Suomen tarjoilijoille kultaa pohjoismaisista oppilaskilpailuista

Report this content

Suomen nuori tarjoilijakaksikko Jaana Juutilainen ja Janna Miettinen Savon ammatti- ja aikuisopistosta kruunasivat kotikisat tuomalla Suomelle kultaa viikonloppuna järjestetyistä nuorten tarjoilijoiden ja kokkien pohjoismaisista mestaruuskilpailuista. 1980-luvulta lähtien järjestetyn kilpailun tavoitteena on tuoda esiin pohjoismaista osaamista ja ammattitaitoa sekä nostaa ravintola-alan arvostusta. Kilpailijat ovat tulevia alan huippuammattilaisia.

Kaksipäiväisen kisan aikana tarjoilijakilpailijat osoittivat osaamisensa eri kattaus- ja tarjoilutehtävissä, tunnistivat viinejä ja yhdistivät niitä menuihin, valmistivat kansainvälisiä juomasekoituksia sekä näyttivät taitonsa transeeraus- ja liekitysosioissa.

Kilpailu huipentui lauantaina kokkikilpailijoiden suunnittelemaan ja valmistamaan ateriaan, jolle tarjoilijat valitsivat sopivat viinit ja jonka he tarjoilivat asiakkaille. Päivän teemana oli Suomen satavuotisjuhla.

”Voitto tuntuu uskomattoman hienolta. Joukkueiden taso oli todella korkea. Emme voineet olla voitostamme varmoja missään kisan vaiheessa, vaikka tiesimme, että osa tehtävistä oli mennyt meiltä hyvin”, sanoo nuori tarjoilijakaksikko.

Tarjoilijoiden valmentajana toimi Savon ammatti- ja aikuisopiston lehtori Sari Tarvainen, joka valmensi kaksikon myös Suomen mestaruuteen viime vuonna.

”Tytöt ovat harjoitelleet määrätietoisesti näihin kisoihin. Työ ja kunnianhimo palkittiin parhaalla mahdollisella tavalla. Tulemme Savon ammatti- ja aikuisopistosta, mutta kysymys on Suomen edustamisesta yli oppilaitosrajojen”, tiivistää Tarvainen.

Kokkien sarjassa Suomea edusti kaksikko Toni Haimakainen ja Roope Minkkinen Jyväskylän ammattiopistosta valmentajanaan Antti Porna. Kaksikko jäi tänä vuonna palkintosijojen ulkopuolelle.

Kokkien perjantain tehtävä koostui fingerfoodien, lämpimän kasvisannoksen ja liemen valmistamisesta. Osa raaka-aineista ja valmistusmenetelmistä kerrottiin etukäteen, mutta lauantain neljän ruokalajin aterian raaka-aineet tulivat kilpailijoille yllätyksenä.

Kaikki kilpailijat osallistuivat myös teoriakokeeseen, joka sisälsi matemaattisen osion sekä raaka-aineiden ja esineiden tunnistustehtäviä.


Nuorten pohjoismaisilla mestaruuskilpailuilla pitkä historia

Vuosittain järjestettäviin pohjoismaisiin oppilaskilpailuihin osallistuu kaksihenkiset kokki- ja tarjoilijajoukkueet kaikista viidestä Pohjoismaasta. Kilpailun yläikäraja on 23 vuotta. Kukin osanottajamaa valitsee kisajoukkueensa kansallisissa mestaruuskilpailuissa.

Oppilaskilpailujen järjestämisestä vastaavat hotelli- ja ravintola-alan pohjoismaiset työnantajajärjestöt. Kilpailut pidetään vuorovuosin eri Pohjoismaissa. Tänä vuonna vastuullisena järjestäjätahona toimi Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry, ja kisanäyttämönä toimi Perho Liiketalousopiston Töölön kampus.

Moni pohjoismaisiin oppilaskilpailuihin osallistunut on jatkanut kilpailu-uraansa ja menestynyt myöhemmissä kansainvälisissä kisoissa. Viime vuoden kisoissa menestynyt kokki Johan Kurkela valmistautuu parhaillaan World Skills -kisoihin Euroskills-voitto taskussa.

”Suomen viimeaikainen menestys niin nuorten kuin aikuistenkin kansainvälisissä ravintola-alan kilpailuissa on tärkeää koko alalle. Nyt on se hetki, kun koko ala voi yhdessä hyödyntää suomalaisten kokkien ja tarjoilijoiden menestyksen omassa vetovoimatyössään”, sanoo MaRan koulutuspolitiikan asiantuntija Hannu Hakala.

”On hienoa, että Suomen tarjoilijat menestyivät tänä vuonna. Suomen tarjoilijakaksikon vahvuutena oli ennen kaikkea asiakaspalveluosaaminen, jonka merkitys yhdessä kädentaitojen kanssa tulee alan kasvaessa ja kansainvälisen kilpailun kiristyessä entisestäänkin korostumaan”, jatkaa Hakala.


Lisätietoa
:

Hannu Hakala, asiantuntija
Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry
p. 050 606 73

Sari Tarvainen, lehtori
Savon ammatti- ja aikuisopisto
p. 044 785 4862

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry on matkailu- ja ravintola-alan elinkeino- ja työmarkkinajärjestö. MaRa edustaa hotelleja, kylpylöitä ja kuntoutumiskeskuksia, viikko-osakeyrityksiä, leirintäalueita, ravintoloita, catering-yrityksiä, eines- ja valmistuskeittiöitä, kahviloita, pubeja, yökerhoja, liikenneasemia, huvi-, teema- ja elämyspuistoja, keilahalleja, festivaaleja ja konserttitapahtumia, ohjelmapalveluyrityksiä, luontomatkailuyrityksiä, hiihtokeskuksia sekä matkailun markkinointi- ja välityspalveluja tarjoavia yrityksiä. MaRassa on 2 600 jäsentä, joilla on 7 000 toimipaikkaa. MaRan jäsenyritykset työllistävät noin 70 000 henkilöä. 

Multimedia

Multimedia