Kulttuuriyhdistys muutti nimensä

Report this content

Mathildedalin kulttuuriyhdistyksen toiminta laajenee

Vuodesta 2004 Salon Mathildedalissa toiminut Meri-Teijo Makasiinit kulttuuriyhdistys ry on muuttanut nimensä Mathildedalin kulttuuriyhdistykseksi. Nimenmuutos heijastelee laajentunutta toimintaa, joka ulottuu jo koko kylään. Kulttuuritapahtumien ja taidenäyttelyiden järjestäjänä tunnettu yhdistys aikoo tulevina vuosina panostaa myös alueen kulttuurimaiseman ja rakennusperinnön vaalimiseen.

– Viime vuonna käynnistynyt historiamatkailuun keskittyvä KulttuuriValimo-hanke on kaikkien aikojen mittavin projektimme, sanoo Mathildedalin kulttuuriyhdistyksen puheenjohtajana jatkava Martin Heinrichs. 

KulttuuriValimon konkreettisia tuloksia ovat mm. Meri-Teijo Makasiinien vanhaan valimorakennukseen kunnostettu Teijon Tehtaat Vuosisatojen Saatossa -näyttely sekä opastettu Ruukkipolku, jonka ensimmäinen osa valmistui viime kesänä ruukinrannan tehdasalueelle. Polun kakkososa avataan lauantaina 21.5. Makasiineilla vietettävän Ruukki elää! -teemapäivän merkeissä. Opastetut kierrokset lähtevät Makasiineilta kello 11, 12 ja 13.

– Polun varrella voi kylänraitin historiallisten rakennusten seinässä nähdä kyltin, josta ilmenee talon nimi ja rakennusvuosi. Rakennusten taustoista saa lisätietoa opaskartasta, jonka voi napata mukaansa reitin päätepisteistä tai tulostaa nettisivuilta, kertoo KulttuuriValimo-hankkeen projektipäällikkö Anu Gustafsson.  

Ruukki elää! -tapahtuma kunnioittaa edesmenneitä ruukkilaisia

Ruukki elää! -tapahtuma on ajoitettu tarkoituksellisesti kansainvälisen museopäivän kanssa samalle viikolle, sillä vanhojen ruukkirakennusten suojelu ja elävöittäminen on keskeinen osa Mathildedalin kulttuuriyhdistyksen toimintaa.

Arvokasta kulttuurihistoriaa on myös onnistuttu tallentamaan. Video ”Ruukkilaisen silmin” saa ensiesityksensä teemapäivänä. DVD:lle on haastateltu kahta Teijon alueen ruukeilla asunutta ja työskennellyttä, Karin Gustafssonia ja Alvar Merikantoa. Tallenne on kuvattu viime kesänä. Noin 45 minuuttia kestävät esitykset ovat Makasiinien uudessa kokoustila Kankirautavarastossa klo 12 ja 13.  

Kulttuuriyhdistyksen jäseneksi voi liittyä täyttämällä jäsenhakemuslomakkeen nettisivuilla.

Yksityishenkilön jäsenmaksu on 10 €/vuosi ja ainaisjäseneksi voi liittyä maksamalla 250 €. Toimintaa voi tukea myös maksamalla kertaluonteisen kannatusjäsenmaksun, joka on yksityishenkilöiltä 30 € ja yrityksiltä ja yhteisöiltä 50 €.

Lisätietoja
Mathildedalin kulttuuriyhdistys, puheenjohtaja Martin Heinrichs, puh 0400 622 057, martin.heinrichs@meriteijomakasiinit.fi

projektipäällikkö Anu Gustafsson, puh. 044 330 0082, kulttuurivalimo@gmail.com

www.meriteijomakasiinit.fi
www.facebook.com/meriteijomakasiinit

Avainsanat: