Kevään ärsytysoireet – katupölyä vai allergiaa?

Report this content

Lehdistötiedote 4.4.2019

Aurinkoinen kevätpäivä taajamassa tai kaupungissa voi saada aikaan ärsytysoireita myös ihmisillä, joilla ei ole todettu allergiaa. Katupöly ärsyttää limakalvoja, tukkii hengitysteitä ja saa silmät oireilemaan. Oireet kuulostavat siitepölyallergialta, mutta eivät ole oikeastaan allergiaa lainkaan.

Jalkakäytävillä ja autoteillä pöllyää hienojakoista kiviainesta, joka kulkeutuu kuivana aurinkoisena päivänä pölypilven lailla hengitysilmaan ja saa aikaan monille suomalaisille yliherkkyysoireita. 

- Keväisin ilmanlaatu heikkenee katupölyn vuoksi, ja etenkin riskiryhmien tulisi välttää ulkona liikkumista. Astmaatikolle tai keuhkoahtaumasta kärsiville oireet voivat olla vakavia. Hengenahdistus lisääntyy ja voi riskiryhmissä vakavimmillaa laukaista jopa astma- tai sairaskohtauksen, kertoo Mehiläisen sisätautien ja keuhkosairauksien erikoislääkäri Timo Helin.

- Terve ihminen pärjää ärsytysoireiden kanssa, sillä oireet ovat lähinnä epämiellyttäviä. Oireet ovat useasti silmien punotusta tai vuotoa, nenän tukkoisuutta, aivastelua ja lieviä keuhko-oireita.

Suojaa hengitysteitä – helpota oireita lääkkeillä

Katupölystä ei tarvitse automaattisesti kärsiä, vaan oireita voi helpottaa monin eri tavoin. 

- Ulkona liikkuessa katupölyltä on vaikea välttyä. Katupölyä on eniten silloin kun liikenne on runsasta. Suun ja nenän edessä käytettävillä suojaimilla voi säädellä pölyn määrän joutumista hengitysteihin. Kannattaa myös miettiä milloin tuulettaa asuntoa, sillä pöly kulkeutuu helposti sisätiloihin heikentäen myös sisäilmaa, Helin opastaa.

Katupölyä on ilmassa yhtä aikaa siitepölyn kanssa. Jos pölylle altistuu, allergialääkkeillä voi helpottaa oireita; silmien limakalvoja voi kosteuttaa tipoilla ja kortisolia sisältävät nenäsuihkeet vähentävät limakalvon turvotusta.

- Jos oireet eivät helpotu ilman reseptiä saatavilla lääkkeillä, tai et tiedä mistä oireet johtuvat, on syytä tutkia asiaa tarkemmin. Lääkärin on mahdollista kirjoittaa oireiden mukaista lääkitystä riippumatta siitä, onko taustalla allergeenit vai katupölyn aiheuttamaa ärsytysoiretta. 

 

Lisätiedot: 

• Mehiläinen, sisätautien ja keuhkosairauksien erikoislääkäri Timo Helin

• Yhteydenotot Mehiläisen viestinnän Minna Kontulaisen kautta, puh. 040 5176 194, minna.kontulainen@mehilainen.fi

 

Mehiläinen-konserni on tunnettu ja arvostettu yksityinen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja Suomessa, joka tarjoaa laadukkaat, kokonaisvaltaiset palvelut nopeasti ja sujuvasti yksityis-, yritys- ja kunta-asiakkaille. Mehiläinen hoitaa, hoivaa ja huolehtii vuosittain yli miljoonasta asiakkaasta. Mehiläisen yli 360 toimipisteessä palveluita tuottaa yhteensä yli 18 000 työntekijää ja ammatinharjoittajaa.

Tilaa