• news.cision.com/
  • Matsmart/
  • Kasvusta huolimatta ruoan verkkokaupan suosio on vanhemman väestön keskuudessa edelleen selvästi vähäisempää

Kasvusta huolimatta ruoan verkkokaupan suosio on vanhemman väestön keskuudessa edelleen selvästi vähäisempää

Report this content

Hävikkiruoan verkkokauppa Matsmart on julkaissut tarkempaa tietoa myynnin kehityksestä alkuvuonna. Tilastojen mukaan koronapandemia on muuttanut ostokäyttäytymistä merkittävästi, mutta yli 60-vuotiaiden ruoan ostaminen netistä ei ole kuitenkaan kasvanut samassa suhteessa kuin muiden.

“Tänä vuonna verkkokaupan rooli on muuttunut entistä tärkeämmäksi, kun ihmisten liikkumista ja sosiaalisia kontakteja on jouduttu rajoittamaan. Matsmart tarjoaa ratkaisun ruoan ostamiseen verkosta, koska toimitamme ruokaa kaikkialle Suomeen. Maantieteellisesti myynnin kasvu on tänä vuonna ollut merkittävää koko Suomessa, mutta vanhimman ikäluokan keskuudessa kasvu ei valitettavasti ole ollut yhtä suurta”, kertoo Matsmartin Suomen-maajohtaja Michaela Böckelman.

Matsmart tutki myyntitilastojaan viime vuoden lokakuusta tämän vuoden maaliskuuhun selvittääkseen, miten myynti on kehittynyt eri puolilla maata.

Yleisesti myynti nousi tammi–maaliskuussa 42 % verrattuna 2019 loppuvuoteen. Suurin kasvu oli nuoremmissa ikäluokissa. Alle 20-vuotiaat ostivat tammi–maaliskuussa 72 % enemmän kuin edellisellä vuosineljänneksellä. Muissa ikäryhmissä myynnin kasvu noudatti laskevaa käyrää. Yli 60-vuotiaissa kasvu oli pienintä eli vain 28 %. Iäkkäämmät ovat siten ostaneet Matsmartista ruokaa aiempaa enemmän, mutta selvästi vähemmän, kuin muu väestö keskimäärin.

Maakunnista koko myynnin suurin kasvu oli Lapissa (88 %), Pohjanmaalla (56 %) ja Etelä-Pohjanmaalla (54 %).

Auttaakseen iäkkäämpiä ostamaan netistä, Matsmart on laatinut osto-oppaan ja lanseerannut samalla valtakunnallisen Auta vanhaa ystävää -kampanjan. Se osuu samalle viikolle nyt vietettävän Digitukiviikon kanssa.

“Myyntitilastomme eivät luonnollisesti kerro koko totuutta tilanteesta. Olemme haastatelleet ikäihmisiä, jotka ovat kertoneet saavansa ruokaostoksiin apua paikallisilta kauppiailta, sukulaisilta ja ystäviltä, mikä on hieno asia. Meidän verkkokauppiaiden tulee auttaa vanhempaa väestöä, jotka kaikkein eniten hyötyvät nettiostamisesta ja kotiinkuljetuksesta, oli kyse sitten viikon ruuista tai muiden välttämättömien tuotteiden hankkimisesta. Tämän takia lanseeramme nyt Auta vanhaa ystävää -kampanjan, jonka tavoitteena on rohkaista kaikkia auttamaan lähipiirissä olevia ihmisiä. Samalla jokainen meistä voi vähentää ruokahävikkiä pelastamalla ruokaa, joka muutoin olisi voinut päätyä hävikkiin”, jatkaa Böckelman.

Matsmart on verkkokauppa, josta voi ostaa edullisesti muun muassa sesonkien jäännöseriä tai tuotteita, joiden pakkaus on muuttunut. Samalla ruokahävikki vähenee. Tuotteita toimitetaan kaikkialle Suomeen eivätkä ne vaadi kylmäketjua.

Tilaa

Multimedia

Multimedia