MaRa STM:n muistiosta: Yöjuhlinta siirtyy kaduille ja koteihin

Report this content

Anniskeluaikojen leikkaaminen heikentää merkittävästi yökerhojen toimintaedellytyksiä. STM:n ehdottamat kotimaiset myyntirajoitukset kasvattavat alkoholin matkustajatuontia, julkijuopottelua ja järjestyshäiriöitä. Myönteistä muistiossa ovat pyrkimykset hallinnollisen taakan purkamiseen ja laittoman anniskelun kitkemiseen.


Alkoholipolitiikan toimenpiteet eivät ole tuottaneet tulosta, koska matkustajatuonti on kasvanut huomattavasti virallisia tilastoja nopeammin. Näkemystä tukevat Tullin arviot, joiden mukaan alkoholin tuonti Virosta on lisääntynyt viime vuosina voimakkaasti.

”Ravintoloiden jatkoaikojen leikkaaminen merkitsisi vakavaa iskua yöravintolatoiminnalle. Moni yökerho on selviytymisen äärirajoilla. Ravintola-alalta häviäisi tuhansia työpaikkoja ja valtio menettäisi vuositasolla kymmeniä miljoonia euroja verotuloja”, toteaa Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi.

Alle prosentti alkoholin kokonaiskulutuksesta tapahtuu yökerhoissa. Poliisin tilastojen mukaan ravintolaväkivalta ei ole kasvanut. Ehdotetut toimet kurittavat näin ollen täysin perusteettomasti yöravintoloita. Niiden tuloksena juhliminen siirtyy valvomattomiin olosuhteisiin: epämääräisiin juhlapaikkoihin, kaduille ja koteihin. MaRan teettämän selvityksen mukaan asiakkaat eivät tulisi ravintoloihin aikaisemmin. Osa jättäisi tulematta ja osa jatkaisi bilettämistä kotona. Tämä merkitsisi järjestyshäiriöiden lisääntymistä asuintaloissa.

Muistiossa esitetyt kotimaiset myyntirajoitukset kasvattavat Viron matkustajatuontia, joka on kiistatta alkoholipolitiikkamme suurin ongelma. Vähintään 15 prosenttia kaikesta Suomessa kulutetusta alkoholista on yksityishenkilöiden matkustajatuontia. Samaan aikaan ravintola-anniskelun osuus alkoholin kokonaiskulutuksesta on laskenut 10 prosenttiin. Alkoholiin liittyvistä työpaikoista anniskelu luo kuitenkin lähes 60 prosenttia.

Katukuvaamme pesiytynyt julkijuopottelu pitää kieltää kokonaan. Matkailuala on huolissaan Suomen maineesta maailmalla, sillä maassamme vierailevat matkailijat kiinnittävät jo nyt huomiota julkijuopotteluun. Matkailu on yksi Suomen nopeimmin kasvavista vientituotteista.

Lisätietoja                           toimitusjohtaja Timo Lappi, 040 7345549


Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry on matkailu- ja ravintola-alan elinkeino- ja työmarkkinajärjestö. MaRa edustaa hotelleja, kylpylöitä ja kuntoutumiskeskuksia, viikko-osakeyrityksiä, leirintäalueita, ravintoloita, catering-yrityksiä, eines- ja valmistuskeittiöitä, kahviloita, pubeja, yökerhoja, liikenneasemia, huvi-, teema- ja elämyspuistoja, keilahalleja, festivaaleja ja konserttitapahtumia, ohjelmapalveluyrityksiä, luontomatkailuyrityksiä, hiihtokeskuksia sekä matkailun markkinointi- ja välityspalveluja tarjoavia yrityksiä. MaRassa on 2 400 jäsentä, joilla on 6 000 toimipaikkaa. MaRan jäsenyritykset työllistävät noin 60 000 henkilöä.

Avainsanat: