Turun rikkain mies Mathildedalin kesäteatterin näyttämöllä

Report this content

Ruukin Avain tuo esiin unohdettua ruukkihistoriaa Mathildedalin ruukkikylässä tehdään taas heinäkuussa historiaa, sillä Ruukin Avain –näytelmätrilogiassa on vuorossa kakkososa Vedenpaisumuksen aikaan. Uusi näytelmä tuo ruukinrantaan aatelisväkeä, talonpoikia ja Josef Bremerin, joka oli 1700-luvulla Turun rikkain mies.

Kaikkien tuntema Brinkkalan talo oli 1700-luvun lopulla siirtynyt Bremerien kauppiassuvun haltuun. Josef Bremer rakensi sen 1790-luvulla uuteen loistoonsa. Mathildedalin kesäteatterissa eteläisessä Salossa esiintyvät Vedenpaisumuksen aikaan –näytelmässä sekä Josef että hänen poikansa Robert, joka oli omaperäinen tiedemies. Hän kehitteli teorioita maailman synnystä ja uskoi uuden vedenpaisumuksen koittavan. Vedenpaisumusta ei kuitenkaan kuulu ja Bremer Jumalan armosta kiitollisena rakentaa tiluksilleen Teijon kauniin kirkon. Se tunnetaan nykyään Suomen pienimpänä kivikirkkona. Nyt kirkkoa pääsee ihailemaan myös sisältä, sillä se on avoinna esityspäivinä klo 17.- 18.30. Bremerin sukutarina aidossa ruukkimiljöössä Vedenpaisumuksen aikaan kertoo Bremerin suvun elämästä Teijon ruukin loistokaudella tsaarin vallan aikaan. Näytelmän on käsikirjoittanut ja ohjaa Johan Storgård, joka on perehtynyt alueen historiaan ja useana vuonna. Mathildedalin kesäasukkaana hän kiinnostui seudun menneisyydestä ja innostui työstämään Ruukin Avain –näytelmätrilogiaa, jonka ensimmäistä 1700-luvulle sijoittuva osaa esitettiin ruukkitehtailla kesinä 2008 -09. Teatterin näyttämönä toimii ruukkitehtaiden sisäpihamainen miljöö. Pirita Lindenin puvustamat aateliset, talonpojat ja työväki kulkevat ruukkitehtaiden alueella kuin ennen vanhaan. Esitys kiehtoo koko perhettä, pienimpiä katsojia, sillä kotieläimillä on esityksissä tärkeä roolinsa. Myös musiikkia on runsaasti ja muusikko Ville Witka on koonnut Ruukin Avaimen melodioita cd-levylle. Osa esityksen repliikeitä ja lauluista kuullaan ruotsiksi. Ruukin Avain – Vedenpaisumuksen aikaan Esitykset Mathildedalin ruukkitehtailla 16.–25.7.2010 Pe 16.7. klo 19, ensi-ilta La 17.7. klo 19 Su 18.7. klo 15 ja klo 19 Ma 19.7 klo 19 Ti 20.7. klo 19.00 Ke 21.7. klo 15 ja 19 To 22.7. klo 19 Pe 23.7. klo 19 La 24.7. klo 15 ja klo 19 Su 25.7. klo 19 Liput ennakkoon Aikuiset 19 € (S-etukortilla 17 €), lapset 4-16 v.11 € (S-etukortilla 9 €), alle 4-vuotiaat sylilapset ilmaiseksi (Sisältää käsittelykuluja 1 €/lippu.) Ennakkoliput suoraan Internetistä www.ruukinavain.fi Liput ovelta: Aikuiset 20 € (S-etukortilla 18 €), lapset 4-16 v.12 € (S-etukortilla 10 €), alle 4-vuotiaat sylilapset ilmaiseksi. www.ruukinavain.fi

Avainsanat:

Liitteet & linkit