Mehiläinen nopeuttaa koronatestien tuloksia Joensuussa

Report this content

Lehdistötiedote 4.9.2020

Jatkossa Joensuun alueella Mehiläisen testausasemalla otettujen koronanäytteiden tulokset ovat saatavissa vuorokauden aikana.

Nopeutetun aikataulun mahdollistaa yhteistyö keskuslaboratorioyhtiö Vitan jyväskyläläisen BiopSense yhteistyölaboratorion kanssa, jonne nenänielusta tarkalla PCR-menetelmällä otettuja näytteitä kuljetetaan analysoitavaksi. 

- Joensuussa koronatilanne on ollut rauhallinen kesän ajan, ja tartuntoja on löytynyt lähipäivinä vain yksittäinen. Nyt flunssakausi on alkamassa ja koronataudin esiintyvyys Suomessa on kasvanut. Koronaviruksen leviämisen ehkäisemisessä on ensiarvoista katkaista mahdolliset tartuntaketjut nopeasti, ja on tärkeää, että pystymme nopeuttamaan testitulosten saamista, toteaa Joensuun Mehiläisen palvelupäällikkö Päivi Puhakka. 

 - Koronatestiin pääsee Kanavarannan pysäköintialueella olevalla testausasemallamme lyhyellä jonotusajalla. Asiakkailta on tullut kiitosta sujuvasta ja nopeasta palvelusta. Testiin tarvittavan lääkärin lähetteen saa Mehiläisen Digiklinikalta, kuvailee Puhakka. 

Yksityis- ja työterveysasiakkaiden lisäksi Mehiläinen tuottaa Joensuussa koronatestejä myös Siun Sotelle. Näytteitä Mehiläisen koronatestausasemalla otetaan Joensuussa keskimäärin 40 päivässä. Enimmillään Joensuun testausasemalla on otettu yli 100 koronanäytettä päivässä. 

Mehiläisen drive-in-testausasema palvelee Joensuussa osoitteessa Rantakatu 24. Testausasema palvelee ilman ajanvarausta aamupäivisin ma-pe 8-11 ja la-su 10-12. Aukioloaikoja laajennetaan tarvittaessa.   

Lisätietoja: 

Mehiläinen Joensuu, Päivi Puhakka, palvelupäällikkö, p. 040 634 1762, paivi.puhakka@mehilainen.fi 

Mehiläinen-konserni on tunnettu ja arvostettu yksityinen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja Suomessa, joka tarjoaa laadukkaat, kokonaisvaltaiset palvelut nopeasti ja sujuvasti yksityis-, yritys-, vakuutus ja kunta-asiakkaille. Mehiläinen hoitaa, hoivaa ja huolehtii vuosittain noin 1,3 miljoonasta asiakkaasta. Mehiläisen yli 500 toimipisteessä palveluita tuottaa yhteensä yli 21 800 työntekijää ja ammatinharjoittajaa. 

Tilaa