"Joustavuutta lastenhoitoratkaisuihin"
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO TIEDOTE julkaisuvapaa 27.4.2004 kello 18.00 Pääsihteeri Eeva Kuuskoski Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piirin kevätkokous Helsinki, tiistaina 27.4.2004 kello 18.00 Vanhemmat haluavat valita Joustavuutta lastenhoitoratkaisuihin Maaliskuun 2004 työllisyystilasto kertoo, että vuoden aikana kotitaloustyötä tekevien määrä on kasvanut 14 prosenttia. Vuoden aikana 11 000 ihmistä on siirtynyt työelämästä kotityöhön. Kansantaloustieteilijät ovat pitäneet tätä huonona uutisena, mutta lapsen näkökulmasta asia on toisin. Kotiin lähtö voi ilmentää myös vanhempien halua tehdä valintoja, kun lapset ovat pieniä. Se on merkki siitä, että pätkätyöt, joustamattomat työajat ja ylityöt ovat liikaa äideille ja isille. Vanhan mallin mukaan äiti poistui äitiysloman ajaksi työelämästä palatakseen sinne takaisin mitä pikimmin. Lapsen syntymä on ollut väliaikainen poikkeustila. Tämä malli on nyt murtumassa. Yhä useammat pohtivat elämänvalintojaan lapsen tarpeista lähtien. Yhteiskunnankin pitää sopeutua ihmisten uusiin entistä lapsimyönteisempiin arvoihin. Työelämässä on oltava tapoja jaksottaa työaika ihmisen koko elämänkaaren aikana niin, että lasten vanhemmilla on ratkaisevasti nykyistä enemmän aikaa lapsilleen. Vanhempien ylitöiden teettämistä on rajoitettava ja mahdollisuutta osittaiseen hoitovapaaseen on ensi vaiheessa pidennettävä sen vuoden loppuun, jolloin lapsi täyttää kymmenen vuotta. Tärkeää on myös samalla huolehtia päivähoidon laadusta. Kasvavaan haluun hoitaa lapset itse on myös vastattava. Hallitusohjelmassa luvattu kotihoidon tuen korotus on saatava vuoden 2005 budjettiin. Samalla on aloitettava myös selvitys mahdollisuudesta tukea kotona lastaan hoitavan perheen tukemista verovähennyksen avulla. On muistettava, että lasta kotona hoitavan tukeminen ei välttämättä kasvata lainkaan julkisia menoja, sillä samalla syntyy säästöjä sekä päivähoidon menoissa että työttömyysturvassa. Työllisyysasteen korottaminen on tarpeellista myös lapsiperheiden tarvitsemien palveluiden rahoittamisen kannalta. Parempia lääkkeitä työllisyysasteen nostamiseksi ovat muun muassa opiskeluaikojen lyhentäminen ja myöhemmin eläkkeelle lähtö. Nyt on aika kuulla vanhempien lähettämä viesti. Lasten hoidon ja työelämän tarpeiden yhdistäminen vaatii perusremonttia. Lisätietoja: Pääsihteeri Eeva Kuuskoski, puhelin (09) 34811550, 040 5457956 ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2004/04/27/20040427BIT00710/wkr0001.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2004/04/27/20040427BIT00710/wkr0002.pdf