Mehiläinen nopeuttaa koronatestausta Tampereella – antigeenitestin tulos keskimäärin 6 tunnissa

Report this content

Lehdistötiedote 7.9.2020

Mehiläinen aloittaa koronaviruksen antigeenitestit nyt myös Tampereella Finlaysonin alueella Plevnan pysäköintihallin kattotasanteella. Antigeenitestin tuloksen voi saada nopeimmillaan parissa-kolmessa tunnissa - tavoitteena on keskimäärin 6 tunnin vastausaika. Tarvittaessa lähetteen testiin saa testausasemalta.

- On hienoa saada myös Tampereelle käyttöön nopean, keskimäärin 6 tunnin vastausajan mahdollistava antigeenitestausmenetelmä. Koronatilanne on nyt alueella melko rauhallinen, mutta syysflunssakausi on alkamaisillaan, ja on tärkeää pystyä tarjoamaan tarvittaessa nopea vastaus koronatestistä sitä tarvitseville, toteaa Mehiläinen Tampereen yksikönjohtaja Juuso Rajala.

Antigeenitesti tehdään oireilevalle henkilölle samanlaisesta nenänielunäytteestä kuin PCR-testi. Näytteestä tutkitaan viruksen pintarakenteita, eli antigeenejä, mariPOC-testijärjestelmällä. Jotta uuden testin toimivuudesta saadaan lisätietoa, otetaan antigeenitestauksen käynnistysvaiheessa PCR-rinnakkaistestejä.

Myös antigeenitestiin tarvitaan lähete, jonka saa esimerkiksi Mehiläisen Digiklinikalta. Paikan päälle voi saapua myös ilman lähetettä. Tällöin asiakas haastatellaan testausasemalla, arvioidaan näytteenoton tarve ja kirjoitetaan lähete kyseiselle henkilölle parhaiten sopivaan testiin. Kiireettömissä tapauksissa ja oireettoman henkilön testauksessa tehdään PCR-tutkimus.

- Testiin pääsee asemillamme nopeasti. Jonoja ei ole, ja Finlaysonin alueen drive-in-testausasema on auki myös lauantaisin, kertoo Rajala.
                             
Antigeenitestit tulevat käyttöön Finlaysonin alueella parkkihalli Plevnan katolla toimivalle koronatestausasemalle sekä hengitystieinfektioklinikalle. Nokian Citymarketin pihassa olevalla testausasemalla jatketaan PCR-testausmenetelmällä. 

Tampereen ja Nokian Mehiläisen koronatestausasemilla tehdään keskimäärin 200-400 koronatestiä päivässä.

Lisätietoja:

Mehiläinen Tampere, yksikönjohtaja Juuso Rajala, p. 040 836 9398, juuso.rajala@mehilainen.fi
Mehiläisen verkkosivut koronavirustesteistä: https://www.mehilainen.fi/koronavirus/koronavirustesti

Mehiläinen-konserni on tunnettu ja arvostettu yksityinen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja Suomessa, joka tarjoaa laadukkaat, kokonaisvaltaiset palvelut nopeasti ja sujuvasti yksityis-, yritys-, vakuutus ja kunta-asiakkaille. Mehiläinen hoitaa, hoivaa ja huolehtii vuosittain noin 1,3 miljoonasta asiakkaasta. Mehiläisen yli 500 toimipisteessä palveluita tuottaa yhteensä yli 21 800 työntekijää ja ammatinharjoittajaa. 

Tilaa