Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa: Tapahtuma- ja kokousmyynnistä ensi kertaa kattavaa tietoa – osallistujamäärät kovassa kasvussa
Tapahtuma- ja kokousmyynnin alalla toimivien yritysten toiminnan laajuudesta ja kehityksestä on kerätty ensi kertaa kattavasti tietoa. Kyselyn mukaan alan kehitys on ollut viimeisen kahden vuoden aikana vahvaa ja kasvu jatkuu. MaRaan kuuluvien kongressi- ja tapahtumatoimialan yritysten järjestämissä tilaisuuksissa oli osallistujia vuonna 2017 lähes 15 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
MaRa perusti kesällä 2017 työryhmän kongressi- ja tapahtumatoimialalle. Ensitöinään työryhmä pureutui alan tilastointiin.
– Lähdimme kehittämään työkalua tilastoinnille ja toimialakyselylle, koska tarvitsemme kongressi- ja tapahtumatoimialan tunnusluvuista ja kehityssuunnista yksityiskohtaisempaa tietoa. Tapahtumilla ja kokouksilla on paitsi huomattava suora tulo- ja työllisyysvaikutus myös suuria välillisiä vaikutuksia, MaRan pääekonomisti Ari Peltoniemi selittää toimialan merkittävyyttä.
Iso osa yritystapahtumien osallistujista tekee tapahtuman yhteydessä myös osto- ja myyntikäyntejä, pohtii investointipäätöksiä ja käy kulttuuritapahtumissa. Tapahtumilla on vaikutusta koko talousalueeseen ja kansainvälisesti kaupungit näkevät tapahtumissa suurta potentiaalia.
Kyselyyn vastanneet kongressi- ja tapahtumatoimialan yritykset järjestivät vuonna 2017 noin 148 000 tapahtumaa ja kokousta, mikä on 3,4 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Tilaisuuksiin osallistui 6,2 miljoonaa henkeä, mikä on lähes 15 prosenttia enemmän kuin vuonna 2016.
– Toimipaikkojen määrä kasvoi 2,4 prosenttia, joten osa kasvusta selittyy investoinneilla, Peltoniemi kertoo.
Suomen maine erinomaisena kongressien järjestäjänä näkyy myös kansainvälisten tapahtumien ja kokousten vahvana kasvuna. Vuonna 2017 kansainvälisten tapahtumien ja kokousten osuus oli 19 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 12 prosenttia.
Vuonna 2017 tapahtumien ja kokousten liikevaihto (myynti ilman arvonlisäveroa) oli noin 260 milj. euroa, jossa oli kasvua edellisvuodesta lähes 12 prosenttia. Tapahtumaa ja kokousta kohti liikevaihtoa kertyi 1 751 euroa.
Lähes 80 prosenttia vastanneista yrityksistä arvioi, että tapahtuma- ja kokousmyynti tulee kasvamaan vähintään jonkin verran vuonna 2018 verrattuna vuoteen 2017.
Kysely järjestettiin MaRan tapahtuma- ja kokousmyyntiä harjoittaville jäsenyrityksille helmi-maaliskuussa 2018. Tapahtuma- ja kokousmyynnillä tarkoitetaan kokous- ja juhlatiloissa tapahtuvaa tilavuokraa ja ravintolatoimintaa, mutta siihen ei sisälly majoitustoiminta tai tilojen ulkopuolella tapahtuva ohjelmatoiminta. Kyselyn kohdejoukkona olivat lähinnä hotellit ja kongressitalot sekä osa messutaloista. Kyselyyn vastanneilla yrityksillä oli vuonna 2017 yhteensä 464 toimipaikkaa, joten kyseessä on kattava otos alalla toimivista yrityksistä. Varsinkin alan kehityksen suunnasta saadaan kyselyn tuloksien kautta hyvä kuva. Kyselyn ulkopuolelle jää tapahtumia ja kokouksia järjestäviä tahoja, kuten osa messuyrityksistä, joten esimerkiksi toimialan liikevaihto- ja kävijämääräluvut ovat todellisuudessa suurempia.
Lisätietoja:
pääekonomisti Ari Peltoniemi, 044 750 4511
Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry on matkailu- ja ravintola-alan elinkeino- ja työmarkkinajärjestö. MaRa edustaa hotelleja, kylpylöitä ja kuntoutumiskeskuksia, viikko-osakeyrityksiä, leirintäalueita, ravintoloita, catering-yrityksiä, eines- ja valmistuskeittiöitä, kahviloita, pubeja, yökerhoja, liikenneasemia, huvi-, teema- ja elämyspuistoja, keilahalleja, festivaaleja ja konserttitapahtumia, ohjelmapalveluyrityksiä, luontomatkailuyrityksiä, hiihtokeskuksia sekä matkailun markkinointi- ja välityspalveluja tarjoavia yrityksiä. MaRassa on 2 700 jäsentä, joilla on 7 400 toimipaikkaa. MaRan jäsenyritykset työllistävät noin 70 000 henkilöä.