wkr0002.pdf